keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

lumi suli kevät tuli

Täkäläinen ilmasto on todella outo. Syksyllä helteet eivät meinanneet loppua millään ja sitten kertarysäyksellä tuli lumi ja pakkanen ja talvi. Sitä kesti suurinpiirtein samanlaisena melkein viisi kuukautta. Sitten taas aivan yhtäkkisesti viimeisen lumisateen jälkeen aurinko tuli esiin ja lämpö hipui pariakymmentä astetta. Sen jälkeen lämpimät päivät tulivat jäädäkseen. Teinitytöt ryhtyivät heti kuljeskelemaan topeissa ja sandaaleissa, mikä on hieman outo näky lumikinosta vasten. Kinoksia ei tosin kauaa ole, sillä lumi on sulanut pois nopeammin kuin olisin uskonut. Viikon päästä on todennäköisesti jo oivalliset edellytykset vappupiknikille puistossa. Tänään laitetaan simaa. Montreal Canadienskin pääsi kuin pääsikin jatkoon.

Talvilukukausi alkaa olla ohi. Huomenna on vihoviimeinen koptin luento. Se on viimeisistä viimeisin myös Herr Funkille, joka on siis jäämässä eläkkeelle. Viime perjantaina olin viettämässä "tyttöjen" iltaa kahden kuusikymppisen työkaverini kanssa ja saimme silloin idean järjestää Funkille yllätysjuhlat kurssin päätteeksi. Luennon päätyttyä luokkaan marssii sisään joukko Funkin entisiä oppilaita ja työkavereita kakun ja kuohuviinin kera.

Pääsiäisen vietto meinasi tänä vuonna jäädä välistä, mutta eipä hätää: ensi viikonloppuna on ortodoksinen pääsiäinen, joten vielä tarjoutuu tilaisuus käydä pääsiäisyön messussa, paistaa lampaat ja valuttaa pashat. Hiljaisen viikon numero kaksi kunniaksi olen ladannut koneelleni Matteuspassion sekä Pergolesin ja Rossinin Stabat Materin. Uuttakin musiikkia on tullut vastaan. Gogol Bordello soittaa mustalaisvaikutteista punkia. Tykkään. Jipun uuden levyn tilasin Suomesta heti sen ilmestyttyä. Sen ääni saa edelleen sanattomaksi, mutta lyriikat ovat paikoin melko pateettisia. Eikö nuorella naisella todellakaan ole muita laulun aiheita kuin ero? Lisäksi ihan kaikki sen kommentit haastatteluissa aiheuttavat myötähäpeää. Veikkaan, että vie vielä kymmenkunta vuotta ennen kuin Jippu tekee musiikkia, jossa kaikki palaset ovat kohdallaan. Ja aikuistuu muutenkin.

Ei kommentteja: