sattumuksia

Koneelleni luikerteli troijalainen virus. Valpas viruksentorjuntaohjelmani havaitsi sen, mutta pyöritteli sitten peukaloitaan kykenemättä poistamaan matoa. Johan siinä meinasi paniikki iskeä. Kokeilin sitä, kokeilin tätä. Skannasin koneen kovalevyä suurin piirtein kymmenellä eri ohjelmalla, mutta kaikki niistä kehtasivat väittää kirkkain silmin, että puhdasta on. Ja silti kone ilmoittaa useita kertoja päivässä uudesta pöpötiedostosta. Taistelin koneeni kanssa viikon verran. Apu löytyi lopulta verkkoyhteisöstä. Sanalla on ollut hieman huono kaiku Kauhajoen tapahtumien jälkeen, mutta tämä oli hyvä esimerkki verkon toimivuudesta. Pyysin apua kahdeltakin verkkokeskustelupalstalta (Afterdawn.fi ja Virustorjunta.net), jossa ystävälliset ja ennen kaikkea minua asiantuntevammat ihmiset osasivat analysoida lähettämiäni lokitiedostoja ja paikallistaa vian. Sen jälkeen vaiva olikin poistettu parilla klikkauksella. Taidan vastedeskin turvautua näihin palstoihin tietokoneongelmissa. Ja samalla olen salaa ylpeä, että osasin hoitaa ongelman itsenäisesti ja saada koneen toimimaan omin kätösin. Juhlin tätä askeleena kohti syvempää tietokonenörttiyttä.

Juhlia on viime aikoina muutenkin riittänyt. Ystäväpariskuntani on kohta lähdössä vaatimattomalle viisi kuukautta kestävälle häämatkalle maailman ympäri ja järjestivät sen johdosta lähtöjuhlat. Toinen ystäväni (se, jonka kotiin tuppaudun kahdesti viikossa Idols-kisakatsomon merkeissä - olenhan itse televisioton) järjesti tupaantuliaiset. Lupasin leipoa niitä varten ja niinpä pistäydyin Pasilan Lidlissä ostamassa leivontatarpeita. Takanani jonossa seisoi kaksi laitapuolen kulkijaa, joista toinen katsoi asiakseen kommentoida ostoksiani: "kato mitä mässyä tolla on: maapähkinävoita, suklaata ja keksejä". Herroilla itsellään oli ostoskorissaan ravinaineympyrän suositusten mukaisesti pelkkää kaljaa. Äkäännyin kommentista (tulistun melko nopeasti suotuisissa olosuhteissa), mutta kykenin tällä kertaa pidättäytymään aukomasta päätäni takaisin.

Romanialaisen edesottamukset eivät ole olleet ihan näin pieniä. Saattelin hänet Helsinki-Vantaan lentokentälle kolmisen viikkoa sitten. Paluumatka Kanadaan tyssäsi kuitenkin jo Frankfurtin lentokentälle, jossa virkailijat huomasivat viisumin vanhentuneen. Kyllä, romanialaisen olisi pitänyt hoksata päivämäärä jo aikaisemmin, mutta passissa oli myös opiskelulupa-asiakirja, joka on voimassa kevään 2009 loppuun asti ja huomio oli tullut kiinnitettyä lähinnä siihen. Eihän sitä viisumia sitten tietenkään saanut mitenkään helposti, vaan romanialaisen piti tehdä parin viikon koukkaus kotimaahansa. Siis lento kotikaupunkiin ja sieltä 15 tunnin junamatka Bukarestiin, jossa jonottamista vesisateessa lähetystöllä aamuvarhaisesta iltaan. Lopulta kourassa oli uusi viisumi, mutta sepä onkin byrokraatin fiksulla päätöksellä kertaviisumi, joka oikeuttaa vain yhteen maahantuloon. Jos romanialainen siis haluaa poistua Kanadan rajojen ulkopuolelle, niin takaisin ei ole tulemista muuten kuin Bukarestin kautta. Toinen lähtöyritys Kanadaan oli suotuisampi ja viikko sitten hän saapui Quebeciin. Byrokratia oli tietenkin vastassa sielläkin. Opiskelulupakin oli vanhentunut, sillä se ei voi olla voimassa pitempään kuin viisumi. Jokin tullivirkailija aikaisemmin oli siis tehnyt virheen kirjatessaan sen päättymispäiväksi toukokuun 2009. Uutta anomusta siis kehiin. Yliopistolle ilmoittautuminen ei tietenkään onnistu niin kauan kuin kyseistä paperia ei ole eikä siten apurahakaan saavu tilille.

Myös asunnon löytäminen on ollut mutkikkaampaa kuin odotimme. Syyskuun loppu ei ole aivan optimaalisinta aikaa löytää edullista pientä asuntoa sen jälkeen, kun opiskelijat ovat jo ratsanneet kaupungin asuntotarjonnan. Olen toiminut asunnonvälittäjänä etänä etsiskellen netistä sopivan kuuloisia ilmoituksia ja romanialainen on sitten käynyt paikan päällä asuntoesittelyssä. Muuten hän on ollut tilapäisesti majoittuneena niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Opus Dein asuntolaan. Olin jo lyönyt käsiäni yhteen ihastuksesta yhteisön asunnotonta ulkomaalaista opiskelijaparkaa kohtaan osoittaman kristillisen lähimmäisenrakkauden johdosta kunnes kuulin, että he veloittavat tästä hyväntekeväisyydestä 30 dollaria vuorokaudelta. Se teki asunnon etsimisestä entistäkin akuutimpaa. Suhteilla sellainen sitten lopulta löytyi, hieman kalliimpi kuin olimme ajatelleet, mutta kivalla paikalla ja sopivan kokoinen. Viimevuotinen vuokraemäntämme lupasi lainata huonekaluja, joiden haaliminen tyhjään asuntoon olisi muuten ollutkin työlästä. Loppu hyvin, kaikki hyvin; muutto on huomenna ja kunhan opiskelulupa-asia saadaan kuntoon, pääsee romanialainen vihdoin väitöskirjansa pariin. Minä lennän tarkastamaan uutta asuntoa viiden viikon päästä.