Sitten on tyomatkailijoita, joille on yhta lailla aivan sama mihin maahan paatyy, kunhan lentojen aikataulut ovat sopivat ja kentalla paasee turvatarkastuksesta lapi jonottamatta. Perilla tyomatkailija tutustuu pakettimatkailijan tavoin lahinna hotelliinsa josta kasin matkustaa taksilla seminaari- tai palaveripaikkaan.
Kolmas ryhma ovat reppumatkailijat, jotka aanekkaimmin toistavat matkailu avartaa -mantraa ja pitavat itseaan vahan parempina kuin vahemman matkustavia kanssaihmisiaan. He kiertavat kaukaa itsestaanselvat lomakohteet ja kaihtavat viimeiseen asti hotellien ja matkatoimistojen jarjestamia retkia nahtavyyksiin. Niihin pitaa paasta omin neuvoin, paljon suuremmalla vaivalla, jotta kohde tuntuisi autenttisemmalta, vaikka vieressa turisteja rantautuisikin samaan aikaan viidesta eri ilmastoidusta bussista. Reppumatkailijat eivat ole valmiita maksamaan mistaan, mutta valittavat silti hotellin huonosta tasosta. Reppumatkailijoiden mielesta paikalliset ihmiset ovat aina ihanan ystavallisia ja vieraanvaraisia. Kotiin palattuaan he jarjestavat matkakuvat diaesitykseksi tietokoneelleen, kertovat mielellaan anekdootteja eksoottisista ja jannittavista tapahtumista ja huokailevat, kuinka paasivat hetkeksi matkakohteensa paikalliseen elamaan sisalle.
Silti turisti on aina turisti ja kuukausi jossakin muussa maassa jattaa hanet yhta kaikki ulkopuoliseksi, vaikka kuinka olisikin matkaa tehty paikallisin kulkuneuvoin. Itse asiassa lyhyt visiitti vieraaseen kulttuuriin voi vain vahvistaa ennakkoluuloja siita. Esimerkiksi vaikka se, etta egyptilaiset ovat epaluotettavia ja rahanahneita. En osaa kielta enka tunne kulttuuria enka siksi osaa aina kayttaytya niin kuin olisi suotavaa. Ja kun totun siihen, etta kadulla minua lahestytaan joko kaupittelu- tai iskumielessa, niin suhtaudun lahtokohtaisesti epaluuloisesti jokaiseen, joka pyrkii ottamaan kontaktia. Paikalliset eivat tunne minua sen enempaa kuin minakaan heita, joten heille edustan yhta lailla stereotyyppista lansimaista turistia, jolla on rahaa vaikka yrittaakin pihdata sita ja joka suhtautuu paikallisiin ylenkatsoen. Usein tama onkin totuus. Samalla tavalla paikalliset pitavat turistia vahan tyhmana, kun se ei osaa arabiaa ja turisti paivittelee torppoja egyptilaisia, jotka eivat osaa englantia mutta toistavat silti jees jees. Sivumennen sanoen mielestani on outoa, etta viikon aikana en Kairossa tormannyt yhteenkaan taksikuskiin, joka olisi osannut englantia edes sen vertaa, etta olisi ymmartanyt tarkeimpien nahtavyyksien englanninkieliset nimet. Kun katujen nimetkaan yksinaan eivat valttamatta sano kuskille mitaan, on taksiin astuessa aina kaytettava luovuutta, joka ikista osaamaansa arabiankielista sanaa ja paljon elekielta. Joskus kuskin silmissa nakee valahdyksen, kun han pohtii paljonko rahaa voi kiskoa typerilta turisteilta. Paras keino on kieltaytya neuvottelemasta hinnasta ja lykata sopivaksi katsomansa summa kuskin kateen kyydista poistuessa. Aina se ei onnistu, vaan kuski itsepaisesti hieroo hintaa ajaessaan. Kerran minut jatettiin tien sivuun, kun kuski pyysi tuplahintaa matkasta keskustasta majapaikkaan ja kieltaydyin maksamasta enempaa kuin normaalitaksan. Eniten ottaa paahan, jos annan tippia (olemattomasta) palvelusta, jota en ole edes pyytanyt tai halunnut ja tipin vastaanottaja on tyytymaton saamansa summaan. Tapanani ei edes ole pihistella tippien suuruudessa.
Taman matkan aikana ainoat kontaktit paikallisiin ovat olleet taksikuskit, tarjoilijat ja hotellien tyontekijat. Kairolaiset taksikuskit ovat jarjestaan toykeita eivatka selvasti pida ulkomaalaisista. Kaksi jalkimmaista ryhmaa pyrkivat enimmakseen olemaan ystavallisia, olenhan sentaan maksava asiakas. Ostettu ystavallisyys ei kuitenkaan paljoa lammita enka niin ollen voi tarjota tarinoita paikallisten ylitsevuotavan lampimasta asenteesta ulkomaalaisia kohtaan. Toisaalta kuinka moni meistakaan Suomessa rientaa juttelemaan mukavia turistin kanssa saati kutsumaan hanta kotiimme teelle? Valinpitamattomyys sallittakoon yhta lailla egyptilaisille kuin suomalaisillekin. Egyptissa valinpitamattomyys muuntautuu tosin toisinaan vihamielisyydeksi, joka kulminoituu silmittomina vakivallantekoina turisteja kohtaan. Vuoden 1997 Luxorin veriloylyn jalkeen maassa vallitsi vereton viisivuotiskausi, mutta siita lahtien kuolettavia terrori-iskuja on ollut taas lahes vuosittain. Usein niissa kylla menehtyy enemman egyptilaisia kuin turisteja. Turvajarjestelyt ovat usein nayttavia, esimerkiksi Egyptilaiseen museoon Kairossa kuljetaan kaksien lapivalaisulaitteiden ja metallinpaljastinten lapi ja itse museorakennusta lahestyttaessakin jo pitaa kulkea poliisin tiesulkujen lapi. Toisaalta monissa paikoissa metallinpaljastin piippaa jokaisen kohdalla eika ketaan silti tarkasteta.
Tama postaus taitaa antaa Egyptista vahan turhan synkan kuvan. Seuraavalla kerralla lupaan kertoa kuvien kera hienoista asioista, joita on tullut nahtya. Huomaan olevani reppumatkailijan snobimpi - tai yksinkertaisesti varttuneempi - versio, joka on valmis maksamaan vahan ekstraa mukavuudesta, kuten lentomatkasta 18 tunnin junamatkan sijaan tai langattomasta internetyhteydesta ja joka ei ole niin kiinnostunut sukeltamaan paikalliseen elamaan kuin valikoiden tutustumaan siihen, mika itsea eniten kiinnostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti