Tästä lähtien voisinkin otsikoida jokaisen kirjoituksen jollakin typerällä sananlaskulla. Ylläolevasta on hyvä aloittaa. Piti ihan googlettaa, että mistä se on peräisin ja kas, se osoittautui John Steinbeckin kirjan nimeksi. "Veijaritarina pienen kaupungin elämänmenosta". Vähän kuin tämä blogini.
Olen tehnyt ahkerasti töitä. Ihan oikeasti. Kairon-esitelmä alkaa hiljalleen valmistua. Tänään aamupäivällä työrupeamani keskeytyi korviavihlovaan palohälyttimen ulinaan. Koko rakennus tyhjennettiin ja värjöttelimme pihalla puolisen tuntia, kunnes saimme taas palata sisään. Kyseessä oli suurieleisesti toteutettu perinteinen paloharjoitus. Toivottavasti eivät tee sitä liian usein.
Koptin luennon jälkeen haastoin synkän romanialaisen kanssani oluelle, joten voin taas jakaa muutamia elämänviisauksia.
#1 Ihmiset täällä ovat liian ystävällisiä. Se on epäilyttävää.
#2 Kysyessäni ikää, vastasi hän olevansa 30. Minä puolestani 29. Hetken päästä selvisi, että olemme syntyneet samana vuonna, mutta hänen mielestään 29. syntymäpäivästä lähtien on 30-vuotias. Ja se on ahdistavaa. Löimme kuitenkin kättä päälle, että ensi toukokuussa pidämme yhteiset synttärit, jolloin otamme virallisesti vastaan kaikki 30 ikävuotta.
#3 Tuli puheeksi ensi viikolla pidettävä projektimme cocktail-tilaisuus. Synkän romanialaisen mielestä sinne ei kannata mennä, koska siellä on tylsää. Elämä on tylsää, mutta parempi, että on tylsää yksin kuin muiden ihmisten seurassa.
Päivän sanomalehti innoitti minut taas pohtimaan lempiaihettani eli kirkon roolia yhteiskunnassa. 60-luvulla alkanutta sekulaaristumisprosessia kutsutaan nimellä rauhallinen vallankumous. Nyt siinä on otettu jälleen yksi askel, kun koulujen tunnustuksellinen uskonnonopetus on korvautunut etiikan ja uskonnollisen kulttuurin opetuksella. Vastedes oppilaita ei enää jaeta uskontokuntien mukaan opetusryhmiin, vaan kaikki opiskelevat samassa ryhmässä kaikkia maailmanuskontoja. Ensimmäisestä luokasta lähtien hypitään iloisesti hanukasta pääsiäiseen ja lapsukaiset kasvavat suvaitsevaisiksi ja kypsiksi moniarvoisen yhteiskunnan jäseniksi. Jos kiinnostaa lukea aiheesta lisää, niin täältä löytyy ranskankielinen artikkeli. Toistaiseksi pidän Suomen mallia eli oman uskonnon (ei-tunnustuksellista) opetusta järkevämpänä. Kuinka voi harjoittaa dialogia muiden uskontojen kanssa, jos oman uskonnollisen kulttuuriperinnön tuntemus on retuperällä? Ei se nykyiselläänkään ole kehuttavalla tolalla, vaikka te kaikki rakkaat uskonnonopettajaystäväni teettekin parhaanne korjataksenne asiain tilan. Uskonto on muutenkin juuri nyt tapetilla, kun provinssia kiertää järkevää sopeuttamista eli siis siirtolaispolitiikkaa käsittelevä komissio, joka järjestää useilla paikkakunnilla kuulemistilaisuuksia. Kansalaiset pääsevät sanomaan itse, miten asiat pitäisi hoitaa. Tällä hetkellä keskustelunaiheena on eri uskontojen asema julkisissa tiloissa ja äänenpainot ovat tiukkoja. Fundamentalistit kuriin. Uskonnolliset symbolit piiloon. Uskonnonharjoittaminen julkisilta paikoilta koteihin. Uskonnonvapaus on ensisijaisesti vapautta uskonnosta, ei vapautta uskontoon. Muuttamalla Québeciin sitoudut muuttumaan québeciläiseksi. Vaikuttaa siltä, että maahanmuuttajat pyritään sulauttamaan yhteiskuntaan niin, että oman kulttuurin erottuvat tunnuspiirteet vähitellen häviävät.
Toisessa aihetta sivuavassa päivän uutisessa kerrottiin, että Québec on avoliittojen maailmanmestari. Avoliittojen osuus parisuhteista on nykyisellään 35% kun se on muualla Kanadassa vain 13%. Suomen lukua en tiedä, mutta Ruotsissa se on kuulema noin 25%. Ja mikäs muukaan korkeaan lukuun on syynä kuin se, että ihmiset eivät halua kirkkohäitä, eikä täällä ole juurikaan siviilivihkimisen perinteitä. Katolisuus on edelleen valtauskonto Québecissä, mutta katolinen kirkko on kaikkea muuta kuin suuri ja mahtava täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti