Lunta sataa aina vaan. Kuinka paljon lunta on ylipäänsä mahdollista tulla? Omakotitaloalueilla talojen ikkunat ovat jo lumen peitossa, ainoastaan oven kohdalta on raivattu käytävä tielle. Täältä keskustasta lumiaurat kärräävät suurimmat kasat jonnekin salaiseen lumen säilytyspaikkaan, mutta sisäpihoilla lumen paljouden huomaa. Kadulta ei enää näy sisäpihalleni, sillä aitaa vasten nojaa pari-kolmemetrinen kinos. Naapurini on suorastaan maaninen lumenluonnissa. Harva se päivä hän heiluu pihalla lapion kanssa ja tekee sitä tuntikausia, putsaten joka ikisen taloyhtiön kuuden asunnon oven edustankin huolellisesti. Hän saattaa olla lumitöissä silloinkin, kun koko ajan sataa lisää ja seuraavana päivänä joutuu taas aloittamaan alusta. Sitäpaitsi ei olisi mitään tarvetta tehdä lumitöitä sisäpihalla, kun jokaisesta talon asunnosta pääsee ulos suoraan kadullekin.
Taisin aiemmin mainita, että Regine kokkasi meille silloin illallisella ollessamme paikallista erikoisuutta nimeltä pâté chinois eli kiinalainen pata. Ihmettelin silloin nimeä, jolle Regine ei tiennyt selitystä. Mutta Celinellä on paikallistietous hyvin hallussaan ja sain kuulla seuraavan tarinan. Kun Kanadan halki rakennettiin rautatietä, urakka oli raskas ja vaarallinen ja siihen oli vaikea löytää tarpeeksi työntekijöitä. Niinpä rautatien rakensi pitkälti Kiinasta rahdattu halpa työvoima, jota ruokittiin pääasiassa lihalla, maissilla ja perunoilla, siis pâté chinoisin raaka-aineilla. Jos muuten haluaisi matkustaa Québecistä maan halki toisen meren rannalle Vancouveriin, matkaan junalla tai bussilla kuluisi kolme vuorokautta. Etäisyydet ovat täällä käsittämättömiä.
Celinellä oli toinenkin kiinnostava anekdootti. Helsingissä on viime aikoina vauhkottu romanikerjäläisistä. Romanian romanit eivät ole ehtineet ihan tänne asti, mutta Montrealissa kuulema riittää kerjäläisiä muutenkin ja niistä keskustellaan yhtä lailla (Québecissä en ole nähnyt yhtään kerjäläistä, mutta tämä onkin pikkukaupunki). Eräs toimittaja oli kokeillut kuukauden ajan naamioitumista ja kadulla kerjäämistä. Kun hän lopulta laski kerjäämällä ansaitsemansa rahat yhteen, oli hän tienannut 1000 dollaria enemmän, kuin mikä oli hänen toimittajan palkkansa. Niinpä hän kirjoitti tietävänsä mihin ryhtyä jos jäisi työttömäksi... Voisin olettaa, että Suomessa kerjääminen ei lyö ihan yhtä hyvin leiville. Ihmiset ovat lähinnä hämmentyneitä ja vaivaantuneita kerjäämistä kohdatessaan ja luikkivat äkkiä karkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti