Tilastot ovat paljastavia. Economist-lehden vuosittaisen tutkimuksen mukaan elämänlaatu Kanadassa on maailman kuudenneksi korkein. Ruotsi ja Norja ovat edellä, mutta Suomi perässä. Kanadan sisällä québeciläiset kokevat olevansa onnellisimpia. Samanaikaisesti itsemurhaluvut tässä provinssissa ovat melkoiset, itse asiassa korkeammat kuin missään muussa länsimaassa. Itsemurhien määrässä Québec voittaa siis jopa tuhansien murheellisten laulujen maan. Montréalissa on eräs silta, joka on erityisen suosittu itsemurhanäyttämö. Sillalta veteen hyppääminen on ehkä näyttävin ja romantisoiduin tapa päättää päivänsä, mutta moni on joutunut vaihtamaan metodia sen jälkeen, kun kaupunki rakensi turva-aidan estääkseen kansalaisia syöksymästä sopulien lailla veteen .
Suisidaalisuuden ohella toinen québeciläisiä yhdistävä piirre on yletön kohteliaisuus. Siinä missä suomalainen porskuttaa menemään suu viivana eikä pyytele anteeksi vaikka sattuisi tönäisemään jonkun kumoon, québeciläinen on herkkä ottamaan muut huomioon. Autoilijatkin antavat aina tilaa jalankulkijalle, vaikka tämä kävelisi päin punaisia. En saa vihaista katsetta edes vaikka mokailen maksun kanssa. Tippaamiseen tottuminen on yllättävän hankalaa. Pitääkö jättää tippiä pikaruokalassa? Pankkikortilla maksettaessa tippi merkitään kuittiin, mutta miten tipataan, jos maksetaan käteisellä kassalla ruokailun jälkeen? Entä miten puhutella tuntemattomia? Etukäteen minua infottiin, että teitittely ei ole täällä lainkaan niin yleistä kuin Ranskassa, joten olen huolettomasti sinutellut professoriani alusta asti. Sitten huomasin, että muut opiskelijat teitittelevät opettajiaan. Niinpä olen siinä hassussa tilanteessa, että teitittelen toista professoriani ja sinuttelen toista.
Vielä yksi näkyvä piirre täällä on ekotietoisuus. Biojätteitä varten minulla on takapihalla komposti, mutta muiden jätteiden kierrätys on tehty ihmisille ylettömän helpoksi. Jokaisessa asunnossa on sininen kierrätyslaatikko, jonne heitetään lasi-, metalli-, paperi-, kartonki- ja pakkausmuovijäte. Niitä ei siis tarvitse erotella erikseen. Kerran viikossa laatikko viedään kadulle oven eteen ja kierrätysauto tulee tyhjentämään sen. Joka keskiviikko lähiseutuni kadut ovat siis täynnä näitä sinisiä laatikoita. Pitääkin joskus ottaa kuva siitä. Ainoa särö kierrätysintoiluun tulee kauppareissuilla: voi sitä muovikassien määrää...
Sanotaan, että ensimmäiset kolme kuukautta uudessa maassa ovat kuherruskuukautta ja sitten iskee kulttuurishokki. Saa nähdä. Joitakin omituisuuksia olen havainnut jo heti tänne tultuani, mutta muuten elämänmeno ei poikkea niin merkittävästi Suomesta, että tuskin saan kehitettyä erityisen suurta angstia täällä asumisesta. Mutta sen voin jo nyt sanoa, että näin kaunista kaupunkia ei löydy Suomesta mistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti