koulukiusaamista isommassa mittakaavassa

Romania tuntuu olevan kuin koulupoika, jonka kanssa muut eivät halua leikkiä, kun sillä ei ole muotivaatteita ja luokkakaverit kuiskivat sen olevan jotenkin outo. Harmi vain yhtään auktoriteettia ei ole puhaltamassa tätä peliä poikki ja torumassa epäasiallisesta käytöksestä.

Synkällä romanialaisella on näet pikkuveli. Iloinen ja huoleton opiskelija, joka on onnistunut saamaan himoitun osa-aikatyön pankista. Pikkuveli halusi palkkapäivän kunniaksi tilata nettikaupasta kivoja vaatteita, joita ei muuten Romaniassa myydä. Mutta kas, firma vastasi tylysti ykskantaan, että he eivät toimita mitään Romaniaan. Sama politiikka on usealla muullakin verkkokaupalla. Johdonmukaisesti mutta sitä mitenkään järkevästi perustelematta ne diskriminoivat kokonaista maata sekä paria muutakin yhtä epäilyttävää naapurimaata. Ei siis muotivaatteita synkän romanialaisen pikkuveljelle, joka on kohta itsekin synkkä.

Aleksanterinkadulla

Ensimmäinen viikko Helsingissä on ollut yhtä sinkoutumista paikasta toiseen. Kuvittelin viettäväni löhölomaa kirjoja ahmien, mutta sen sijaan olenkin täyttänyt sosiaalista vajettani ja tavannut ystäviä lähes minuuttiaikataululla. Valtakunnassa näyttää olevan kaikki hyvin ja ennallaan. Ainakin Il Sicilianon pizzat.

On ihana tunne, kun ymmärtää, mitä ihmiset ympärillä puhuvat eikä kaupassa asioidessa tarvitse olla yhtenä kysymysmerkkinä. Kanssaihmisten juttuja tulee salakuunneltua ihan vain siksi, että satunnaisista keskustelunpätkistä saa tolkkua. Tämän anekdootin nappasin eräässä kahvilassa: "Maija kysyi lapseltaan, että mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle. Lapsi mietti pitkään ja vastasi sitten: en mitään." Mahtavaa elämänfilosofiaa!

Helsingissä on pimeämpää ja ruuhkaisempaa kuin muistin. Québecissäkin pimeä tulee jo neljän jälkeen, mutta päivällä auringonvalo on kirkasta toisin kuin täällä napapiiriä lähempänä, jossa keskipäiväkin on hämärää, kun aurinko ei oikein meinaa jaksaa kunnolla nousta. Lumettomuus tietenkin korostaa pimeyttä. Québecissä ei ole samanlaista ostos- ja liikekeskustaa kuin Helsingissä, niinpä ihmisvirrat siellä suuntautuvat marketteihin ja kauppakeskuksiin, joihin mennään autolla ja vanha kaupunki on vilinästä vapaa nyt kun turistikausikin on hiljennyt.

Lapsuuteni Helsinki koostui Tyyne-tädin pikkuisesta alppilalaisyksiöstä, ikkunan alla kolistelevasta kolmosen raitiovaunusta, Linnanmäestä ihan nurkan takana, Alppipuistosta, jossa käytiin syöttämässä sorsille pullaa ja Stockmannista, josta haettiin kahvia sillä kolmosen ratikalla ja takaisin tullessa piti muista lähteä oikeaan suuntaan tai muuten kotimatka oli pitkä. Varmaan näistä muistikuvista johtuu, että rakastan raitiovaunuja yli kaiken. Ne tekevät Helsingistä Helsingin. Ehkäpä sovinkin tulevat tapaamiset ratikkaan lomani aikana. Hypätkää kolmosen kyytiin jos haluatte nähdä minua. Tänään itse asiassa törmäsin perheenjäseneeni juurikin raitiovaunussa: kato veli, terve! Eipä ollakaan nähty neljään ja puoleen kuukauteen. Tunsin piston sydämessäni ja loppuviikon omistaudun ystävieni sijaan perheelleni. Tosin juuri nyt voisin omistautua edes ystävälleni sen sijaan että istumme vieri vieressä hänen olohuoneessaan kumpikin näpyttelemässä omia tietokoneitamme. On tämäkin aikakausi, kuten Tiina kommentoi.

tien päällä taas istun ja mietin

Lukukausi on vihdoin osaltani ohi. Tosin retoriikka-kurssin loppuessee on vielä vaiheessa ja lupasin palauttaa sen joululoman jälkeen. En olekaan muistanut kuvailla tähän mennessä muita professoreita kuin Herr Funkia, joka on kylläkin ehdottomasti kummajainen numero yksi. Funkin lisäksi projektissamme on kolme muuta professoria. Paul-Hubert Poirier on pyöreäpäinen ystävällinen setä, joka osaa noin kymmentä kuollutta kieltä ja joka tuo etäisesti mieleen Jaska Jokusen. En ole paljon tekemisissä hänen kanssaan, sillä hän on periaatteessa tämän lukuvuoden sapattivapaalla ja matkustelee paljon. Sitten on projektin johtaja ja nimellisesti ohjaajani täällä, Louis Painchaud, tuo elegantti ja hienostunut bourgeois-hengen ruumiillistuma, jolle ranskan kieli on pyhä asia. Sitten on vielä Anne Pasquier, herttainen ja hösö, ilmeikäs puhuessaan, ja jonka mielestä kaikki on tavattoman intressanttia. Hän halusi viedä minut eilen retoriikka-kurssin jälkeen illalliselle. Meillä oli oikein rattoisa ilta ja sen päätteeksi hän toivoi minun antavan hänelle keväällä englannin tunteja. Sovimme, että se tapahtuu epämuodollisesti, viinilasin äärellä, joko Eugnostoksesta (yhteinen tutkimuskohteemme) keskustellen tai muuten vaan juoruillen :-D

Suomi täytti viime viikolla 90 vuotta ja toki myös minä juhlin sitä suomalaisittain. Järjestin itsenäisyyspäivän bileet, jonne olimme Tuomaksen kanssa leiponeet karjalanpiirakoita. Lisäksi pöydässä oli Tuomaksen savustamaa lohta, pipareita ja korvapuusteja. Kaikki glögiä lukuun ottamatta teki kauppansa ja vieraat jaksoivat kohteliaasti kuunnella myös neljän suomalaisen tunteikkaasti kajauttaman Maamme-laulunkin. Linnan juhliakin saattoi seurata livenä netistä, joskin koptin kurssi keskeytti ikävästi pukukatselmukseni.

Talvi tuntuu tulleen Québeciin pysyvästi. Pakkasta on ollut viime päivinä viitisentoista astetta ja lunta on parhaimmillaan metrin verran. Nyt vasta tajua, miten lumettomia talvet Helsingissä ovatkaan. Tunsin itseni ihan etelämaalaiseksi turistiksi, kun kuljin erään omakotitaloalueen läpi ja ihmettelin korkeita kinoksia, joiden välissä teinipojat ansaitsivat taskurahoja luomalla kulkuväylää kotiovelle. Joissakin taloissa oli suosiolla luovuttu käyttämästä pääovea ja siirrytty kulkemaan autotallin kautta. Kaikki kysyvät minulta, miltä lumi tuntuu. Ihan kuin näkisin sitä ensimmäisen kerran elämässäni. Varmaan tosin utelisin samaa Suomessa asuvalta ulkomaalaiselta.

Mutta nyt olen matkalla lumettomaan Helsinkiin! Odottelen parhaillaan lentoa Montrealiin, jossa vaihdan Frankfurtin koneeseen. Helsingissä minun pitäisi olla huomenna iltakuudelta. Viimekertaisesta viisastuneena olen varannut reilusti vaihtoaikaa kentillä. Air Canadalla on pakko matkustaa edelleen, kun vaihtoehtoja ei juuri ole. Sain sentään sata dollaria hyvitystä, kun vaivauduin kirjoittamaan valituksen edellisestä reissustani. Läheltä piti, ettei se sata dollaria äsken palanut matkalaukkuni ylikiloihin, mutta neuvokkaana tyttönä järjestelin tavarani uudelleen ja sain sujautettua ylimääräiset 14 paunaa toiseen laukkuuni, joka piti tosin sitten laittaa ruumaan. Sen siitä saa, kun yrittää roudata liian ylenpalttisesti vaahterasiirappituliaisia.

siperia

Olen tehnyt päivän ensimmäisen urotyön: selvinnyt hengissä yliopistolle asti. Kanadassa riehuu parhaillaan kolme lumimyrskyä. Yksi niistä on näemmä Québecissä. Avasin aamulla ulko-oven ja humpsahdin polviani myöten lumeen. Sen jälkeen rämmin sokkona eteenpäin kun viima peitti kaiken näkyvyyden ja salpasi hengityksen. Pari ylimääräistä mutkaa tuli tehtyä ihan siksi, etten nähnyt risteyksiä, joista olisi pitänyt kääntyä. Olenko sittenkin joutunut Siperiaan? Kohta iskee epätoivo.

*********

Jaahas. Yliopisto on kuulema tänään virallisesti suljettu lumimyrskyn takia. Ihmettelinkin vähän, että miten täällä on niin hiljaista (ei niin, että laitoksemme käytävillä normaalistikaan olisi erityisen paljon elämää). Saanpahan kaikessa rauhassa tehdä maailman tylsintä hommaa eli indeksöintiä, jouluradion tahdittamana tietenkin. Jos minusta ei enää kuulu mitään, niin olen hautautunut kinoksiin matkalla kotiin. Toivottavasti muuten bussit kulkevat *huolestuu*

tule joulu kultainen

Onnea äidille ja isälle, jotka viettävät tänään 45-vuotishääpäiväänsä! Kadehdittava luku. Nauttikaa Roomasta!

Joka vuosi joulukuussa päässäni tapahtuu sama naksahdus ja alan fiilistellä lähestyvästä joulusta. Tänä vuonna joulukuume iski viiko sitten kuulaana pakkasiltana, mutta toden teolla pääsen lietsomaan sitä tästä päivästä lähtien, kun Toivontuottajien Jouluradio aloittaa taas lähetyksensä. Joululauluja 24 tuntia vuorokaudessa, voiko jouluihminen parempaa toivoa? Muistan, että viime vuonna avasin sen netistä heti ensi töikseni töihin tultuani. Haittapuolena tosin on, että tietyistä joululauluista saa yliannostuksen jo reilusti ennen aattoa. Joulukalentereitakin löytyy netistä: kuka muistaa vielä Histamiinin? Klip klop klip klop hevonen on pop. Ylen elävässä arkistossa on tarjolla tämäkin nostalgiapläjäys.

Québecissä riittää jo nyt lunta ja pakkasta vaikka muille jakaa. Kävin eilen pitkästä aikaa juoksulenkillä. Lenkkipolkuni oli paikoin auraamaton ja askelta hieman hidasti puoleensääreen ulottuvassa hangessa kahlaaminen. Juoksemiseni olikin lähinnä vaivalloista loikkimista. Kotona päätin nauttia rentouttavasta kylvystä, mutta kylpynautinto oli kaukana kun vesi yhtäkkiä muuttui jääkylmäksi. Sen koommin hanastani ei olekaan tullut lämmintä vettä. Tyhmä kun olen en osannut muuta kuin pyöriä ympyrää ja harmitella tilannetta, joka korjaantui vasta äsken kun vuokranantajani tuli tänne ja napsautti päälle lämminvesiboilerin palaneen sulakkeen. Miten minä nyt kummallisiin sähkökaappeihin tajuaisin katsoa..?

Mutta nyt joululahjani synkän romanialaisen fan clubilaisille, jotka ovat jo kauan kinunneet kuvaa idolistaan: tässä hän itse omassa persoonassaan. Hän on hieman hämmentynyt saamastaan suosiosta, mutta ihmettelee ennen kaikkea sitä, miksi ihmiset pitävät häntä synkkänä...

kulinarismia, osa 3

Viimeviikkoiset ravintolakokemukseni ovat pääasiassa Kairosta ja San Diegosta, sillä kotiin palattua on ollut kiva taas kokata itse. Niinpä minulta on jäänyt väliin sellaisetkin perinteiset kausiherkut kuin kurpitsapiiras. Ruokakauppojen valikoimaa sen sijaan tutkin ahkerasti. Vaikka paljon on kehumisen aihetta, joitain juttuja ei meinaa saada millään. Muun muassa rucolasalaattia en ole löytänyt mistään ja feta- ja mozzarellajuustot ovat luokattoman huonoja. Samaten tuoreyrttivalikoima on rajallinen, kallis ja laatu on huonoa. Mutta sen lisäksi että tavallista ruokakaupoista löytyy vaikka mitä jännää, on täällä myös erityisiä herkkukauppoja. Erityisesti pidän J. A. Moisanin mennyttä aikaa henkivästä puodista, josta saa melkein mitä vaan. Myös Pandan lakritsaa. Se sijaitsee suosikkikadullani rue St-Jeanilla, jonka varrella on vanhoja taloja ja kivoja putiikkeja ja kahviloita. Nyt se on erityisen tunnelmallinen lumivaippaan ja jouluvaloihin kääriytyneenä. Jos ei välitä naamaan läiskivistä nyrkin kokoisista räntähiutaleista.

Moisania vastapäätä on toinenkin herkkupuoti, Epicerie Europeenne eli eurooppalainen ruokakauppa. Olen juuri ostanut lentoliput Suomeen, jonne tulen viettämään joulua, joten rahat ovat melko finaalissa. Mutta köyhän ei kannata ostaa halpaa, vai miten se menee? Niinpä kaksi köyhää eurooppalaista, minä ja romanialainen, suuntasimme tänään eurooppalaiseen ruokakauppaan hankkimaan illallista. Pöydässä on nyt prosciuttoa (kokonaisesta kinkusta siivutettua), kypsytettyä goudaa, bruschettaa (à la Päivi) sekä romanialaista munakoiso"salaattia". Jälkimmäinen valmistetaan kypsyttämällä munakoisoja liedellä. Siis suoraan lieden päällä, ilman paistinpannua. Lopputulos muistuttaa enemmän grillattua tavaraa kuin uunissa kypsyttämällä saisi. Kypsät munakoisot pilkotaan hienoksi ja sekaan lisätään itse valmistettu majoneesi sekä raastettua sipulia. Tahna tarjotaan tuoreen leivän päällä. Lopputulos on erinomaista, vaikka valmistamisesta lähtee järkyttävä käry. Minulla ei muuten taida olla palovaroitinta, sillä se olisi huutanut jo kauan aikaa sitten, jos sellainen jossan piileskelisi.