Viime aikoina on tullut käytyä Turussa tutkijakoulun symposiumissa, äänestettyä ja puisteltua päätä Perussuomalaisten menestykselle. Mutta ei siitä sen enempää. Tällä kertaa mielen päällä on kieli. Käytän nykyisin enklantia päivittäin, mutten tiedä, onko se siitä erityisemmin parantunut. Romanialaisen kanssa tulee laiskaksi, se kun puhuu niin hassulla aksentilla ettei itsekään jaksa skarpata. Ja yleensä meillä on aukkoja sanastossa samojen ilmauksien kohdalla, jolloin joitakin sanoja ei tule koskaan tarkistettua kun toisen epämääräisistä selitysyrityksistä jo tajuaa, mistä asiasta on kyse. Sama pätee molemmin puolin. Sitten toisaalta suomen kielessä on paljon ilmaisuja, jotka eivät taivu muille kielille. Niitä voi kyllä selittää laveasti kiertoilmaisuin (on muuten ihan fakta, että käännösteksti on aina pitempi kuin alkukielinen, käänsipä sitten kummalle kielelle tahansa), mutta yleensä suomenkieliseen sanaan liittyy kuitenkin jokin lataus, joka katoaa käännettäessä. Suomen kielessä on ihastuttavan paljon kuvailevia sanoja ja kaiken kukkuraksi mahdollisuus johtaa yhdestä sanasta uusia lähes loputtomiin (vrt. Käpylä -> käpyläläinen -> käpyläläisyys -> käpyläläistyä). Huvikseni kokosin listaa mieleeni juolahtaneista ilmaisuista, joiden kääntäminen on haasteellista:
änkyrä
tönkkösuolattu
pystyynkuollut
pohjanmaa
kaamos
pelimanni
humputella
lotrata
kaihoisa
pönöttää
imelletty perunalaatikko
talkkuna
patsastella
kaveri (erotuksena ystävälle)
myrtynyt
saunatonttu
puskaraiskaaja
luimistella
lymyillä
ankkalammikko (suomenruotsalaismerkityksessä)
Tuleeko teille mieleen muita ilmaisuja, joiden pitäisi olla tällä listalla? Tai löytyykö jollekin noista ylläolevista iskevä englanninnos?
On myös joitain niin kulttuurisidonnaisia sanontoja, että muunmaalaiset eivät niitä käsitä. Yritin joskus kysyä joltakin jenkiltä, että miten teillä sanotaan "väki vähenee, pidot paranee"? Sain osakseni oudoksuvan katseen ja vastauksen, ettei sellaista ole. Amerikkalaisille on olemassa vain "the more the merrier!"
maanantai 27. lokakuuta 2008
maanantai 20. lokakuuta 2008
jeesus x 4
Erään Keuruulla vietetyn uuden vuoden ratoksi keksimme laatia listan otsikolla "sama jätkä - Jeesuksen 100 nimeä". Rakkaalla lapsellahan on monta nimeä ja Jessellä vielä enemmän. Kokosimme siis ylös kaikki mieleemme tulleet nimitykset Vapahtaja-vainaasta ja saimme kuin saimmekin kasaan tavoitteen mukaiset 100 kutsumanimeä. Hommassa auttoi muun muassa eri herätysliikkeiden lauluperinteiden hyvä tuntemus. Lestadiolaisen laulukirjan ehdoton helmi on muuten "veriylkä". On ihan aiheellinen kysymys, että eikö meillä todellakaan ollut parempaa tekemistä vuoden vaihtuessa... Hauskaa kuitenkin oli ja toivottavasti jollakulla on vielä tuo lista tallessa.
Jeesusta tuli pohdittua eri vinkkeleistä myös äskettäin, kun sain pyynnön kirjoittaa lyhyet jutut neljän eri Uuden testamentin ulkopuolisen evankeliumin (Filippus, Juudas, Maria ja Tuomas) Jeesus-kuvasta uskotoivorakkaus.fi -sivustolle. Seurakuntayhtymän kampanjasta voi toki olla montaa mieltä, mutta nettisivuilla on yllättävän monipuolisesti materiaalia. Nyt sinne on tullut myös pari ensimmäistä noista kirjoituksistani ja tämän ja ensi viikon aikana loputkin. Käykää kurkkaamassa, jos apokryfievankeliumit kiinnostavat.
Da Vinci -koodi sai monet kiinnostumaan gnostilaisista evankeliumeista, mikä itsessään on hyvä asia, mutta niistä väitettiin kyllä aika villejä ja virheellisiä asioita. Erityisesti jäi huvittamaan väite, jonka mukaan gnostilaiset evankeliumit näyttävät Jeesuksen inhimillisen puolen, minkä (katolinen) kirkko pyrki pimittämään suosimalla Matteusta, Markusta, Luukasta ja Johannesta. Itse asiassa gnostilaisten evankeliumien Jeesus on kaikkea muuta paitsi inhimillinen. Esimerkiksi Juudaksen evankeliumissa maanpäällinen Jeesus tekee välillä katoamistemppuja ja yhtä lailla ilmestyy taas kuin tyhjästä opetuslastensa seuraan. Välillä hän saattaa muuttaa ulkomuotoaan ja näyttäytyä milloin lapsena, milloin vanhuksena. Todella inhimillistä, vai mitä?
Gnostilaisissa evankeliumeissa halutaan usein antaa se vaikutelma, että niiden eriskummalliset opetukset tulevat Jeesukselta itseltään. Niinpä ylösnoussut Kristus jutustelee niissä huomattavasti enemmän kuin Uuden testamentin evankeliumeissa, ikään kuin hänelle olisi vasta kuolleista noustuaan tullut mieleen, että tämäkin asia jäi aiemmin sanomatta. Saimme viime viikolla koptin lukupiirissä luettua loppuun Nag Hammadin kirjastoon kuuluvan Pietarin kirjeen Filippukselle. Siinä asia on esitetty sillä tavalla hauskasti, että opetuslapset kyselevät kaikenlaista ylösnousseelta Jeesukselta, joka aloittaa vastauksensa huomauttamalla, että on jo aiemmin kertonut heille tämän saman. Ihan voi mielessään kuvitella taivaista tulevan äänen, joka huokaisee syvään ja sanoo kyllästyneellä äänensävyllä: "mä oon hei yrittänyt sanoa tätä ainakin miljoona kertaa, mutta kun ei mene kaaliin sitten millään, niin kerrataas taas..." Ei ole helppoa olla Jeesus.
Jeesusta tuli pohdittua eri vinkkeleistä myös äskettäin, kun sain pyynnön kirjoittaa lyhyet jutut neljän eri Uuden testamentin ulkopuolisen evankeliumin (Filippus, Juudas, Maria ja Tuomas) Jeesus-kuvasta uskotoivorakkaus.fi -sivustolle. Seurakuntayhtymän kampanjasta voi toki olla montaa mieltä, mutta nettisivuilla on yllättävän monipuolisesti materiaalia. Nyt sinne on tullut myös pari ensimmäistä noista kirjoituksistani ja tämän ja ensi viikon aikana loputkin. Käykää kurkkaamassa, jos apokryfievankeliumit kiinnostavat.
Da Vinci -koodi sai monet kiinnostumaan gnostilaisista evankeliumeista, mikä itsessään on hyvä asia, mutta niistä väitettiin kyllä aika villejä ja virheellisiä asioita. Erityisesti jäi huvittamaan väite, jonka mukaan gnostilaiset evankeliumit näyttävät Jeesuksen inhimillisen puolen, minkä (katolinen) kirkko pyrki pimittämään suosimalla Matteusta, Markusta, Luukasta ja Johannesta. Itse asiassa gnostilaisten evankeliumien Jeesus on kaikkea muuta paitsi inhimillinen. Esimerkiksi Juudaksen evankeliumissa maanpäällinen Jeesus tekee välillä katoamistemppuja ja yhtä lailla ilmestyy taas kuin tyhjästä opetuslastensa seuraan. Välillä hän saattaa muuttaa ulkomuotoaan ja näyttäytyä milloin lapsena, milloin vanhuksena. Todella inhimillistä, vai mitä?
Gnostilaisissa evankeliumeissa halutaan usein antaa se vaikutelma, että niiden eriskummalliset opetukset tulevat Jeesukselta itseltään. Niinpä ylösnoussut Kristus jutustelee niissä huomattavasti enemmän kuin Uuden testamentin evankeliumeissa, ikään kuin hänelle olisi vasta kuolleista noustuaan tullut mieleen, että tämäkin asia jäi aiemmin sanomatta. Saimme viime viikolla koptin lukupiirissä luettua loppuun Nag Hammadin kirjastoon kuuluvan Pietarin kirjeen Filippukselle. Siinä asia on esitetty sillä tavalla hauskasti, että opetuslapset kyselevät kaikenlaista ylösnousseelta Jeesukselta, joka aloittaa vastauksensa huomauttamalla, että on jo aiemmin kertonut heille tämän saman. Ihan voi mielessään kuvitella taivaista tulevan äänen, joka huokaisee syvään ja sanoo kyllästyneellä äänensävyllä: "mä oon hei yrittänyt sanoa tätä ainakin miljoona kertaa, mutta kun ei mene kaaliin sitten millään, niin kerrataas taas..." Ei ole helppoa olla Jeesus.
maanantai 6. lokakuuta 2008
ekoilua
Ensi alkuun pahoittelen tämänkertaista angstista ja paatoksellista kirjoitustani.
Viime aikoina ympäristöasiat ovat olleet kovasti mieleni päällä. Eko-omatunnon kolkutus ei taatusti ole sattumaa, sillä ilmastonmuutos, energiansäästö ja päästöjen vähentäminen ovat koko ajan tapetilla. Lehdissä neuvotaan tavallisia tallaajia ekotekoihin. Ekoilu on suorastaan trendikästä ja niinpä markkinavoimat ovat valjastaneet sen uusimmaksi voimakseen. Naistenlehdissä neuvotaan, miten kulutus voidaan suunnata ympäristöystävällisiin tuotteisiin - ja minä kun luulin, että nimenomaan kulutuksen vähentäminen on ekologista. Siitä-ja-siitä vesipullosta menee niin-ja-niin monta senttiä Itämeren suojeluun - mutta pulloveden ostaminen itsessään vesirikkaassa maassa on käsittämättömän typerää. Jopa kertakäyttövaippoja valmistetaan osittain biohajoavasta materiaalista - hyvä suuntaus sinänsä, mutta sekajätteen seassa nämäkään "ekovaipat" eivät pääse maatumaan vaan mädäntyvät tuottaen metaania.
Hesarin artikkelissa kartoitettiin, miten yksittäinen kansalainen voi omilla valinnoillaan eniten vaikuttaa. Merkittävimmäksi yksittäiseksi asiaksi nousi asuntojen lämmitys. Ekosähkö tarkoittaa uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä, joka käytännössä on tuuli-tai vesivoimalla tuotettua. Ympäristöystävällinen sähköntuotanto on Suomessa vielä lapsenkengissä. Mitä useampi ihminen vaihtaa palveluntarjoajaa ekosähköä tuottavaan yritykseen, sitä enemmän ekosähkön tuottamiselle ja kehittämiselle on tarvetta. Toistaiseksi ekosähkö on himpun verran tavallista sähköä kalliimpaa, mutta oman yhden hengen kerrostalotalouttani muutaman euron vuosittainen lisäys ei hetkauta. Niinpä vaihdoin siihen palattuani takaisin Suomeen. Lisää tietoa aiheesta löytyy täältä ja täältä. Noin! Mainospala on tarjottu.
Energialähteen valinnan lisäksi voi tietenkin koettaa vähentää sähkön käyttöään. Hehkulamput energiansäästölamppuihin, turhat valot pois päältä ja kodin elektroniikka käytön jälkeen sammutettuna valmiustilan sijaan. Hesarin jutussa ei kai tarkoituksellisesti mainittu, että kotitalouksien sähkönsäästöpyrkimykset ovat vain hyttysen hyrinää koko kuviota tarkastellessa. Energiansäästöstä puhuttaessa katseet tulisi ensinnä kohdistaa teollisuuteen ja liike-elämään ja siihen voidaan vaikuttaa lähinnä poliittisilla päätöksillä. Jälleen yksi hyvä syy äänestää. Toisinaan kuulee kommentteja, joissa kyseenalaistetaan ekoilu, yhden ihmiset valinnoilla kun on häviävän pienet mahdollisuudet vaikuttaa mihinkään, kun vieressä paperitehtaan koneet raksuttavat täysillä. Onhan se toisinaan masentavaa, mutta enhän tingi muistakaan eettisistä periaatteistani sen varjolla, että joku muu ei niitä noudata.
Energialähteen valinnan jälkeen seuraavaksi kriittisin kohta on liikenne. Tässä kohdin koen piston sydämessäni. Tai paremminkin sarjatulta. Olen elänyt siinä harhaluulossa, että elämäntapani on kohtuullisen ekologista, siinä määrin kuin se voi olla 2000-luvun kaupunkilaisella, joka ei ole valmis tinkimään tietyistä mukavuuksista. Pienituloiselle ekologisuus sopii ihan itsekkäistäkin syistä: sähköä säästämällä säästää myös rahaa. Kierrätän jätteet huolellisesti, kodinkoneiden määrä on minimissä, en omista autoa ja julkisia kulkuvälineitäkin käytän vain silloin, kun en pyöräile. En yleensä ostele turhaa tavaraa (ei siihen olisi varaakaan), ja einesten sijaan teen aina ruoan itse (en tosin osta luomua, vaikka siihen olisi syytä olla varaa). Niinpä tehdessäni tänään Ekotallaaja-testiä, jossa voi laskea oman ekologisen jalanjälkensä, odotin maltillista tulosta. Vaan ei, ekologinen jalanjälkeni on 6,8, mikä vastaa keskivertosuomalaisen tulosta. Tulosta kasvatti melkein puolella yksi ainoa asia: lentomatkustaminen, jota minä reteästi harjoitan yli 50 tuntia vuodessa. Olen toki tiennyt lentämisen olevan saastuttavin liikkumisen muoto, mutta en tajunnut sen olevan näin ratkaisevaa. Luopumalla lentämisestä parantaisin elämäntapani ekologista kestävyyttä 40 prosenttia. Tässä on jotakin, mitä aion tutkiskella sydämessäni jatkossa: onko minun pakko reissata ihan minne tahansa ihan millä tahansa keinoin? Seuraavan vuoden aikana aion vielä olla röyhkeä ja piittaamaton yksilö, jota saa vapaasti syyttää ilmastonmuutoksen etenemisestä, mutta Kanadaan ei vaan pääse junalla. Lentämisen välttäminen on kuitenkin yksi hyvä syy lisää olla muuttamatta pysyvästi toiselle puolelle maapalloa. Yksi ystäväni innostui kutsusta tulla ensi kesänä kyläilemään Romaniaan, mutta ilmoitti kieltäytyvänsä kategorisesti lentämisestä. Kai se sitten tosiaan on mahdollista, matkustaminen muilla keinoin.
Viime aikoina ympäristöasiat ovat olleet kovasti mieleni päällä. Eko-omatunnon kolkutus ei taatusti ole sattumaa, sillä ilmastonmuutos, energiansäästö ja päästöjen vähentäminen ovat koko ajan tapetilla. Lehdissä neuvotaan tavallisia tallaajia ekotekoihin. Ekoilu on suorastaan trendikästä ja niinpä markkinavoimat ovat valjastaneet sen uusimmaksi voimakseen. Naistenlehdissä neuvotaan, miten kulutus voidaan suunnata ympäristöystävällisiin tuotteisiin - ja minä kun luulin, että nimenomaan kulutuksen vähentäminen on ekologista. Siitä-ja-siitä vesipullosta menee niin-ja-niin monta senttiä Itämeren suojeluun - mutta pulloveden ostaminen itsessään vesirikkaassa maassa on käsittämättömän typerää. Jopa kertakäyttövaippoja valmistetaan osittain biohajoavasta materiaalista - hyvä suuntaus sinänsä, mutta sekajätteen seassa nämäkään "ekovaipat" eivät pääse maatumaan vaan mädäntyvät tuottaen metaania.
Hesarin artikkelissa kartoitettiin, miten yksittäinen kansalainen voi omilla valinnoillaan eniten vaikuttaa. Merkittävimmäksi yksittäiseksi asiaksi nousi asuntojen lämmitys. Ekosähkö tarkoittaa uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä, joka käytännössä on tuuli-tai vesivoimalla tuotettua. Ympäristöystävällinen sähköntuotanto on Suomessa vielä lapsenkengissä. Mitä useampi ihminen vaihtaa palveluntarjoajaa ekosähköä tuottavaan yritykseen, sitä enemmän ekosähkön tuottamiselle ja kehittämiselle on tarvetta. Toistaiseksi ekosähkö on himpun verran tavallista sähköä kalliimpaa, mutta oman yhden hengen kerrostalotalouttani muutaman euron vuosittainen lisäys ei hetkauta. Niinpä vaihdoin siihen palattuani takaisin Suomeen. Lisää tietoa aiheesta löytyy täältä ja täältä. Noin! Mainospala on tarjottu.
Energialähteen valinnan lisäksi voi tietenkin koettaa vähentää sähkön käyttöään. Hehkulamput energiansäästölamppuihin, turhat valot pois päältä ja kodin elektroniikka käytön jälkeen sammutettuna valmiustilan sijaan. Hesarin jutussa ei kai tarkoituksellisesti mainittu, että kotitalouksien sähkönsäästöpyrkimykset ovat vain hyttysen hyrinää koko kuviota tarkastellessa. Energiansäästöstä puhuttaessa katseet tulisi ensinnä kohdistaa teollisuuteen ja liike-elämään ja siihen voidaan vaikuttaa lähinnä poliittisilla päätöksillä. Jälleen yksi hyvä syy äänestää. Toisinaan kuulee kommentteja, joissa kyseenalaistetaan ekoilu, yhden ihmiset valinnoilla kun on häviävän pienet mahdollisuudet vaikuttaa mihinkään, kun vieressä paperitehtaan koneet raksuttavat täysillä. Onhan se toisinaan masentavaa, mutta enhän tingi muistakaan eettisistä periaatteistani sen varjolla, että joku muu ei niitä noudata.
Energialähteen valinnan jälkeen seuraavaksi kriittisin kohta on liikenne. Tässä kohdin koen piston sydämessäni. Tai paremminkin sarjatulta. Olen elänyt siinä harhaluulossa, että elämäntapani on kohtuullisen ekologista, siinä määrin kuin se voi olla 2000-luvun kaupunkilaisella, joka ei ole valmis tinkimään tietyistä mukavuuksista. Pienituloiselle ekologisuus sopii ihan itsekkäistäkin syistä: sähköä säästämällä säästää myös rahaa. Kierrätän jätteet huolellisesti, kodinkoneiden määrä on minimissä, en omista autoa ja julkisia kulkuvälineitäkin käytän vain silloin, kun en pyöräile. En yleensä ostele turhaa tavaraa (ei siihen olisi varaakaan), ja einesten sijaan teen aina ruoan itse (en tosin osta luomua, vaikka siihen olisi syytä olla varaa). Niinpä tehdessäni tänään Ekotallaaja-testiä, jossa voi laskea oman ekologisen jalanjälkensä, odotin maltillista tulosta. Vaan ei, ekologinen jalanjälkeni on 6,8, mikä vastaa keskivertosuomalaisen tulosta. Tulosta kasvatti melkein puolella yksi ainoa asia: lentomatkustaminen, jota minä reteästi harjoitan yli 50 tuntia vuodessa. Olen toki tiennyt lentämisen olevan saastuttavin liikkumisen muoto, mutta en tajunnut sen olevan näin ratkaisevaa. Luopumalla lentämisestä parantaisin elämäntapani ekologista kestävyyttä 40 prosenttia. Tässä on jotakin, mitä aion tutkiskella sydämessäni jatkossa: onko minun pakko reissata ihan minne tahansa ihan millä tahansa keinoin? Seuraavan vuoden aikana aion vielä olla röyhkeä ja piittaamaton yksilö, jota saa vapaasti syyttää ilmastonmuutoksen etenemisestä, mutta Kanadaan ei vaan pääse junalla. Lentämisen välttäminen on kuitenkin yksi hyvä syy lisää olla muuttamatta pysyvästi toiselle puolelle maapalloa. Yksi ystäväni innostui kutsusta tulla ensi kesänä kyläilemään Romaniaan, mutta ilmoitti kieltäytyvänsä kategorisesti lentämisestä. Kai se sitten tosiaan on mahdollista, matkustaminen muilla keinoin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)