löytöjä

Eilen tulin siihen tulokseen, että tiet ovat sulat ja kuivat ja lämpöä riittävästi pyöräilykauden avaamiseen. Vähän vaappuen hurautin mäkeä alas suuntaan, jossa en aikaisemmin ollut käynytkään. Vajaan kymmenen minuutin matkan päästä löysin kauppahallin ja kauppakeskuksen, joita en ollut koskaan nähnyt. Kauppahallissa oli juuri sellaisia puoteja kuin saattoi odottaakin: lihaa, leivonnaisia, kahviloita - ja sitten puolen metrin korkuisia suklaapupuja. Pääsiäisen alla kauppoihin ilmaantuu mitä mielikuvituksellisempia suklaahahmoja. Harmi, että ne vievät niin paljon tilaa, etten viitsi roudata Suomeen asti. Paras löytö oli kuitenkin häkellyttävän suuri ja edullinen vihanneskauppa. Muistatte varmaan, että olen valittanut vihannesten huonosta laadusta ja korkeasta hinnasta. Nyt tiedän missä tehdä ostokset jatkossa. Loppuviikko meillä syödään kasvispainotteisesti.

Tällä viikolla olen ollut enimmäkseen kotona ja olen hiljalleen alkanut löytää itselleni sopivaa tahtia tehdä töitä kotona. En edes yritä pitää kiinni mistään kellonajoista ("aloitan työskentelyn nyt ja lopetan silloin ja silloin"), vaan limitän työnteon ja kaiken muun (tv-sarjojen katselun, ruoanlaiton, nettisurffailun, lenkkeilyn) joustavasti toisiinsa. Tuntuu, että tällä tyylillä saan enemmän aikaan, kun pidän hyvällä omallatunnolla taukoa silloin, kun ei meinaa jaksaa keskittyä. Ja vastaavasti työasiat kiinnostaa vielä iltakymmeneltäkin. Suomeen palattuani palaan taas takaisin toimistossa työskentelyyn, mutta täällä yliopiston ikkunaton työhuone ja hitaasti runksuttava kone eivät houkuttele.

maku kuin aidossa kermassa

Olen löytänyt uuden suosikkiaamiaisen: bagelit tuorejuustolla. Olen harrastanut tätä herkkua aina Amerikan-matkoilla, mutta vasta äskettäin hoksasin, että saahan niitä yhtä lailla Kanadastakin. Montreal on itse asiassa kuulu bageleistaan siinä missä savulihastaankin, joten laadun pitäisi olla taattua jos pussin kyljessä lukee "Montreal style".

Mitään luomua nämä herkut eivät tosiaan ole, sillä parasta ennen -päiväys on vasta yli kuukauden päästä. Ihmettelen myös, että mitä maidon sekaan pistetään, kun sekin säilyy kaksi viikkoa. Tässä päivänä eräänä halusimme kermavaahtoa lettujen päälle. Romanialainen oli jo kurottamassa kohti kermavaahtovalmistetta, kun ryhdyin valistamaan häntä siitä, minkälaisia lisäainepommeja moiset spraykermavaahdot ovat: "katso nyt, tässä on selluloosakumia ja ties mitä, otetaan mieluummin aitoa kermaa". Otin käteeni vispikermapurkin ja kas - senkin tuoteseloste oli pitkä kuin nälkävuosi ja joukossa oli myös tuota selluloosakumia. Mitä se sitten ikinä lieneekään. Kahdesta epämääräisestä lisäainekasautumasta valitsimme sitten kuitenkin sen helpomman vaihtoehdon.

Romanialainen halusi myös kylmäsavulohta, joten ostimme sellaistakin lähes 100 dollarin kilohinnasta huolimatta. Heikosta dollarista huolimatta jotain saa näköjään vaihteeksi halvemmalla Suomesta.

kevään valo

Kevät tuntuu hiljalleen saapuvan Kanadaankin, aikaisemmin kuin viime vuonna. Kadut ovat jo sulat, mutta se ei vielä tarkoita, että kipakat pakkaset tai pahimmassa tapauksessa lumimyrskyt olisivat kokonaan ohi. Eiliseltä sunnuntaikävelyltä tulimme bussilla pois, kun tuulen navakkuus pääsi yllättämään.

Mutta aurinko paistaa sentään uskomattoman kirkkaasti. Ilman aurinkolaseja ulkona meinaa sokaistua. Kaikkein varmimmin kevään tulon tunnistaa kuitenkin alkuillan valosta, joka on tähän aikaan vuodesta jotenkin toisenlainen. Sitä on vaikea selittää sanoin, mutta jokainen varmasti tietää, miten eri tavalla kevätiltojen valo lankeaa verrattuna syksyiseen auringonlaskuun. Myös lumikerroksen alta kuoriutuneen maan paljaus tuntuu suomalaiselle tutun keväiseltä. Keski-Euroopassahan kevät tarkoittaa kukkaloistoa, Suomessa ja Kanadassa taas harmaata maata ja joka puolella leijuvaa hiekoituspölyä.

Kevättä ei ollut tänään rinnassa kanssamatkustajilla linja-autossa. Olen niin tottunut paikallisten kohteliaisuuteen, että siitä poikkeaminen närkästyttää. Seisoin tai pikemminkin sinkoilin (kuski harrasti äkkijarrutuksia) bussin takaosassa ja ympärilläni istui vain miehiä, jotka ilmeenkään värähtämättä keskittyivät runojen lukemiseen ja persian opiskeluun. Kyllähän minä jaksan seisoa, ei siinä mitään, mutta monessa muussa maassa miehet eivät yksinkertaisesti kehtaisi seisottaa naista käytävällä. En nyt puhu Suomesta...

Sen sijaan kevättä oli rinnassa runsain mitoin niillä alkuasukkailla, jotka olivat pakkautuneet viime viikolla vaahterasiirappifarmille kauden avajaisillalliselle. Suomalainen työkaverini oli järjestänyt tänne Quebeciin seminaarin, johon kokoontui sama vanha jengi, jonka kanssa olemme vuosittain lukeneet koptia milloin missäkin maassa. Ehdotuksestani menimme tällä kokoonpanolla quebeciläiselle illalliselle. Olisin halunnut kokea sen jo viime vuonna, mutta se onnistuu vain ryhmille. Vaahterasiirappifarmit viettävät hiljaiseloa syksyn ja talven ajan, mutta kevät ja kesä ovat vilkkaita senkin edestä. Suuressa tuvassa tarjoillaan pöytäkunnille kolmen ruokalajin maalaisillallista, joka ei sisällä mitään kasviksia mutta senkin edestä vaahterasiirappia. Meteli on melkoinen ja sitä säestää vielä milloin haitaria milloin lusikoita soittava kansanmuusikko. Lopuksi pihalla saa maisteltavakseen lumessa pyöriteltyä vaahterasiirappitoffeeta ja rekiajelun tilan ympäri. Harvoin olen nähnyt quebeciläisiä yhtä äänekkäinä ja hilpeinä kuin tuona iltana tuossa paikassa. Norjalainen seminaarivieras kiteytti paikan olemuksen osuvasti: etninen ravintola.

ristiäiset

Tämännäköinen neiti oli tänään juhlakalu, kun ensimmäistä kertaa lehteilin kirkollisten toimitusten kirjaa juhlaväen edessä stola kaulassa. Ilmeisesti olin riittävän uskottava, sillä vieraat olivat aidosti hämmästyneitä kuultuaan, että tämä oli ensimmäinen toimitukseni. Kummipojallani on nyt siis pikkusisko, jota härnätä ja paijata ihan nimeltä mainiten.


Täyden palvelun ristiäisissä pappi vastaa kasteen lisäksi myös tarjoilusta ja juhlatilan siivoamisesta. Minulla on paha tapa valmistaa tarjolle kakkuja, joiden reseptejä en ole testannut etukäteen. Siinä on omat riskinsä, mutta tähän tuotokseen olin kuitenkin oikein tyytyväinen. Välissä oli sitruuna- ja valkosuklaamoussetäytteitä. Kakku on päällystetty vaahtokarkkimassalla, joka olikin haastavin osuus. Massa oli nimittäin sen verran hankalaa kaulittavaa, että taistelin sen kanssa hartiavoimin varmaan kolme varttia. Käsissäni on vieläkin kipeinä lihaksia, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Pidin silti tuon päällyksen mausta enemmän kuin marsipaanin. Koristeet pipersin sokerimassasta ja värjäsin tomuvärillä. Leivontaharrastus on melkoista välineurheilua eikä loppua näy niille kivoille ja ehdottoman tarpeellisille tarvikkeille, joita pitäisi hankkia seuraavia kokeiluja varten.

Blogitauko pääsi venähtämään pitkäksi. Inspiraatio on ollut vähän kateissa ja illat ovat kuluneet Kanadaan soitellessa ja uudesta telkkarista nauttiessa. Saati sitten muissa riennoissa, joita on riittänyt noin joka toiselle illalle. On myös tullut luettua kiinnostavia kirjoja, joiden herättämistä ajatuksista tekisi mieli kirjoittaa. Sitä siis luvassa sitten, kun seuraavan kerran avaan sanaisen arkkuni.