lapsellisia

Vuoden mittaan olen huomannut monissa käytännöissä eroja Suomen ja Kanadan välillä, mutta ainakin yhdessä asiassa Suomi pesee vertailukohteensa kirkkaasti: äitiys- ja päivähoitojärjestelyissä. Äitiysloman kesto on yleensä puoli vuotta ja sen jälkeen palataan taas töihin - jos lapselle järjestyy hoitopaikka. Syksyllä työkaverini lapsen hoitopaikka ilmoitti lopettavansa toimintansa kolmen päivän varoitusajalla, siis että perjantain jälkeen ette voi enää tuoda lastanne tänne. Onneksi sukulaisten ja tuttavien tukiverkosto toimi niin, että loppuvuoden tenavaa hoitivat vuoropäivinä kotona isoäiti, äidin ystävä ja isä, joka koetti yhdistää kotona työskentelyn ja lastenhoidon. Eilen puolestaan tapasin vuokraemäntääni, joka synnytti viime syyskuussa. Tammikuusta lähtien hän on periaatteessa aloittanut jatko-opintonsa ja tuloksia olisi saatava aikaan, mutta voitte kuvitella, miten helppoa se on kun muutaman kuukauden ikäinen lapsi ei anna äidilleen mahdollisuutta edes syödä. Äiti ilmoitti lapsen päivähoitojonoon jo raskausaikana, mutta jonossa ollaan yhä edelleen. Jopa yksityinen päivähoito on kiven alla vaikka maksaakin 40 dollaria vuorokaudelta. En ole saanut selvyyttä siihen, miksi päivähoitopaikkoja on niin vähän ja mitä ihmettä tekevät naiset, joiden on pakko palata töihin, mutta joilla ei ole paikkaa, mihin lapsensa laittavat siksi aikaa.

Lapsiin liittyy toinenkin polttava puheenaihe täällä: Suomen menestys Pisa-tutkimuksessa. Siitä on kirjoiteltu paljon eri lehdissä ja Quebecistä on jo käynyt asiantuntijaryhmä Suomessa tutustumaan ylivertaiseen koulutusjärjestelmäämme. Selityksiä pärjäämiseen on ollut monenlaisia, yleisestä koululaitosta, koulutusta ja opettajia arvostavasta asenneilmapiiristä, korkeasti koulutetuista opettajista, kouluruoasta ja viihtyisistä tiloista arveluihin useiden kielten opiskelun vaikutuksesta oppilaiden kapasiteettiin jäsentää tietoa. Ja tietysti artikkelissa mainittiin "oppimaan oppiminen" (en enää muista mitä se oli ranskaksi, mutta tuo suomenkielinen termi on kyllä iskostunut päähän yliopistovuosina). Harkittu ja viisas päätös on varmasti myös se, että koulunaloitusikä on vasta 7-vuotiaana. Loistotuloksista huolimatta varmaa on, että suomalaisten koululaisten mielestä nyt ja aina koulunkäynti on tylsää, ruotsi ja uskonto inhokkeja ja kouluruoka pahaa.

Ja sitten taas sääreporttia. Kun maaliskuu vaihtui huhtikuuksi, lämpötilat alkoivat pysytellä plussan puolella ja lumikinokset sulaa silmissä. Mutta sitten on taas tullut räntää kaksi päivää putkeen. Tiet ovat jo sulia ja kuivia, sillä lumi on tosiaan rahdattu keskustasta jonnekin muualle sitä mukaa kun se on maahan ehtinyt. Talojen pihoilla ja kampuksella lumimassat ovat silti edelleen vaikuttavan kokoisia. Luulenpa, että saan napattua kuvan lumen peittämästä nurmesta vielä toukokuun viimeisenä päivänä, ennen paluutani takaisin Suomeen.