kuvia Québecistä

Kesä on tullut takaisin ja sen kunniaksi kävin ottamassa turistikuvia vanhassa kaupungissa. Kaupan päälle saatte katsauksen historiaan *ottaa luennoivan sävyn*. Kuvia klikkaamalla niistä saa isompia.

Québec on kaupunki veden äärellä. Oikeastaan sama pätee mihin tahansa, vai tuleeko mieleen yhtään kaupunkia, jossa ei olisi minkäänlaista vesistöä? Täällä se on St. Lawrence - niminen leveä joki. Norjan vuonomaisemat ovat aika lähellä näitä näkymiä. Joen molemmin puolin kohoavat jyrkät vuorenrinteet ja kaupunki on rakennettu vuoren päälle. Minun asuntoni taas on alakaupungissa vuorenrinteen toisella puolella. Niin tai näin, täällä saa aina kiivetä mäkeä ylös.

Québec on perustettu vuonna 1608 eli ensi vuonna on 400-vuotisjuhlat. Historia aloitetaan siis siitä, kun ensimmäinen ranskalainen astui maihin. Sitä ennenhän viikingit kävivät kääntymässä täällä ja tietenkin maa oli ennestään intiaanien asuttama. Ranskalaiset siis raivasivat itselleen elintilaa intiaaneilta ja pystyttivät oikein nätin vanhan kaupungin, josta kertovat Pohjois-Amerikan vanhimmat talot. Puolitoista vuosisataa quebeciläiset torjuivat sekä irokeesien että englantilaisten hyökkäyksiä, kunnes tilanne kulminoitui mahtipontiseen taisteluun, jossa sekä britti- että ranskalaiskenraali päättivät päivänsä. Britit voittivat ja ottivat koko mantereen haltuunsa, kunnes amerikkalaiset nousivat kapinaan ja siinä sivussa quebeciläisetkin pääsivät valloittajista eroon. Québecin virallinen motto, joka on mm. pultattu jokaikiseen rekisterikilpeen, on "Je me souviens" eli "Minä muistan". Ilmeisesti kaikki kansalaiset vauvasta vaariin muistelevat tuota kauheaa hirmuvaltaa, jonka aikana piti puhua englantia. Ihmisten puheiden ja lehtijuttujen perusteella ranskan kieli on täällä jatkuvasti uhanalaisena, mutta ulkopuolisen silmin sen asema näyttää yhtä uhatulta kuin Paavo Ruotsalaisen herännäisyydessä.

Kaupungin maamerkki, joka näkyy joka suunnasta ja joka on kuvattu jokaikiseen postikorttiin, on château Frontenac, tuo pompöösi rakennelma tuossa vieressä. Se on hotelli, jossa minulla ei ole varaa yöpyä.

Hotellin alapuolella on tämä Terasse Dufferin, jossa voi helposti kuvitella neitosten vannehameissaan käyskentelevän sunnuntai-iltapäivisin. Muhvi kädessä, tietenkin. Terassilta jatkuu kerrassaan viehättävä kävelyreitti puistoon, jossa käytiin se kuuluisa verinen taistelu. Kyseisessä puistossa olisi kiva istuskella kirjaa lukemassa tai piknikillä, mutta sinne on minun luotani liikaa ylämäkeä. Tilanne muuttuu kun saan bussikortin.

Kurkistin eräälle pihalle vanhassa kaupungissa ja näin tämän: tyyppi 1700-luvun asussa pällistelee kentälle, jossa kilttiin pukeutunut poika soittaa säkkipilliä ja kentän laidalla on hirtetty nukke. Ilmeisesti siinä elettiin todeksi jotain menneisyyden traagista hetkeä, joka jäi minulle hämärän peittoon.




Mutta tämä se vasta mielenkiintoinen onkin. Kuva on taidemuseon päätyreliefistä. Vasemmalla puolella inkkari metsästää hirveä ja ylemmän tason intiaani neuvottelee ranskalaisen sotapäällikön kanssa, jonka olan yli kuikkii kirkonmies ja perässä tulee vähäväkistä kansaa paremman elämän perässä.

Tässäpä näitä tällä kertaa. Ruska on kuulema täällä upea, joten laitan sitten lisää kuvia.