talven ihmemaa

Kevään yrittäessä tehdä tuloaan taivaalta sylki parikymmentä senttiä lisää lunta. Ennätykset on nyt rikottu. Koko talven määrä on muutamaa senttiä vaille viisi metriä. Siis viisi metriä lunta. Varsinainen talven ihmemaa.

Talvesta juontuukin mieleen kuolema, etenkin nyt, kun suomalaisia viihdejulkkiksia menehtyy kuin liukuhihnalta (Suosikki-Jyrki ja Idols-Mia - oikeilla ihmisillä on muuten aina lehdistössä typerät koodinimet: kohu-Johanna, tanssi-Marko). Puolella korvalla tuli seurattua keskustelua, joka käytiin tv-ohjelmasta, jossa oli tarkoitus seurata muutaman ihmisen viimeisiä hetkiä kuolemaan asti. Tehtiinkö kyseistä ohjelmaa muuten koskaan vai hyllytettiinkö se? Joka tapauksessa jälleen tuli mainittua, että kuolema on yhteiskunnassamme tabu. Tietyssä mielessä se onkin. Kuolevat on siivottu kuolemaan pois silmistä ja kaupunkilaisilla ei ole kosketusta edes eläinten kuoleman kohtaamiseen. Tämän sanon itsekin kaupunkilaisena. Edellä kuvattu on kai tavallista kaikkialla länsimaissa, mutta eräässä suhteessa suomalainen kulttuuri eroaa joistakin muista. Ihminen kuolee, hänet haudataan ja sen jälkeen hänestä vaietaan. Suru jatkuu toki yksityisesti, mutta julkisesti edesmennyt on lakannut olemasta osa perhettä. Latinalaisessa Amerikassa pyhäinpäivä on suuri fiesta, jolloin aterioidaan kuolleiden omaisten haudalla. Mutta ei ole tarvetta mennä maantieteellisesti niinkään kauas. Romaniassakin omaisten kuolinpäivä on juhlapäivä. Silloin suku kokoontuu yhteen aterioimaan ja muistelemaan edesmennyttä. Tapana on myös silloin jakaa ruokaa köyhille. Egyptissä tapasimme romanialaisen, joka oli juuri kantanut kaupasta laatikkokaupalla ruokaa viedäkseen sen kirkolle isoisänsä kuolinpäivän johdosta. Mitään tällaista meillä ei ole.

Jatkuva yksinolo ei kyllä yleensä jalostu näin syvällisiksi mietteiksi. Kun omaa tilaa ja aikaa on liikaakin, mieli tarraa joutavanpäiväisiin asioihin. Lähinnä pyörittelen päässäni ruokareseptejä, kauppalistoja, lenkkireittiä tai Rakkautta ja rimakauhua -sarjan juonenkäänteitä (oletteko panneet merkille, että sarjan päähenkilöistä ainoastaan Adam ei ollut kertaakaan uskoton?). Odotan kuin kuuta nousevaa romanialaisen kotiinpaluuta ja Sannin vierailua. Niin moni uhosi tulevansa tervehtimään minua Québeciin, vaan kuinkas sitten kävikään. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki Sadulle ja Sannille, sanansa mittaisille naisille!