hiihtoloma

Brasilialainen lähti takaisin kotimaahansa ja romanialainen suuntasi Kairoon tutkimaan käsikirjoituksia. Sen myötä sosiaalinen elämäni on taas saavuttanut lähes nollatason, jonka katkaisee vain teekkariystäväni sekä satunnaiset yllätykselliset tapahtumat (lauantaina istuin hetken aikaa iltaa kuuden keski-ikäisen porilaismiehen seurassa, jotka olivat täällä kannustamassa poikiaan jääkiekkoturnauksessa ja joihin törmäsin lähikaupassani). Aikani peukaloita pyöriteltyäni ja valiteltuani tylsyyttä, päätin minäkin matkustaa johonkin, etenkin kun lukukausimaksualennus jättää rahallista pelivaraa. Suunnitelmat ystävien luona vierailusta kariutuivat yksitellen: San Francisco - ei, New York - ei, Lontoo - ei, eikä minua huvittanut lähteä yksinäni reppumatkailemaan Latinalaiseen Amerikkaan. Niinpä päätin lähteä romanialaisen seuraksi Egyptiin. Tällä kertaa suunnitelmissa on nähdä muutakin kuin hotelli Kairossa. Menemme toki tervehtimään Nikodemus-toveriani St. Bishoyn luostariin, mutta sen jälkeen suuntaamme Niilin vartta alas. Ensin Aswan, sitten Luxor, josta takaisin Kairoon. Hotellit on jo varattu ja kulkuneuvot katsottu. Jos puhtia ja aikaa jää, niin vuorossa on vielä reissu Siinaille Katariinan luostariin - ja tietenkin vuorelle, jossa Mooses vastaanotti laintaulut. Tiedä häntä, vaikka tälläkin kertaa taivaasta ojennettaisiin jotakin.

Lähden matkaan huomenna. Pysähdyn Lontoossa sen verran pitkään, että ehdin Annan kanssa lounaalle. Kairossa olen perillä torstai-iltana ja takaisin kotiin saavun kaksi viikkoa myöhemmin. Matkalle lähtö on muuten aina aikamoista härdelliä, siis matkaan valmistautuminen eikä pelkkä matkustaminen. Pitää muistaa tyhjentää roskikset, kastella kukat, säätää asunnon lämmitys, heittää jääkaapista kaikki pilaantuva pois, pyykätä kaikki mukaan tarvittava, täydentää lääkekaappia, palauttaa tai uusia kirjaston lainat, hoitaa laskut alta pois ynnä miljoona muuta pientä asiaa, joista yksi muistuu mieleen kun on tekemässä toista. En taida olla erityisen spontaani luonne mitä tulee matkustamiseen. Suorastaan kärsin, jos mukanani ei ole yhtään matkaopaskirjaa, josta tarkistaa missä olen ja missä minun pitäisi olla. Sitä paitsi on hauskaa suunnitella etukäteen keiden kaikkien faaraoiden haudoissa aion pistäytyä.

home sweet home

Tässä on kotikatuni, rue de la Reine. Aiemmin tämä oli kaupungin surullisenkuuluisa huorakatu. Kuulema tällä kadulla liikkui vain niitä, jotka etsivät maksullista seksiä tai niitä, jotka myivät sitä. Mutta muutama vuosi sitten kaupunki päätti siivota alueen. Narkkarit ja bordellit heivattiin kaupungin laitamille Limoilouun. En tiedä, mitä Limoiloun asukkaat olivat tästä mieltä. Todennäköisesti eivät hurranneet. Talot kunnostettiin ja myytiin ja samaan syssyyn koko naapurustoa ehostettiin, niin että tätä nykyä alueelta löytyy - kuten olen aiemminkin jo maininnut - trendikkäitä ravintoloita ja pikku putiikkeja. Asuntoni ulko-ovi ja olohuoneen ikkunat ovat suoraan kadulle pohjakerroksessa, mutta täällä on silti mukavan rauhallista.

Sisään astuessa tupsahdetaan pohjoisamerikkalaiseen tapaan suoraan olohuoneeseen. Varsinaista eteistä ei siis ole. Siirsin ruokapöydän olohuoneeseen ja entisestä dining roomistani tuli työhuone. Huomatkaa sohva, joka on ruma, epämukava ja kaamean värinen, mutta ajaa sentään sohvan asian. Ja siinä on teekkariystäväni mukaan kuulema hyvä nukkua.



Käytävän varrelta löytyy työhuone, keittiö (tai oikeastaan keittokomero), kylpyhuone, ovi takapihalle ja lopuksi makuuhuone. Neliöitä on reilusti ja sen puoleen viihdyn täällä hyvin, mutta näin talvisaikaan täällä on lievästi sanottuna viileähköä. Ostin epäesteettiset kirkkaansiniset karvatossut jotka sujautan jalkaani heti kotiin tultuani, sillä pelkillä sukilla ei jalkaansa rohkene laittaa jääkylmälle lattialle. Kylpyamme on sentään kiva asia ja korvaa saunan ihan riittävän hyvin. Paikallisiin voi kylvää ihmetystä kertomalla, että Suomessa on tavallista - varsinkin uusissa taloissa - että kerrostaloasunnossakin on sauna.

arvotaan lisänumero

Posti toi juuri juoksulenkkarini, jotka olin unohtanut talvilomalla Suomeen. Olen lähestulkoon kärsinyt vieroitusoireista kun en ole päässyt lenkille. Nyt otan vakavasti harkintaan, että ryhdynkö treenaamaan puolimaratonia varten. Aikaa on kaksi ja puoli kuukautta, minkä pitäisi periaatteessa riittää kun jonkinlainen pohjakunto on jo olemassa. Mutta se tarkoittaa, että lenkillä pitäisi alkaa ravata 3-4 kertaa viikossa ja osa niistä pitäisi olla oikein kunnolla pitkiä. Katsotaan riittääkö motivaatio vai voittaako luontainen laiskuus. Tässä vaiheessa en siis vielä uhoa, että toukokuussa juoksen varmasti sen 21 km.

Eilisaamuni aloitin eksymällä. Bussit 800 ja 801 menivät juuri nenäni edestä, joten sain nerokkaan ajatuksen hypätä perässä tulleeseen bussiin numero 7. Tiesin, että sekin ajaa kampukselle, joskin eri reittiä ja päätyy toiselle puolelle kampusta. Sitten matkaa tehdessäni tuumasin, että voisin yhtä hyvin ajaa kauppakeskukseen asti ja käydä hakemassa sushia lounaaksi. Kauppakeskus on heti kampuksen takana ja oletin, että jos normaalisti käyttämäni bussi ajaa kampukselta kauppakeskuksen toiselle puolelle, niin tämä ajaa toiselle puolelle. Vaan eipä ajanut. Kun jossain vaiheessa jäin kyydistä pois, ei minulla ollut aavistustakaan missä olin. Satoi märkää lunta ja edellispäivän plussakeli oli muuttanut tiet tappoliukkaiksi. Harhailin ulkosalla nelisenkymmentä minuuttia kunnes päädyin kampuksen laidalle ja sukelsin tunneliin. Seuraavaksi suunnistin sokkona tunnelissa jonkin aikaa, kunnes päädyin ulos oikesta paikasta ja kävin kuin kävinkin hakemassa sushini. Mutta vannoin, etten ikinä enää ota bussia numero 7.

En malta olla näyttämättä, mitä kaikkea nettikirjakaupasta voi hankkia. Romanialainen tilasi italialaisesta kirjakaupasta tämän elämää nähneen edition Torinon museon koptilaisista käsikirjoituksista. Kirja on painettu vuonna 1884. Ei ihan uutuusteos.

Lopuksi vielä päivän paikallinen outous: quebeciläiset rakastavat arvontoja. Joka ikisten kissanristiäisten ohjelmassa on "tirage". Paikkalla olijoiden kesken arvotaan joko lahjakortteja tai sitten ihan puhtaasti rahaa, kuten yliopistolla, jossa arvonnan palkintoina on muutaman sadan dollarin stipendejä. Mistä tulikin mieleeni, että sain sähköpostia, jossa minulle kerrottiin myönnetyn erivapauden ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksusta. Tällä lukukaudella maksan saman verran kuin paikalliset opiskelijatkin. Lukukausimaksu putosi niin ollen 4300 dollarista 1100 dollariin. En siis joudukaan pistämään omia rahojani (lue: Akatemiasta saamaani apurahaa) lukukausimaksuihin, vaan yliopistolta tähän tarkoitukseen saamistani stipendeistä jää jopa rahaa käteen. Oikein mukava yllätys. Lisää samanlaisia, kiitos.

Kiina-ilmiö

Lunta sataa aina vaan. Kuinka paljon lunta on ylipäänsä mahdollista tulla? Omakotitaloalueilla talojen ikkunat ovat jo lumen peitossa, ainoastaan oven kohdalta on raivattu käytävä tielle. Täältä keskustasta lumiaurat kärräävät suurimmat kasat jonnekin salaiseen lumen säilytyspaikkaan, mutta sisäpihoilla lumen paljouden huomaa. Kadulta ei enää näy sisäpihalleni, sillä aitaa vasten nojaa pari-kolmemetrinen kinos. Naapurini on suorastaan maaninen lumenluonnissa. Harva se päivä hän heiluu pihalla lapion kanssa ja tekee sitä tuntikausia, putsaten joka ikisen taloyhtiön kuuden asunnon oven edustankin huolellisesti. Hän saattaa olla lumitöissä silloinkin, kun koko ajan sataa lisää ja seuraavana päivänä joutuu taas aloittamaan alusta. Sitäpaitsi ei olisi mitään tarvetta tehdä lumitöitä sisäpihalla, kun jokaisesta talon asunnosta pääsee ulos suoraan kadullekin.

Taisin aiemmin mainita, että Regine kokkasi meille silloin illallisella ollessamme paikallista erikoisuutta nimeltä pâté chinois eli kiinalainen pata. Ihmettelin silloin nimeä, jolle Regine ei tiennyt selitystä. Mutta Celinellä on paikallistietous hyvin hallussaan ja sain kuulla seuraavan tarinan. Kun Kanadan halki rakennettiin rautatietä, urakka oli raskas ja vaarallinen ja siihen oli vaikea löytää tarpeeksi työntekijöitä. Niinpä rautatien rakensi pitkälti Kiinasta rahdattu halpa työvoima, jota ruokittiin pääasiassa lihalla, maissilla ja perunoilla, siis pâté chinoisin raaka-aineilla. Jos muuten haluaisi matkustaa Québecistä maan halki toisen meren rannalle Vancouveriin, matkaan junalla tai bussilla kuluisi kolme vuorokautta. Etäisyydet ovat täällä käsittämättömiä.

Celinellä oli toinenkin kiinnostava anekdootti. Helsingissä on viime aikoina vauhkottu romanikerjäläisistä. Romanian romanit eivät ole ehtineet ihan tänne asti, mutta Montrealissa kuulema riittää kerjäläisiä muutenkin ja niistä keskustellaan yhtä lailla (Québecissä en ole nähnyt yhtään kerjäläistä, mutta tämä onkin pikkukaupunki). Eräs toimittaja oli kokeillut kuukauden ajan naamioitumista ja kadulla kerjäämistä. Kun hän lopulta laski kerjäämällä ansaitsemansa rahat yhteen, oli hän tienannut 1000 dollaria enemmän, kuin mikä oli hänen toimittajan palkkansa. Niinpä hän kirjoitti tietävänsä mihin ryhtyä jos jäisi työttömäksi... Voisin olettaa, että Suomessa kerjääminen ei lyö ihan yhtä hyvin leiville. Ihmiset ovat lähinnä hämmentyneitä ja vaivaantuneita kerjäämistä kohdatessaan ja luikkivat äkkiä karkuun.

karnevaalihumua

Pääsiäinen on tänä vuonna ennätysaikaisin ja siitä johtuen myös laskiainen. Niinpä on hieman hassua, että Québecin perinteistä kaksiviikkoista talvikarnevaalia vietetään paastonajan jo alettua. Vaikka kuinka moni tässä maallistuneen katolilaisuuden mekassa edes osaisi yhdistää karnevaalin suurta paastoa edeltäväksi uskonnolliseksi tapahtumaksi? Brasilialainen työkaverini kertoi, että Brasiliassa lähes kaikki tosiaan paastoavat. Käytännössä se tarkoittaa yhdestä ateriasta pidättäytymistä päivittäin. Ei kovin paha rasti. Kerroin, että luterilaisessa kirkossa paastoaminen on myös esillä, mutta sitä korostetaan ennen kaikkea henkisenä asiana, siis että tulisi paastota ennen kaikkea jostakin turhanpäiväisestä asiasta tai tavasta, kuten television katsomisesta, jotta kykenisi paremmin keskittymään olennaisten kysymysten pohdiskeluun. Brasilialaisen ja romanialaisen mielestä se oli jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka me luterilaiset emme ota mitään kirjaimellisesti. Olen muuten huomannut, että katolilainen brasilialainen ja ortodoksinen romanialainen tuntevat usein yhteenkuuluvuutta paheksuessaan yhdessä harhaoppista protestanttia. Romanialainen ei kylläkään harjoita uskontoaan järin aktiivisesti, mutta hän katsoo kaikesta huolimatta kirkkokuntansa edustavan Traditiota.

Kaupungilla on siis hulinaa näinä päivinä. Pyörähdin eilen katsomassa, mitä siellä oikein tapahtuu. Yksi pääkaduista oli suljettu liikenteeltä ja keskelle katua oli pystytetty lava, jossa oli parhaillaan menossa tanssiesitys. Täytyy sanoa, etten ole koskaan ennen nähnyt toppapukuisia tanssijoita. Kadun varteen oli rakennettu parikin baaria jäästä. Piipahdin niistä toisessa maistamassa cariboua, joka on jonkin sorttista glögiä. Yhdessä kojussa myytiin vaahterasiirappinekkuja, jotka valmistettiin siten, että kuumaa vaahterasiirappia kaadettiin lumialustalle ja pyöriteltiin siinä kunnes se oli tarpeeksi kiinteää syötäväksi. Eräässä puistikossa oli lumiveistoskilpailun aikaansaannoksia. Pääpuistossa olisi myös tapahtunut jotakin, mitä varten ihmisiä virtasi sinne solkenaan, mutta sinne päästäkseen olisi pitänyt hankkia 10 dollarin hintainen karnevaalipassi, enkä ollut siihen riittävän utelias. Sen sijaan suuntasin takaisin kotiin kokkaamaan savulohta ja sienirisottoa romanialaiselle ja brasilialaiselle. SAVU-savustuspussit ovat muuten mainio väline valmistaa savustettua kalaa kaupunkikeittöolosuhteissa, suosittelen. Kävi ilmi sekin, että Brasiliassa sienelle on vain yksi nimi: olipa kyseessä mikä tahansa lajike, niin se on heidän mielestään vain "sieni". Vastaavasti heillä on useita kymmeniä ilmaisuja hedelmille, joita me tietämättömät nimitämme yksinkertaisesti sitruunaksi ja appelsiiniksi.

hajamietteitä

Miksi Grönlanti on englanniksi Greenland ja Islanti Iceland? Eikö sen pitäisi olla toisinpäin? Grönlannissa on takuulla enemmän jäätä kuin Islannissa ja Islannissa enemmän vihreää kuin Grönlannissa.

Miten määritellään "lähiaikoina"? "Tähän avataan pian libanonilainen ravintola", on kyltti julistanut lähikaupan vastapäisessä ikkunassa vuodenvaihteesta lähtien. Onko puolitoista kuukautta "pian"?

Miten kahden kuukauden sähkölasku yhden hengen taloudelta voi olla 400 dollaria, etenkin kun yhden hengen talous on ollut tuosta ajanjaksosta ulkomailla neljä viikkoa? Asian otti mielensä päälle etenkin uusi ystäväni Regine, joka soitti sähköyhtiöön saadakseen selvityksiä. Mutta eihän tietoja tietenkään luovuteta muille kuin asunnon omistajalle. Seuraavaksi vuokraemäntäni soitti saman asian tiimoilta samaan firmaan. Nyt minun pitäisi löytää täältä jostakin sähkömittari, tarkistaa lukema ja ilmoittaa se vuokraemännälle joka puolestaan ilmoittaa sen firmalle, joka tarkistaa pitääkö lukema yhtä heidän laskutustietojensa kanssa. Joko joku varastaa sähköä minulta tai sitten kanadalainen sähkö on todella kallista. Pidän nyt jo lämmitystä öisin ja poissa ollessani 17 asteessa, joten säästämisen varaa ei oikein ole.

lunta, jäätä ja outoja ihmisiä

Herr Funk on - kuten jo aiemmin on tullut todettua - varsin erikoinen persoona. Hänellä on tapana työskennellä yöt, nukkua päivät ja heräillä neljän-viiden maissa iltapäivällä. Ei ihmekään, että hän on toisinaan äreä koptin tunnilla, joka alkaa 15.30. Miespoloinen on joutunut heräämään sietämättömän aikaisin. Ihmettelin kerran, että miten moisella vuorokausirytmillä kykenee hoitamaan sosiaalisia suhteita, mutta eihän se ole mikään ongelma, jos ei ole sosiaalista elämää. Inhimillisen pilkahduksen Herr Funkiin loi tieto siitä, että hänellä on naisystävä. Regine on kuudettakymmentä käyvä koptologi, joka niin ikään työskentelee projektissamme. Herttainen ja normaali tapaus, siinä määrin kuin tällä alalla ylipäänsä voi olla normaali. Viime aikoina Regine on ryhtynyt kaveeraamaan kanssani ja halusi kutsua minut ja romanialaisen kotiinsa illalliselle. Luonnollisesti myös Herr Funk oli pakotettu sosiaalisuuteen. Etukäteen olimme hieman huolissamme, että mistä oikein keksimme puhuttavaa koko illaksi, mutta se oli turha huoli, sillä Funk kyllä kykenee puhumaan tutkimuksesta loputtomiin. Regine onnistui aika ajoin kääntämään keskustelun hetkeksi pois koptinkielisistä käsikirjoituksista ja kuulimme muun muassa, että tarunhohtoisen Lavalin yliopiston Nag Hammadi -projekti alkaa olla loppusuoralla. Funk joutuu jäämään tämän vuoden jälkeen eläkkeelle, sillä hänellä ei ole vakituista virkaa eikä projektilla ole enää varaa maksaa palkkaa. Itse hän suhtautui asiaan melko kepeästi ja sanoi valinneensa tietoisesti tämän tien. Hän ei halunnut professoriksi, jotta saisi säilyttää vapautensa tehdä tutkimusta kaikessa rauhassa, ilman opetus- ja hallinnollisten velvoitteiden rasitetta. Funkin jäädessä pois yliopistossa ei ilmeisesti tulla enää tarjoamaan koptin opetusta. Samaten kun projektin kolme professoria lähivuosina jäävät eläkkeelle, uusia ei tulla palkkaamaan tilalle. Aika aikansa kutakin. Mikä onni, että ehdin Lavaliin vielä, kun projekti on voimissaan.

Yllättävän viihtyisän illan päätteeksi päätin, että nyt jos koska on aika käyttää taksia. Québecin talvi näytti jälleen kyntensä ja talvimyrsky kolisutti ikkunoita. Taksia ei tietenkään saanut, joten taistelimme itsemme lähimmälle bussipysäkille. Vaan tämä bussipa veikin vain vanhaan kaupunkiin, josta piti kävellä loppumatka kotiin. Ilma oli iltaa kohti lauhtunut, tuulen voima sen sijaan ei, joten lumisade oli muuttunut - ei suinkaan rännäksi, vaan pieniksi teräviksi jääpisaroiksi, jotka piiskasivat naamaan vaakasuorassa. Lunta tuli muutenkin siinä määrin, kuin joku olisi avannut jättimäisen lumitykin kaupungin yllä. Yllä olevasta kuvasta saa ehkä jonkinlaisen käsityksen. Pientä lohtua kärsimysten kotimatkaan toi se, että saimme kävellä aura-auton perässä. Erään kaupan ohi puskiessamme kaiuttimista raikui Beatlesin "Obladi oblada, life goes on bra", joka istui mahdollisimman huonosti tilanteeseen.

Lumimyrskyjä on siis täällä vähän väliä ja talvi on vasta puolessa välissä. Ehkä muistini on hatara, mutta en muista kokeneeni vastaavaa vuosiin. Eilen olin sitä mieltä, että vaihtaisin ihan koska tahansa tämän epäinhimillisen arktisen talven Helsingin pimeyteen ja loskaan. Tänään lumisade oli lakannut ja ulkona oli suhteellisen miellyttävää, joskin käveleminen kinoksissa on vaivalloista vielä pari päivää, kunnes jalankulkijoiden väylätkin on kunnolla aurattu. Viereinen kuva on kauppahallista, josta kävin hakemassa chorizoa ja käsintehtyjä suklaakonvehteja. Sitä paitsi talvikarnevaali alkoi eilen, joten eiköhän tämä tästä iloksi muutu.