kiekkoraportti

Olipa virkistävää käydä pitkästä aikaa lätkämatsissa. Paikkamme eivät olleet ihan piippuhyllyllä, mutta kuitenkin sen verran ylhäällä, että pää piti painaa polviin, jos halusi nähdä tulostaulun betonireunan takaa. Bongasin vastapäisestä katsomosta Suomen pelipaitaan pukeutuneen miehen, mutta muuten suomalaisedustus oli olematonta. Herätimme huvitusta ympärillämme (ja eräs pikkupoika taisi myös vähän pelätä meitä) panemalla kaikki äänivaramme peliin kannustaaksemme Suomea. Kotijoukkueen kannustus sen sijaan oli lähes olematonta. Ensimmäisen erän yleisö istui hiljaa ja senkin jälkeen innostui kannustamaan - ei suinkaan Kanadan joukkuetta kokonaisuutena - vaan omaa poikaansa Martin St. Louisia. Erikoista. Vaikka ehkä se on tyypillistä nimenomaan Québecille, Kanadahan on heille vähän kuin ulkovalta. Ottelun jälkeen ympärillämme olevat ihmiset kättelivät meitä eksoottisia olioita reilun pelin hengessä.

Jääkiekon seuraamisessa paikan päällä on oma viehätyksensä, mutta kieltämättä jäin kaipaamaan hidastuksia, lähikuvia ja Mertarannan tasaista papatusta. Kun Suomi teki ensimmäisen maalinsa, emme olleet aivan varmoja, että mitä tapahtui, kun yleisö oli yhtä hiljaa kuin muutenkin. Vasta hetken päästä tajusimme, että kyllä se punalamppu vaan vilkkuu. Seuraavaa maalia saimmekin odottaa ottelun viimeiselle minuutille asti. Loppua kohti jännitys tiivistyi, oli rangaistuslaukausta ja maalivahdin pois ottamista ja se viime hetken kavennusmaali, mutta Kanada oli silti parempi. Vehanen ei vakuuttanut maalivahtina, Suomen ali- ja ylivoima takkusi ja kaiken kaikkiaan peli vedettiin läpi vähän vasemmalla kädellä. Tästä on pitkä matka mm-finaaliin. Eniten hämmennyin kuitenkin siitä, että suurin osa pelaajista oli minulle aivan tuntemattomia. Sen siitä saa kun ei katso lätkää kuin kerran vuodessa.

läksiäiset

Koptin kurssi on vihdoin ohi. Paljon olen toki oppinut vuoden aikana, mutta käännösharjoitukset ovat toisinaan olleet niin vaikeita, että niihin on uponnut tuhottomasti aikaa ja välillä luennot ovat olleet puuduttavan tylsiä. Herr Funk tietää koptista niin paljon, että selostaa meille epäolennaisiakin detaljeja huomaamatta, ettei ole kertonut perussääntöjä, vaikkapa että miten kyseisen murteen perfektin taivutus eroaa muista koptin murteista. Kuulemistamme legendoista poiketen Funk ei ole kertaakaan huutanut ja äyskinyt meille tai haukkunut meitä tyhmiksi. Oletan sen tarkoittavan, että olemme olleet hyvää opiskelija-ainesta...

Eilisen viimeisen luennon päätteeksi luokkaan astui sovitusti joukko Funkin entisiä oppilaita ja työtovereita kantaen pöytää, johon oli aseteltu kakku ja kuohuviinit sekä onnittelukortti. Juhlakalu itse ei pitänyt tapahtumaa huomioimisen arvoisena ja arveli vielä tulevaisuudessa opettavansakin, jos projektilta vaan löytyy rahaa. Mikä ei siis tällä hetkellä näytä kovin todennäköiseltä. Kun eräs opiskelija kohotti maljaa ja sanoi koptiksi "terveydeksi", Funk käyttäytyi erittäin funkmaisesti tarttuen liituun ja demonstroiden taululle, miten kyseinen sana kirjoitettaisiin sillä murteella, jota olimme juuri opiskelleet. Siis ouJaeIte vaan kaikille!

lumi suli kevät tuli

Täkäläinen ilmasto on todella outo. Syksyllä helteet eivät meinanneet loppua millään ja sitten kertarysäyksellä tuli lumi ja pakkanen ja talvi. Sitä kesti suurinpiirtein samanlaisena melkein viisi kuukautta. Sitten taas aivan yhtäkkisesti viimeisen lumisateen jälkeen aurinko tuli esiin ja lämpö hipui pariakymmentä astetta. Sen jälkeen lämpimät päivät tulivat jäädäkseen. Teinitytöt ryhtyivät heti kuljeskelemaan topeissa ja sandaaleissa, mikä on hieman outo näky lumikinosta vasten. Kinoksia ei tosin kauaa ole, sillä lumi on sulanut pois nopeammin kuin olisin uskonut. Viikon päästä on todennäköisesti jo oivalliset edellytykset vappupiknikille puistossa. Tänään laitetaan simaa. Montreal Canadienskin pääsi kuin pääsikin jatkoon.

Talvilukukausi alkaa olla ohi. Huomenna on vihoviimeinen koptin luento. Se on viimeisistä viimeisin myös Herr Funkille, joka on siis jäämässä eläkkeelle. Viime perjantaina olin viettämässä "tyttöjen" iltaa kahden kuusikymppisen työkaverini kanssa ja saimme silloin idean järjestää Funkille yllätysjuhlat kurssin päätteeksi. Luennon päätyttyä luokkaan marssii sisään joukko Funkin entisiä oppilaita ja työkavereita kakun ja kuohuviinin kera.

Pääsiäisen vietto meinasi tänä vuonna jäädä välistä, mutta eipä hätää: ensi viikonloppuna on ortodoksinen pääsiäinen, joten vielä tarjoutuu tilaisuus käydä pääsiäisyön messussa, paistaa lampaat ja valuttaa pashat. Hiljaisen viikon numero kaksi kunniaksi olen ladannut koneelleni Matteuspassion sekä Pergolesin ja Rossinin Stabat Materin. Uuttakin musiikkia on tullut vastaan. Gogol Bordello soittaa mustalaisvaikutteista punkia. Tykkään. Jipun uuden levyn tilasin Suomesta heti sen ilmestyttyä. Sen ääni saa edelleen sanattomaksi, mutta lyriikat ovat paikoin melko pateettisia. Eikö nuorella naisella todellakaan ole muita laulun aiheita kuin ero? Lisäksi ihan kaikki sen kommentit haastatteluissa aiheuttavat myötähäpeää. Veikkaan, että vie vielä kymmenkunta vuotta ennen kuin Jippu tekee musiikkia, jossa kaikki palaset ovat kohdallaan. Ja aikuistuu muutenkin.

jääkiekkohuumaa

Enää 11 päivää jääkiekon mm-kisojen alkuun. Ylihuomenna Suomen joukkue saapuu tänne. Suureksi harmiksi Suomi pelaa alku- ja jatkolohkon ottelut Halifaxissa, jonne on täältä parin päivän ajomatka, joten siellä ei noin vain piipahdeta peliä katsomassa. Quebeciin Suomi saapuu uudelleen vasta jos onnistuu pääsemään mitalipeleihin asti, sillä välierä, pronssiottelu ja finaali pelataan täällä. Alkusarjan peleihin lippuja saisi halvimmillaan 20 dollarilla, mutta finaalilipusta joutuu pulittamaan suolaisen summan, jos sellaisen jostain onnistuu hankkimaan. Tietysti matseja voi seurata televisiosta, mutta epäilen, että Kanadan yleisradioyhtiön ykkösprioriteettina ei ole lähettää Suomen pelejä. Täytyy tutkia konsteja, joilla pelejä voi katsoa netin kautta. Sitäpaitsi Suomelle käy kuitenkin huonosti jos historia toistaa itseään. Olen liian monena vuonna istunut samojen kavereiden kanssa samassa baarissa katsomassa screeniltä, kuinka Suomi häviää finaalissa. Tällä kertaa ainakin paikka ja seura ovat uutta, vaikka lopputulos olisikin sama.

Mutta yhtä matsia olen sentään menossa seuraamaan paikan päälle. Lauantaina Suomi pelaa viimeisen harjoitusmaaottelun Kanadaa vastaan Quebecin jäähallissa, jonne menen teekkariystäväni kanssa haastamaan 15 000 Kanadan kannattajaa huutokisassa. Oletan, että paikan päällä ei ole järin valtaisia laumoja suomalaiskannattajia. Hauskaa tulee!

NHL-jääkiekosta en ole vieläkään jaksanut innostua. Kävin viime viikolla katsomassa screeniltä Montreal-Boston playoff-matsin, mutta seurasin sitä vain laimeasti. Paikalla oli muuten yllättävän paljon porukkaa, jotka kannattivat Bostonia ihan vain siksi, että vastustivat Montrealia. Oman kaupungin joukkue on monille sydäntä lähinnä eikä sen häviämisestä NHL-liigasta olla vieläkään toivuttu.

kerjäläisistä

Helsingin romanialaiset kerjäläiset puhututtavat edelleen. Ajattelin heittää kehiin uuden näkökulman, jota Hesarissa ei ole käsitelty. Nythän ajatellaan, että he ovat yksilöinä tehneet (uhka)rohkean päätöksen etsiä inhimillisen elämän edellytyksiä Suomesta. Itse asiassa kyse on järjestäytyneestä toiminnasta. Kuinka henkilö, joka joutuu kerjäämään elantonsa kadulla, kykenisi maksamaan matkansa kaukaiseen Suomeen? Joku taho on ilmiselvästi huolehtinut kerjäläisten maahantuonnista ja tuskin on tehnyt sitä hyvää hyvyyttään. Skandinaviassa avautuvat sentään aivan uudet markkinat.

Ensi alkuun ajatus kerjäämisestä järjestäytyneenä bisneksenä hämmentää. Mutta mitä pitempään sitä pohtii, sen luontevammalta se vaikuttaa. Prostituutiokin toimii parittajien kautta ja mafia (jollainen Romaniassa todella on) ulottaa kyllä kouransa kaikkialle missä haistaa helppoa rahaa. Romaniassa ilmiö on niin yleisesti tiedossa, että siitä väännetään vitsiä. Näin äskettäin Filantropica-nimisen komedian, jonka keskiössä oli mies, jonka yksi monista bisneksistä oli kirjoittaa kerjäläisille liikuttava tarina. Palkkioksi luovuudestaan mies sai tietyn prosenttiosuuden kerjäämisen tuotoista. Voisi kuvitella, että kyseessä on tilanne, jossa kaikki osapuolet voittavat: hyvällä tarinalla toki saa voitettua ihmisten myötätunnon ja ansiot kasvavat, vaikka niistä joutuisikin tilittämään suuren osan välikädelle.

Eettisesti tilanne on ongelmallinen. Jos annan rahaa kerjäläiselle, rahoitan silloin hyvin suurella todennäköisyydellä tahoja, jotka hyödyntävät häikäilemättä vähäosaisia ja rahastavat heidän kurjuudellaan. Toisaalta jos en anna rahaa, se on suoraan pois kerjäläiseltä itseltään, joka on täysin riippuvainen tästä toimeentulosta.

lenkillä

Puolimaraton jää tältä keväältä vain haaveeksi. Matkusteluun, sairasteluun ja emännöintiin upposi kokonainen kuukausi, jolloin en päässyt lenkille lainkaan. Nyt sitten juoksentelen ihan vain omaksi ilokseni. Ilmakin on jo niin lämmin, että lenkille voi lähteä ilman takkia. Ongelmaksi muodostuu ainoastaan kelirikko, jonka johdosta vakituinen reittini on käyttökelvoton. Yleensä juoksen pikkujoen (joka näin lumien sulaessa ei enää näytä niin pieneltä) vartta kulkevaa ulkoilureittiä. Kadut ovat muualla kuivia, mutta tietenkin tämä reitti on vielä parikymmensenttisen likaisen sohjon vallassa. Juoksen siis päämäärättömästi katuja pitkin. Tulee ainakin nähtyä uusia seutuja. Äsken olin törmätä nunnaan, joka tuli ulos leipomosta sylillinen patonkeja mukanaan. Taisi käydä hakemassa murkinaa sisarilleen.

Juostessa tärkein elementti kunnon kenkien jälkeen on mp3-soitin. Omassani on niin vähän kapasiteettia, että joudun vaihtamaan levyjä harva se päivä kyllästyttyäni edellisiin, mutta yhden lenkin tarpeisiin se riittää hyvin. Kaikkea on tullut kokeiltua ja voin todeta, että esimerkiksi Tuomari Nurmio tai vastaava vakavasti otettava musiikki ei mitenkään sovi juoksun tahdittajaksi. Parhaiten toimii diskohuttu, sellainen perusjumputus ja lopussa modulaatio. Mitä kitschimpää, sen parempaa. Askel suorastaan lentää ja kaupan päälle hymyilyttää, jos laitteessa soivat Suomen vanhan euroviisuhitit tai Finnhitsit.

Jos olisin Suomessa, olisi taatusti hermo mennyt Sampo pankkiin. Näin etänäkin käy hermostuttamaan. Uusi verkkopankki on paljon huonompi kuin edellinen ja olen jotenkin skeptinen, että vanhat suoraveloitussopimukset toimisivat tässä ongelmitta. En edes pääse verkkopankkiin käyttämälläni selaimella, ellen joka kerta käy muuttamassa selaimen asetuksia ja session jälkeen taas takaisin, koska muuten en pääse sähköpostiin. Ja juuri tuli Amnestyltä viestiä, että Sammon ongelmien takia tämän kuun suoraveloitus ei onnistunut ja he kysyvät nöyrimmin, saavatko veloittaa ensi kuussa kaksi maksua. Ärsyttää myös vähenevien palvelujen lisääntyvä laskuttaminen. Ennen vanhaan joka kuukausi sain kotiin tiliotteen. Nyt voin selata tiliotteita vain nettipankissani, ja tästäkin "palvelusta" minua laskutetaan 50 senttiä kuukaudessa. Sama ilmiö on varmaan muissakin pankeissa. Täytynee kuitenkin kesällä tehdä pankkivertailua. Pankin vaihtaminen on yksinkertainen asia, kun ei ole velkoja.

Sammon lisäksi ärtymystä tuottaa Air Canada. Huomasin äskettäin, että paluulentojeni aikataulua oli rukattu, minkä seurauksena jatkolento Montrealista lähtee samaan aikaan kuin ensimmäinen lentoni Quebecistä ja Saksassa vaihtoaika lisääntyi puolestatoista tunnista kuuteen tuntiin. Sen sijaan että yrittäisin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, soitin Air Canadan asiakaspalveluun. Tuloksetta. Puhun mielestäni varsin hyvää englantia, mutta minua yksinkertaisesti kieltäydyttiin ymmärtämästä. Lopulta luovutin ja soitin suomalaiseen matkatoimistoon, jota kautta lennot tilasin. He ovat nyt jo viikon ajan yrittäneet saada vastausta ongelmaan Air Canadalta. Tuloksetta.

lapsellisia

Vuoden mittaan olen huomannut monissa käytännöissä eroja Suomen ja Kanadan välillä, mutta ainakin yhdessä asiassa Suomi pesee vertailukohteensa kirkkaasti: äitiys- ja päivähoitojärjestelyissä. Äitiysloman kesto on yleensä puoli vuotta ja sen jälkeen palataan taas töihin - jos lapselle järjestyy hoitopaikka. Syksyllä työkaverini lapsen hoitopaikka ilmoitti lopettavansa toimintansa kolmen päivän varoitusajalla, siis että perjantain jälkeen ette voi enää tuoda lastanne tänne. Onneksi sukulaisten ja tuttavien tukiverkosto toimi niin, että loppuvuoden tenavaa hoitivat vuoropäivinä kotona isoäiti, äidin ystävä ja isä, joka koetti yhdistää kotona työskentelyn ja lastenhoidon. Eilen puolestaan tapasin vuokraemäntääni, joka synnytti viime syyskuussa. Tammikuusta lähtien hän on periaatteessa aloittanut jatko-opintonsa ja tuloksia olisi saatava aikaan, mutta voitte kuvitella, miten helppoa se on kun muutaman kuukauden ikäinen lapsi ei anna äidilleen mahdollisuutta edes syödä. Äiti ilmoitti lapsen päivähoitojonoon jo raskausaikana, mutta jonossa ollaan yhä edelleen. Jopa yksityinen päivähoito on kiven alla vaikka maksaakin 40 dollaria vuorokaudelta. En ole saanut selvyyttä siihen, miksi päivähoitopaikkoja on niin vähän ja mitä ihmettä tekevät naiset, joiden on pakko palata töihin, mutta joilla ei ole paikkaa, mihin lapsensa laittavat siksi aikaa.

Lapsiin liittyy toinenkin polttava puheenaihe täällä: Suomen menestys Pisa-tutkimuksessa. Siitä on kirjoiteltu paljon eri lehdissä ja Quebecistä on jo käynyt asiantuntijaryhmä Suomessa tutustumaan ylivertaiseen koulutusjärjestelmäämme. Selityksiä pärjäämiseen on ollut monenlaisia, yleisestä koululaitosta, koulutusta ja opettajia arvostavasta asenneilmapiiristä, korkeasti koulutetuista opettajista, kouluruoasta ja viihtyisistä tiloista arveluihin useiden kielten opiskelun vaikutuksesta oppilaiden kapasiteettiin jäsentää tietoa. Ja tietysti artikkelissa mainittiin "oppimaan oppiminen" (en enää muista mitä se oli ranskaksi, mutta tuo suomenkielinen termi on kyllä iskostunut päähän yliopistovuosina). Harkittu ja viisas päätös on varmasti myös se, että koulunaloitusikä on vasta 7-vuotiaana. Loistotuloksista huolimatta varmaa on, että suomalaisten koululaisten mielestä nyt ja aina koulunkäynti on tylsää, ruotsi ja uskonto inhokkeja ja kouluruoka pahaa.

Ja sitten taas sääreporttia. Kun maaliskuu vaihtui huhtikuuksi, lämpötilat alkoivat pysytellä plussan puolella ja lumikinokset sulaa silmissä. Mutta sitten on taas tullut räntää kaksi päivää putkeen. Tiet ovat jo sulia ja kuivia, sillä lumi on tosiaan rahdattu keskustasta jonnekin muualle sitä mukaa kun se on maahan ehtinyt. Talojen pihoilla ja kampuksella lumimassat ovat silti edelleen vaikuttavan kokoisia. Luulenpa, että saan napattua kuvan lumen peittämästä nurmesta vielä toukokuun viimeisenä päivänä, ennen paluutani takaisin Suomeen.

vaahterasiirapin valtakunta

En ole hetkeen joutanut kirjoittamaan, sillä Sannin ja romanialaisen saapumisen seurauksena minulla on pitkästä aikaa ollut muutakin elämää kuin työ ja internet. Sannin kanssa leikin turistia viikon ja tuli jälleen kierrettyä läpi kaikki suosikkipaikat sekä muutama uusi. Vuokrasimme viikonlopuksi auton, jonka 17 dollarin päivävuokra tuntui aluksi järjettömän halvalta, mutta vakuutuksen (30 dollaria/päivä), verojen, bensan ja yhden parkkisakon (joka onkin muuten vielä maksamatta) kera kokonaishinta olikin jo toisenlainen. Ensimmäistä kertaa elämässäni ajoin automaattivaihteisella kulkuneuvolla. Ensimmäiset muutama sata metriä olivat melkoisen nykivää kyytiä, mutta sitten homma alkoi sujua ja pian en enää muunlaista menoa kaivannutkaan. Erityisesti kaupunkiajo oli huomattavasti helmpompaa kun ei tarvinnut keskittyä vaihteiden kanssa pelaamiseen. Menomatkan posotimme moottoritietä, joka oli sen verran tylsä, että takaisin palasimme ns. Kuninkaantietä, joka seurailee mantereen vanhimman rakennetun tien reittiä. Maisemana vuorottelivat teollisuusalueet lukemattomine autokauppoineen sekä joen varteen rakennetut idylliset pikkukylät, joiden pääraittia Kuninkaantie halkoi. Kesä- ja syysaikaan veikkaan maiseman olevan parhaimmillaan.

Quebecin päässä kävimme ajamassa Orleansin saaren ympäri. Samalla saarellahan olin syksyllä poimimassa omenoita. Vaikka osa palveluista onkin talviaikaan kiinni, moni yritys pyörittää toimintojaan tähänkin aikaan vuodesta. Erityisesti sokerimajat (cabane à sucre / sugar shack), sillä juuri nyt on se aika vuodesta, jolloin vaahterasiirappia valmistetaan. Valmistuspisteet ovat yleensä metsän laidassa, lähellä vaahterapuita. Puuhun tökätään reikä, josta alkaa valua kirkasta nestettä jota keittämällä saadaan aikaan vaahterasiirappia. Eri lämpötiloissa saadaan aikaan eri lopputulos: siirappia, sokeria, toffeeta tai voita. En ole missään päässyt näkemään varsinaista valmistusprosessia. Kävimme kyllä yhdessä majassa, jossa näytösluontoisesti hämmennettiin toffeepataa, mutta tietouteni on pääasiassa peräisin vaahterasiirappimuseosta (kyllä, täällä on sellainenkin). Sesonkiin kuuluu myös, että sokerimajoissa istutaan illallisella, jossa on tarjolla kaikkea mahdollista vaahterasiirapista valmistettua. Harmi vain ne ovat auki vain tilauksesta ja vain ryhmille.

Elokuussa tänne tullessani hoksasin pian, miten tärkeää roolia vaahterasiirappi täällä näyttelee, mutta näin sesongin aikaan sitä ei pääse millään karkuun. Kaupungilla on kojuja, joissa myydään lumen päällä hyydytettyä vaahterasiirappitoffeeta, kauppahallissa käy kuhina nimenomaan vaahterasiirappimyyntipisteiden luona ja jopa lähikaupasta saa kaikennäköistä makeaa tuotetta heti ulko-oven eteen näyttävästi parkkeerattuna. Viimeksi kuluneen viikon aikana olen maistanut tai mukaani on tarttunut seuraavia tuotteita: vaahterasiirappitorttu, vaahterasiirappitoffee, aamiaispapuja vaahterasiirapissa Celinen valmistamina, vaahterasiirappivoi (ja yhdeltä siideritilalta ostin myös omenavoita, joka sopinee loistavasti paahtoleivälle, tosin minulla ei ole leivänpaahdinta), vaahterasiirappitikkari, vaahterasiirappimajoneesi ja vaahterasiirappiolut. Kumma juttu, mutta vaahterasiirapin maku on alkanut tuntua varsin normaalilta osalta ateriaa. Voisin veikata, että vaahterasiirappi on kanadalaisille sitä, mitä ruisleipä suomalaisille. Quebeciläisille eritoten, sillä suurin osa maailman vaahterasiirapin valmistuksesta on keskittynyt tähän provinssiin. Museossa oli myös teksti, jossa valistettiin kyseisen tuotteen terveellisyydestä. Kuulostaako tutulta?