Michael Mooren dokumentissa Bowling for Columbine käydään välillä Kanadan puolella ihmettelemässä, miten eri tavalla asiat siellä ovat verrattuna rajantakaiseen onnelaan, Ameriikan Yhdysvaltoihin. Jenkkilässä ihmiset piiloutuvat säikkyinä turva-aitojen ja hälytysjärjestelmien taakse, mutta aivan rajan takana miljoonkaupunki Torontossa ihmiset eivät edes vaivaudu lukitsemaan asuntojensa ovia. Tämän todistaakseen Moore käveli satunnaisen asunnon ovesta sisään. Tuo tilanne oli mitä todennäköisemmin lavastettu, kyllä kanukitkin sentään osaavat haastaa oikeuteen kotirauhan häirinnästä, jos lihava setä johtaa ryhmän kameramiehiä täysin varoittamatta olohuoneeseen. Joka tapauksessa kysyin Célineltä, että pitääkö tuo avoimet ovet -periaate todella paikkaansa. Hän huomautti, että dokumentista on jo melkein kymmenen vuotta aikaa ja asiat ovat ehtineet muuttua, varsinkin suurkaupungeissa, mutta myönsi, että kyllä se yleisesti ottaen on totta. Célinen kavereilla oli kuulema tapana naureskella hänelle siitä, että hän lukitsi ovensa. Jos joku haluaa sisään asuntoosi, niin kyllä se sinne pääsee lukosta huolimatta, oli perustelu huvittuneisuudelle. Tämä on kai sitä kanadalaista logiikkaa. Miksi tehdä sisäänpääsy ei-toivotulle vieraalle helpommaksi jättämällä ovi auki? Kysynpä vain.
Kampuksellakaan ei uskota ovien lukitsemiseen. KAIKKI ulko-ovet ovat auki KOKO AJAN. Homma tuntuu toimivan. Eipähän ainakaan tarvitse värjötellä pakkasessa, jos on sattunut unohtamaan avaimet. Kirjastoon voi muuten saada magneettiavaimen, jos kokee tarvetta työskennellä kellon ympäri ja normaaliaukioloaika (iltayhteentoista asti) ei tunnu riittävältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti