Helsingin romanialaiset kerjäläiset puhututtavat edelleen. Ajattelin heittää kehiin uuden näkökulman, jota Hesarissa ei ole käsitelty. Nythän ajatellaan, että he ovat yksilöinä tehneet (uhka)rohkean päätöksen etsiä inhimillisen elämän edellytyksiä Suomesta. Itse asiassa kyse on järjestäytyneestä toiminnasta. Kuinka henkilö, joka joutuu kerjäämään elantonsa kadulla, kykenisi maksamaan matkansa kaukaiseen Suomeen? Joku taho on ilmiselvästi huolehtinut kerjäläisten maahantuonnista ja tuskin on tehnyt sitä hyvää hyvyyttään. Skandinaviassa avautuvat sentään aivan uudet markkinat.
Ensi alkuun ajatus kerjäämisestä järjestäytyneenä bisneksenä hämmentää. Mutta mitä pitempään sitä pohtii, sen luontevammalta se vaikuttaa. Prostituutiokin toimii parittajien kautta ja mafia (jollainen Romaniassa todella on) ulottaa kyllä kouransa kaikkialle missä haistaa helppoa rahaa. Romaniassa ilmiö on niin yleisesti tiedossa, että siitä väännetään vitsiä. Näin äskettäin Filantropica-nimisen komedian, jonka keskiössä oli mies, jonka yksi monista bisneksistä oli kirjoittaa kerjäläisille liikuttava tarina. Palkkioksi luovuudestaan mies sai tietyn prosenttiosuuden kerjäämisen tuotoista. Voisi kuvitella, että kyseessä on tilanne, jossa kaikki osapuolet voittavat: hyvällä tarinalla toki saa voitettua ihmisten myötätunnon ja ansiot kasvavat, vaikka niistä joutuisikin tilittämään suuren osan välikädelle.
Eettisesti tilanne on ongelmallinen. Jos annan rahaa kerjäläiselle, rahoitan silloin hyvin suurella todennäköisyydellä tahoja, jotka hyödyntävät häikäilemättä vähäosaisia ja rahastavat heidän kurjuudellaan. Toisaalta jos en anna rahaa, se on suoraan pois kerjäläiseltä itseltään, joka on täysin riippuvainen tästä toimeentulosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti