sattumuksia

Koneelleni luikerteli troijalainen virus. Valpas viruksentorjuntaohjelmani havaitsi sen, mutta pyöritteli sitten peukaloitaan kykenemättä poistamaan matoa. Johan siinä meinasi paniikki iskeä. Kokeilin sitä, kokeilin tätä. Skannasin koneen kovalevyä suurin piirtein kymmenellä eri ohjelmalla, mutta kaikki niistä kehtasivat väittää kirkkain silmin, että puhdasta on. Ja silti kone ilmoittaa useita kertoja päivässä uudesta pöpötiedostosta. Taistelin koneeni kanssa viikon verran. Apu löytyi lopulta verkkoyhteisöstä. Sanalla on ollut hieman huono kaiku Kauhajoen tapahtumien jälkeen, mutta tämä oli hyvä esimerkki verkon toimivuudesta. Pyysin apua kahdeltakin verkkokeskustelupalstalta (Afterdawn.fi ja Virustorjunta.net), jossa ystävälliset ja ennen kaikkea minua asiantuntevammat ihmiset osasivat analysoida lähettämiäni lokitiedostoja ja paikallistaa vian. Sen jälkeen vaiva olikin poistettu parilla klikkauksella. Taidan vastedeskin turvautua näihin palstoihin tietokoneongelmissa. Ja samalla olen salaa ylpeä, että osasin hoitaa ongelman itsenäisesti ja saada koneen toimimaan omin kätösin. Juhlin tätä askeleena kohti syvempää tietokonenörttiyttä.

Juhlia on viime aikoina muutenkin riittänyt. Ystäväpariskuntani on kohta lähdössä vaatimattomalle viisi kuukautta kestävälle häämatkalle maailman ympäri ja järjestivät sen johdosta lähtöjuhlat. Toinen ystäväni (se, jonka kotiin tuppaudun kahdesti viikossa Idols-kisakatsomon merkeissä - olenhan itse televisioton) järjesti tupaantuliaiset. Lupasin leipoa niitä varten ja niinpä pistäydyin Pasilan Lidlissä ostamassa leivontatarpeita. Takanani jonossa seisoi kaksi laitapuolen kulkijaa, joista toinen katsoi asiakseen kommentoida ostoksiani: "kato mitä mässyä tolla on: maapähkinävoita, suklaata ja keksejä". Herroilla itsellään oli ostoskorissaan ravinaineympyrän suositusten mukaisesti pelkkää kaljaa. Äkäännyin kommentista (tulistun melko nopeasti suotuisissa olosuhteissa), mutta kykenin tällä kertaa pidättäytymään aukomasta päätäni takaisin.

Romanialaisen edesottamukset eivät ole olleet ihan näin pieniä. Saattelin hänet Helsinki-Vantaan lentokentälle kolmisen viikkoa sitten. Paluumatka Kanadaan tyssäsi kuitenkin jo Frankfurtin lentokentälle, jossa virkailijat huomasivat viisumin vanhentuneen. Kyllä, romanialaisen olisi pitänyt hoksata päivämäärä jo aikaisemmin, mutta passissa oli myös opiskelulupa-asiakirja, joka on voimassa kevään 2009 loppuun asti ja huomio oli tullut kiinnitettyä lähinnä siihen. Eihän sitä viisumia sitten tietenkään saanut mitenkään helposti, vaan romanialaisen piti tehdä parin viikon koukkaus kotimaahansa. Siis lento kotikaupunkiin ja sieltä 15 tunnin junamatka Bukarestiin, jossa jonottamista vesisateessa lähetystöllä aamuvarhaisesta iltaan. Lopulta kourassa oli uusi viisumi, mutta sepä onkin byrokraatin fiksulla päätöksellä kertaviisumi, joka oikeuttaa vain yhteen maahantuloon. Jos romanialainen siis haluaa poistua Kanadan rajojen ulkopuolelle, niin takaisin ei ole tulemista muuten kuin Bukarestin kautta. Toinen lähtöyritys Kanadaan oli suotuisampi ja viikko sitten hän saapui Quebeciin. Byrokratia oli tietenkin vastassa sielläkin. Opiskelulupakin oli vanhentunut, sillä se ei voi olla voimassa pitempään kuin viisumi. Jokin tullivirkailija aikaisemmin oli siis tehnyt virheen kirjatessaan sen päättymispäiväksi toukokuun 2009. Uutta anomusta siis kehiin. Yliopistolle ilmoittautuminen ei tietenkään onnistu niin kauan kuin kyseistä paperia ei ole eikä siten apurahakaan saavu tilille.

Myös asunnon löytäminen on ollut mutkikkaampaa kuin odotimme. Syyskuun loppu ei ole aivan optimaalisinta aikaa löytää edullista pientä asuntoa sen jälkeen, kun opiskelijat ovat jo ratsanneet kaupungin asuntotarjonnan. Olen toiminut asunnonvälittäjänä etänä etsiskellen netistä sopivan kuuloisia ilmoituksia ja romanialainen on sitten käynyt paikan päällä asuntoesittelyssä. Muuten hän on ollut tilapäisesti majoittuneena niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Opus Dein asuntolaan. Olin jo lyönyt käsiäni yhteen ihastuksesta yhteisön asunnotonta ulkomaalaista opiskelijaparkaa kohtaan osoittaman kristillisen lähimmäisenrakkauden johdosta kunnes kuulin, että he veloittavat tästä hyväntekeväisyydestä 30 dollaria vuorokaudelta. Se teki asunnon etsimisestä entistäkin akuutimpaa. Suhteilla sellainen sitten lopulta löytyi, hieman kalliimpi kuin olimme ajatelleet, mutta kivalla paikalla ja sopivan kokoinen. Viimevuotinen vuokraemäntämme lupasi lainata huonekaluja, joiden haaliminen tyhjään asuntoon olisi muuten ollutkin työlästä. Loppu hyvin, kaikki hyvin; muutto on huomenna ja kunhan opiskelulupa-asia saadaan kuntoon, pääsee romanialainen vihdoin väitöskirjansa pariin. Minä lennän tarkastamaan uutta asuntoa viiden viikon päästä.

tuesday bloody tuesday

Syksy on kauneimmillaan. Puut hehkuvat eri väreissä, ilma on vielä lämmin ja aurinkokin on näyttäytynyt loputtomalta tuntuneen harmauden jälkeen. Ja sitten juuri tällaisena päivänä joku ottaa ja menee posauttamaan hengiltä kymmenen kanssaeläjää ja itsensä kaupanpäällisiksi. Sen jälkeen sanoja ei ole. Ainoastaan paha olo, ahdistus ja mielettömyyden kokemus leviävät kulovalkean lailla.

Minusta ei ole analysoimaan tekijän perimmäisiä motiiveja tai yhteiskunnallisia syy-seuraussuhteita saati sitten keksimään lääkettä kollektiivisen pahoinvoinnin vaivaan. Ymmärrän hyvin inhimillisen tarpeen etsiä karmivan tragedian syyllisiä: poliisi, joka ei takavarikoinut Saaren asetta kuulustelun päätteeksi, käsiaseiden helppo saatavuus, internetyhteisöjen vaikutusvalta, nuorten mielenterveyspalveluiden heikko tola... Vaan ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että kaikki ongelmat poistuvat jos yksi näistä otetaan syyniin. Helppoja ratkaisuja ei ole.

En voi sietää asekiihkoilua, varsinkaan amerikkalaisessa muodossaan, jossa vedotaan perustuslailliseen oikeuteen kantaa asetta. En ymmärrä käsiaseiden funktiota tai ampumaharrastusta. En silti usko, että käsiaseiden kieltäminen ehkäisisi vastaavanlaiset koulusurmat. Asetta hinkuava saa kyllä sellaisen käsiinsä laittomastikin. Tai sitten keksitään uusia keinoja; pomminrakennusohjeitahan löytyy netistä vaivattomasti. Nähtiinhän se jo Myyrmannissa. Yhtä ontuvaa logiikkaa oli mielestäni Lontoon terrori-iskujen jälkeen tehty päätös, joka kielsi nesteiden tuomisen lentokoneiden matkustamoon mukaanlukien huulipunat ja hammastahnat. Nesterajoitus on hankaloittanut miljoonien matkustajien arkea ja sen valvonnassa on epäjohdonmukaisuuksia. Terroristit ovat idearikkaita eivätkä kauaa pysyttele samojen keinojen parissa (paitsi itsemurhapommittajat). Ylipäänsä koko 9/11 oli julmetun kekseliästä. Tuskin käsiaseiden kielto tai nesterajoitus lentokoneissa estää mielenvikaisten ihmisten järjettömien suunnitelmien toteuttamista. Jos kiellot ja rajoitukset eivät tehoa, niin olisi syytä miettiä muita ennaltaehkäiseviä keinoja.

Syntipukin hakeminen on toisinaan myös vastuun pakoilua. Paha ulkoistetaan ja vastuu siirretään jonnekin muualle. Mikkelin piispaksi mielivä Miikka Ruokanen oli eilisessä teologien fuksiaisjumalanpalveluksessa julistanut Saatanan tehneen surmat Matti Saaren kautta. Persoonalliseen pahaan vetoaminen on ikiaikainen keino paeta vastuuta: en se minä ollut vaan Saatana, joka tuli minuun. Tällaista teologiaa ei odottaisi 2000-luvun dogmatiikan professorilta. Eikä todellakaan Mikkelin piispalta.

iloinen veronmaksaja

Tuossa taannoin keväällä sain veroehdotuksen, joka innoitti minut pohtimaan verovähennysmahdollisuuksia. Olin edellisenä keväänä ostanut kannettavan tietokoneen, jota käytin myös työntekoon enkä vain pelkkänä viihdekeskuksena, kuten sitä joskus täällä mainostin. Lisäksi olin höyrähtänyt tutkimuskirjallisuuden haalimiseen. Kaivettuani kaikki kuitit esille totesin niiden yhdessä olevan pitkä penni, josta olisi toivottavaa saada jotain takaisinkin tulonhankkimisvähennyksinä. Postitin korjatun veroehdotuksen ja jäin odottamaan päätöstä, joka saapui eilen. Ensireaktioni oli pettymys, sillä veronpalautuksen määrä oli sama tässä verotuspäätöksessä kuin aiemmassa veroehdotuksessani. Niinpä soitin verotoimistoon udellakseni varovasti, miksi vähennyksiäni ei oltu hyväksytty. Tympääntyneen oloinen virkailija valisti, että oli ne kyllä hyväksytty, ihan jokaista pennosta myöten, mutta viimevuotiset ansiotuloni olivat niin olemattomat, ettei niistä irronnut enempää rahaa palautettavaksi. Apuraha kun on verotonta tuloa, niin veroja kertyi vain satunnaisista sivutuloistani. Kaiken maailman vähennysten jälkeen henkilökohtainen panokseni valtion julkisten palveluiden rahoittamiseen oli koko vuodelta noin kymmenen euron luokkaa. Tästä tiedosta tuli epämääräisen syyllinen olo.

Elokuusta lähtien olen taas ryhtynyt iloiseksi veronmaksajaksi. Apurahalta palkansaajaksi siirtymisen eduista osasin aiemmin luetella eläkkeen kertymisen ja työterveyshuollon, mutta nyt myös verovähennysmahdollisuuden. Tyhjästä kun on paha nyhjäistä.

huntuja ja naiskohtaloita

Musliminaisten hunnuttautuminen on ollut viime vuosina paljon tapetilla. Nobel-palkitun Orhan Pamukin kuvaamassa Turkissa oikeus käyttää huntua on monitahoinen filosofinen dilemma, joka liittyy ennen kaikkea yksilön oikeuteen ilmaista itseään vapaasti. Turkki onkin siitä poikkeuksellinen muslimivaltio, että siellä hunnun käyttö esim. oppilaitoksissa on ollut kiellettyä (ja siten Turkki on edustanut tulkintaa islamista, johon hunnuttautuminen ei kuulu). En tiedä, onko tämä laki kumottu nykyisen hallituksen myötä. Turkissa siis hunnuttautuva nainen saattaa olla poikkeuksellisen rohkea yksilö, joka asettuu valtakulttuuria vastaan. Toisin on arabimaailmassa. Naisten verhoamisen logiikka on aina mielestäni ontunut pahasti. Naisen tulee peittää sulonsa, jotta hän ei saattaisi miestä kiusaukseen. Miehen himo on näin ollen täysin hallitsematonta, eikä hän ole vastuussa siitä, jos naisen paljastettu kauneus houkuttaa esiin nämä himot. Halut pysyvät kurissa ja kaikki Herran nuhteessa vain silloin, jos nainen on piiloutuneena hunnun taakse. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Samalla logiikalla arabimiehet antavat itselleen luvan ahdistella länsimaalaisia naisia, jotka hunnuttamattomina heidän mielestään kerjäävät käsiksi käymistä. Tätä taustaa vasten luin mielenkiinnolla tutkimuksen, jonka mukaan yli 80 prosenttia egyptiläisnaisista kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää. Ja nyt puhumme siis niistä muslimisisarista, joiden huivien pitäisi pitää lähentymisyritykset loitolla. Tämä tutkimus vahvisti empiiriset havaintoni kahdesta arabimaasta: on aivan sama, mihin kaapuihin verhoudun, aina joku paikallinen mies tilaisuuden tullen (lue: riittävästi väkeä, niin ettei jää kiinni) käy käpälöimään. Jos ei edes siveä pukeutuminen suojaa naista seksuaaliselta ahdistukselta, niin olisiko vihdoin aika kääntää katseet miesten asenteisiin ja arabikulttuurin naiskuvaan.

Vaan on sitä osattu kristillisissä piireissäkin. Luin tänään Nag Hammadin kirjastoon kuuluuvaa tekstiä nimeltä Pietarin teko, joka on todennäköisesti kuulunut osana laajempaa apostoli Pietarin tekoja kuvaavaa kertomusta. Pietarilla on tytär, joka kymmenen vuoden iässä alkoi herättää häiritsevissä määrin huomiota miesten keskuudessa. Eräs varakas vanhempi mies yritti lopulta raiskata tytön, mutta raiskauyritys keskeytyi siihen, että tyttö halvaantui kesken kaiken. Mies joutui pois tolaltaan ja koki lopulta uskonnollisen kääntymyksen. Tyttö sen sijaan jäi halvaantuneeksi. Tekstin alussa ihmiset kummastelevat Pietarille, että miten hän voi parantaa sairaita, mutta oma tytär on edelleen halvaantunut. Jumalan suuruutta ja rukouksen voimaa demonstroidakseen Pietari parantaa näytösluontoisesti tyttärensä, mutta lähettää hänet saman tien takaisin nurkkaan ja palauttaa hänen takaisin halvaantuneeseen tilaan, sillä "se on parasta kaikille osapuolille". Nauroin epäuskoisesti tekstiä lukiessani. Oletetaanko naislukijan todella ottavan vastaan julistuksen Jumalan mieheltä, joka pitää omaa tytärtään vain pelinappulana ja rankaisee epäinhimillisellä tavalla pelkästään siksi, että tytär sattuu olemaan hyvännäköinen? Varhaiskristillistä teksteistä syntyy toisinaan vaikutelma, että naisen kauneus on suorastaan perkeleestä. Eräässä syyrialaisessa marttyyrikertomuksessa päähenkilönä on hätkähdyttävän kaunis prostituoitu, joka kristityksi käännyttyään viettää loppuelämänsä mieheksi naamioituneena erakkomunkkina. Kas siinä meille naisille kristillistä ihannetta. Joskus tuntuu siltä, että 600-luvulla syntynyt islaminusko omaksui kristinuskosta juuri niitä negatiivisia vaikutteita: seksuaalikielteisyyttä ja naisvihamielisyyttä. Vielä eivät sentään ole arabimiehet keksineet Pietarin esimerkkiä seuraten, että kaapuun pukeutumista tehokkaampi ehkäisykeino on tehdä naisista raajarikkoja. Silloin kaikki osapuolet säilyttävät taatusti siveytensä.