Ensiaskeleita

Terveisiä jazzahtavasta Québecistä! Kotikulmillani on nimittäin menossa jazz-festivaali ja kun samaan aikaan on vielä toinenkin kaupunginosatapahtuma, niin lähestulkoon joka kadulla soittaa jonkinlainen kokoonpano. Letkeän menon, helteen, vehreiden terassien ja keskiaikaisten kivitalojen lomassa on vaikea uskoa olevansa Kanadassa. Meno oli toisenlaista jo heti Montréalin lentokentältä lähtien: maahanmuuttovirkailija heitti vitsiä ja turvatarkastuksen muualla niin jäykät ja itsensä vakavasti ottavat työntekijät vilkuttivat silmää. Québecin "kansainvälisellä" lentokentällä olisi varmaan päässyt kävelemään suoraan koneeseen kenenkään kysymättä mitään. Täällä ei asiat selvästikään ole ihan niin justiinsa vaan ennemmin vähän sinne päin.

Viikon täkäläistä elämää tarkasteltuani rohkenen jo tehdä joitakin yleistyksiä ensivaikutelmistani. Vanha kaupunki on kaunis, mutta turistirysä, kuten varmaan kaikki maailman vanhat kaupungit. Kaduilla vilisee etenkin jenkkejä ja jaapponeita, joita nyt on kameroineen joka puolella maailmaa. Suomalaista hämmentää palvelukulttuuri, jota kotimaasta ei löydy: kaikkia on pöytiintarjoilu ja jokaisessa kaupassa lauma myyjiä hyökkää heti kimppuun apuaan tarjoamaan. Myös tippaaminen vaatii totuttelua, kun pitäisi osata salamannopeasti laskea summasta kuin summasta noin 15 prosenttia. Oudointa on se, että ilmoitettuihin hintoihin lisätään kassalla vielä vero, joka on sekin noin 15 prosentin luokkaa. Ravintolahintoihin pitää siis laskea mukaan sekä vero että tippi, jonka jälkeen yritän vielä kääntää summan euroiksi. Argh!

Joissakin suhteissa elämä tuntuu olevan täällä vähemmän elektronisoitua kuin Suomessa. Kännykät ovat yllävän harvinaisia, sillä lähes kaikilla on lankapuhelin (paikallispuhelut lankapuhelimesta ovat muuten ilmaisia). Niin myös minulla. En ole vielä hommannut matkapuhelinliittymää, sillä monet liittymätyypeistä näyttävät olevan luokkaa "puhelut ja viestit kahdeksan ystäväsi numeroon kiinteään hintaan", mutta kun ei minulla ole vielä kahdeksaa ystävää, joiden numerot voisin ilmoittaa liittymää avatessa. Ylipäänsä niin kauan kuin en tunne täältä ketään, ei kännykälle ole oikein käyttöä. Tai toimiihan se kellona... Avasin myös paikallisen pankkitilin ja sain pankkikortin, mutta tilin kuukausimaksuun sisältyy vain rajallinen määrä tilitapahtumia, minkä jälkeen jokainen korttiosto ja käteisnosto on maksullista. Järkevintä on siis nostaa kerralla isompi summa käteistä. Suomessa minulla ei ollut juuri koskaan käteistä, vaan maksoin kaiken kortilla. Täällä täytyy siis totutella rahan kanssa säheltämiseen ("mikä tämäkin kolikko on").

Uutta minulle on myös keskusta-asuminen. On aikamoisen ylellistä, kun kaikki palvelut ovat muutaman askeleen päässä ja bussi yliopistolle menee kulman takaa. Autoilukulttuuri on täällä yhtä voimakasta kuin Amerikassa, mutta tässä kaupungissa tuntuu olevan harvinaisen toimiva julkinen liikenne, joten en todellakaan tarvitse autoa yhtään mihinkään.