Oradea

Mistä aloittaa? Ehkä päällimmäisin kaupunkia kuvaava adjektiivi on nuhjuinen. Oradeassa on paljon ränsistynyttä kauneutta ja sitten pelkkää ränsistyneisyyttä. Kaupungin kukoistuskausi oli La belle époque, 1900-luvun alku, jolloin myös tämä video on kuvattu. Suurin osa vanhan kaupungin rakennuksista on noussut 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Tyyli on samaa kuin muualla Keski-Euroopassa. En ole toistaiseksi päässyt käymään Wienissä, mutta olen kuullut sanottavan, että Budapest on hyvin samanlainen kuin Wien, joskin ränsistyneempi. Oradeassa on samaa ylevyyttä pienemmässä mittakaavassa (200 000 asukasta), mutta vielä Budapestiäkin huonommassa kunnossa. Rahaa kunnostuksiin ei yksinkertaisesti ole. Yllättävää kyllä, keskustan kauniit vanhat talot eivät ole rikkaiden vaan köyhimmän kansanosan asuttamia ja eihän heillä tietenkään ole varaa restauroida kotejaan. Tässä esimerkkinä muutama kuva vanhasta kaupungista, tosin kuvissa näkyvät rakennukset ovat kaupungin tärkeimpiä maamerkkejä ja siten kunnostettuja.





























Keskustaa lukuun ottamatta koko muu kaupunki – ökyrikkaiden kansoittamaa kukkulan rinnettä lukuun ottamatta – koostuu hämmästyttävän rumista kerrostaloista. Ihmiset asuvat melko ahtaasti ja tavallinen työssäkäyvä ei voi unelmoidakaan omistusasunnosta, josta voi joutua pulittamaan 150 000 euroa. Kaikki romanialaisen ystävät ovat akateemisesti koulutettuja, mutta heidän keskimääräiset kuukausiansionsa ovat vain noin 300 euroa. Erityisesti opettajat ovat todellisessa palkkakuopassa. Palkkoihin nähden hintataso on täällä todella korkea, esimerkiksi maito maksaa sen saman euron litralta kuin Suomessakin ja bensan litrahintakin on yli euron. Suomalaisella tutkimusapurahalla täällä elää silti kuin ruhtinas. Suhaamme paikasta toiseen aina taksilla, sillä kyyti maksaa keskimäärin pari euroa. Eilen illastimme kaupungin ulkopuolella luksusravintolassa. Kolmen hengen illallinen juomineen kustansi yhteensä reilut 40 euroa.

Majapaikkamme täällä on Suciun täysihoitola. Romanialaisen vanhemmat ja veli asuvat kerrostalokolmiossa, joka on hiljattain remontoitu lattiasta kattoon. Vanhemmat ovat yrittäjiä, joiden toimenkuva on maakauppa. Muutama kaupan välittäminen vuodessa riittää pitämään heidät leveässä leivässä. Päiväsaikaan molemmat ovat yleensä kotona. Isä-Suciua en silti ole onnistunut neljän vuorokauden aikana näkemään enempää kuin tervehtimisten verran. Suurin syy piileskelyyn lienee kielitaidottomuus. Äiti-Suciua ei englannin taitamattomuus vaivaa, vaan hän jutustelee iloisesti minulle romaniaksi. Osan ymmärrän, osan en, ja tällöin turvaudumme saksaan (jota en sitäkään ole opiskellut peruskurssia enempää). Tärkeimmistä asioista saan yleensä selvää ja kovasti yritän vastailla kahta sanaa pitemmillä lauseilla romaniaksi. Äiti-Suciu on varsinainen kodinhengetär, joka kokkaa, tiskaa, siivoaa ja pyykkää päivittäin ja huolehtii kaikin tavoin perheen kolmen miehen hyvinvoinnista. Aamulla hän herää aikaisin laittamaan aamiaista veli-Suciulle, ennen kuin tämä porhaltaa työpaikalleen pankkiin. Sitten on meistä huolehtimisen vuoro. Tällaisten olosuhteiden jälkeen Québec on ollut romanialaiselle kotitalouskoulun paikka.

Äiti-Suciu loihtii joka päivä toinen toistaan herkullisempia ruokia. Ateria alkaa aina poikkeuksetta keitolla, joka yksistään on monimutkainen ja aikaa vievä valmistaa. Keitot ovat niin tärkeä osa romanialaista keittiötä, että sanalle on romanian kielessä kolme eri vastinetta. Keittoa seuraa pääruoka, joka on aina jotain lihapitoista. Eilen söimme kanaa, josta en itse ikinä saisi yhtä maukasta ja tänään unkarilaistyyppistä makkaroilla höystettyä vihannesmuhennosta ja sen ohessa munakoisosalaattia, jota romanialainenkin on moneen otteeseen valmistanut.

Kovan helteen vuoksi ulkona ei ole erityisen miellyttävää päiväsaikaan, joten olemme jalkautuneet usein vasta illansuussa, jolloin terasseilla on miellyttävää istuskella. EM-jalkapalloa voi seurata joka ikisessä kuppilassa. Yllätykseksi itsellenikin olen innostunut katsomaan jalkapalloa. Alkusarjan jälkeen on itse asiassa tullut nähtyä jokainen ottelu ja tänäänkin olemme menossa katsomaan matsia eräiden ystävien luokse. Huomenna lähdemme Transylvanian kierrokselle. Matkaamme bussilla Sibiuun, josta Sighisoaraan ja Brasoviin ja Clujin kautta takaisin Oradeaan. Luvassa pitäisi olla vuoristomaisemia, keskiaikaisia saksalaisten rakennuttamia kaupunkeja, satulinnoja ja kreivi Draculan synnyinkoti. Vlad Dracula on tosiaan ollut historiallinen henkilö, mutta vampyyrimyytti ovat liitetty häneen paljon myöhemmin. Draculan kotiseudusta lisää tuonnempana, olettaen että hotelleissamme on internet-yhteys.

Kohti itä-Eurooppaa

Entisiä kommunistimaita yhdistää ynseä asiakaspalvelu. Pohjois-Amerikasta juuri saapuneelle kontrasti on entistäkin jyrkempi. Budapestissa rahanvaihtotädin katse oli murhaava, kun kehtasin tulla hänen rauhaansa häiritsemään. Ylipäänsä asiakkaista halutaan päästä mahdollisimman nopeasti eroon ja jos ei muu auta, niin teeskennellään, ettei nenän edessä rasittavia kysymyksiä esittävää turistia edes ole olemassa. Töykeys ei useimmiten haihtunut minnekään edes silloin, kun jätin tippiä. Mutta jos epäystävällisyys ja tunkkainen unkarilainen ruoka ei häiritse, niin Budapest on kerrassaan ihastuttava kaupunki. Kiersin jälleen lempipaikkani, kävelykatu Vaci utcan, kauppahallin sekä linnavuoren katakombeineen. Juhannuspäivänä kaupungin valtasi Taiteiden yö –tyyppinen tapahtuma. Kaikki museot olivat auki yötä myöten, silloista viehättävin oli muutettu kävelykaduksi markkinakojuineen (ainakin oletan, että kyseinen silta on normaalisti autojen käytössä) ja kaikkialle oli pystytetty esiintymislavoja ilmaiskonsertteja varten.

Sunnuntaina oli vihdoin aika ylittää Romanian raja. Suuntasimme rautatieasemalle mielestämme hyvissä ajoin, mutta 45 minuuttia ei riittänyt alkuunkaan lipun ostamiseen. Päätimme maksaa mieluummin ekstraa ja ostaa lipun junasta, kuin odotella helteessä laukkujen kanssa seuraavaa vuoroa. Matka tulikin junasta ostettuna triplasti kalliimmaksi, sillä en saanut siellä opiskelija-alennusta, lisämaksu oli noin kahdeksan euroa ja loput vaihtorahoista konduktööri sujautti häikäilemättömästi omaan taskuunsa. Eihän siinä ollut kyse suurista summista, mutta moinen röyhkeä varastaminen otti silti pannuun. Romanialainen oli lähinnä hämmästynyt siitä, että se tapahtui Unkarin puolella. Romaniassa junalla matkustaminen on länsimaiselle äärimmäisen halpaa, mutta paikalliset opiskelijat suoriutuvat siitä entistäkin halvemmalla sujauttamalla pari euroa konduktöörin taskuun, niin että tämä katsoo läpi sormien liputtomuutta. Budapestin ja Oradean välillä se ei olisi kuitenkaan onnistunut, sillä virkailijat vaihtuivat useaan otteeseen. Kaupunkien välinen matka on noin 250 kilometriä ja autolla se taittuu kahdessa ja puolessa tunnissa. Hikinen junamatka kesti nelisen tuntia ja rajanylitys oli yllättävän nopeaa. Oradea on ensimmäinen kaupunki Romanian puolella, vain 8 kilometriä rajalta.
Suomessa ukkosta esiintyy kai enemmän kuin eteläisemmässä Euroopassa. Tämä ei perustu mihinkään faktatietoon, vaan ihan omiin mielikuviin. Vähänkin lämpimämpi sää Suomessa purkautuu aina ukkosena. Muualla helteet saattavat jatkua keskeytyksettä viikkotolkulla. Tämänpäiväinen 37 asteen helle tuntui kuitenkin tavallistakin tukalammalta ja ilma seisovalta, paksulta ja raskaalta, joten arvelin sen ihan oikein enteilevän ukonilmaa. Nyt jyrinä kuuluu jo ja ikkunasta puhaltaa ensimmäinen raikas tuulenvire. Katson parhaimmaksi sulkea tietokoneen ja kertoilla ensivaikutelmiani Oradeasta seuraavalla kerralla.

Lentoyhtiöt vertailussa

Vuosien myötä on tullut koettua useammallakin eri lentoyhtiöllä ja niistä on jäänyt erilaisia muistikuvia. Ehdoton pohjanoteeraus on parin vuoden takaa Syrian Arab Airlines, joka tuntui pysyvän ilmassa pikemminkin Allahin suopeudesta kuin ammattitaidosta. Nousun ja laskun aikana raivonnut myrsky saattoi osaltaan vaikuttaa kokemukseeni, mutta tuimilta arabeilta oli muutenkin täysin hakusessa amerikkalainen ylitsevuotava palvelualttius ja turvallisuuskäytännöt. Hädin tuskin uskalsin liikahtaa tuolissani stuertin pistävän pahansuovan katseen alla.

Toisessa päässä kärkisijaa on pitänyt British Airways sekä palvelun että matkustusmukavuuden osalta. Kaukolentojen koneet ovat kuin valtamerilaivoja, tilavan ja avaran tuntuisia, vaikka faktista jalkatilaa tuskin on enempää kuin muuallakaan (täytyykin jatkossa kulkea mittanauhan kanssa). Lisäpisteitä tulee siitä, että kullakin matkustajalla on oma näyttö, josta valita haluamansa elokuva tai musiikkia. Vakavastiotettavia elokuvia on valitettavasti hankala seurata, sillä kertakäyttökuulokkeet ovat halpalaatua ja lentokoneen taustamelu peittää alleen ylevän dialogin. Egyptiin mennessä näin Coenin veljesten kehutun No Country For Old Men –epookin, vaan en kuullut. Täytyykin katsoa kyseinen leffa joskus toiste, josko puhetta ymmärtämällä henkilöiden motiivit toimia aukenisivat paremmin. Siispä on syytä valita jokin täysin turhanpäiväinen viihdyke, kuten äsken näkemäni turhake Wedding Singer. Siinä oli sentään kasarikampauksia, -vaatteita ja Billy Idol. Joka tapauksessa pääasia on, että saa itse valita roskaleffansa eikä tuijottaa apaattisena lentoyhtiön valitsemia ”koko perheen elokuvia”. Kyseinen käsite tarkoittaa leffoja, jotka eivät aiheuta pahennusta herkkähipiäisissä ja jotka ovat niin teflonia, että kukaan perheen jäsenistä ei niistä erityisemmin innostu. Viime syksynä lähes traumatisoiduin, kun jouduin pakosta katsomaan sen kammottavan siirappisen ja teeskennellyn amerikkalaisia perusarvoja uhkuvan tekeleen miehestä, joka ryhtyy rakentamaan arkkia. Evan Almighty taisi olla hukatun kaksituntisen nimi.

Air Canadasta olen nurissut huonojen asiakaspalvelukokemusten vuoksi. Mutta tämänpäiväisen kokemukseni perusteella yhtiö kilpailee ykkössijasta. BA:n tavoin kone oli moderni ja avara, elokuvavalikoima ja jopa ruoka kohtalaisen hyvää, mutta tässä koneessa näin ensimmäistä kertaa asian, jota olen usein kaivannut. Jokaisessa penkissä näytön vieressä oli pistorasia, johon kannettavansa sai kytkettyä ja niin ollen käytettyä sitä pidempään kuin rapiat pari tuntia, mikä on oman akkuni kesto. Nettiin ei sentään päässyt, mutta siitä huolimatta riemullani ei ollut rajoja ja seitsentuntinen lento meni hujauksessa. Yöunet jäivät väliin, mutta eiköhän tässä silti jaksa iltaan asti. ”Yö” kesti muutenkin vain kolmisen tuntia, illallisen roskien korjaamisesta aamupalan tarjoamiseen asti. Erikoista tämä itään päin matkustaminen. Kirjoitan tätä Frankfurtin lentokentällä, joka sivumennen sanoen lentokenttävertailussani ei sijoitu kovin korkealle muuten kuin kauppojen osalta. Saksassa kun ollaan, niin johan jokaisessa pöydässä ympärilläni nautitaan aamiaiseksi olutta. Aamiaislistalla on muutenkin bratwursteja eri variaatioina. Ah, Eurooppa.