maanantai 17. syyskuuta 2007

omenapäivä

Orleansin saari on Québecin agraariaitta. Siellä viljellään kaikennäköisiä vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Kesällä ihmiset rynnivät poimimaan mansikoita ja vadelmia, mutta nyt on meneillään omenasesonki. Niinpä minäkin suuntasin Tuomaksen, Célinen ja Luukaksen kanssa omenanhakuretkelle.

Saarelle on kaupungista matkaa 15 kilometriä, mutta automatka kesti yllättävän kauan, sillä noin puolet kaupungin asukkaista oli päättänyt myös lähteä poimimaan omenoita ja autoletka mateli hitaasti. Perillä oli sievää ja idyllistä kuin konsanaan Monet'n maalauksessa. 13 dollarin hintaan saimme poimia jättimäisen säkin täyteen. Nyt sitten ihmettelen, että mitä oikein keksin tehdä kaikilla omenoillani.

Omenoiden poimimisen jälkeen suuntasimme yhdelle saaren siideritiloista, jossa maistelimme tilan sinappeja, pikkelssejä, hilloja ja tietenkin siidereitä. Ne ei ole ihan mitään saunajuomaosastoa, sillä vahvimmassa siiderissä oli prosentteja 18. Mutta maku oli ah niin aito.
Luukas pitäytyi siiderin sijaan itse raaka-aineessa. Aitojen omenoiden lisäksi me kaupunkilaiset saimme ihmetellä vuohia ja kalkkunoita. Kyllä maalla sitten on mukavaa.

Ei kommentteja: