Kevät alkaa hiljalleen hiipiä Québeciin. Sen huomaa auringosta, joka paistaa eri tavalla kuin talvella, tiedättehän. Lumikinoksetkin tuntuvat hieman pienentyneen, vaikka enimmäkseen ollaan vielä pakkasen puolella. Poissa ollessani täällä oli ollut viikon sisällä kaksi lumimyrskyä. Tiedän sen siksi, että sähköpostiin tuli kahteen otteeseen viesti, että yliopisto on suljettu sään takia. Montrealissa kaikki lennot oli peruutettu pahimman myrskyn aikaan. Nyt se on virallisesti ilmoitettu, että tämä talvi on ollut runsaslumisin vuosikymmeniin. Montrealissa pelätään pahoja tulvia, kun kaupungissa olevat lumimassat alkavat sulaa. Erääseen paikkaan lunta on kasattu niin korkeaksi vuoreksi, että se tuskin sulaa kokonaan kesän aikana vaan pysyttelee paikallaan seuraavan lumen tuloon asti. Iltalehden mukaan lumiraivo vaivaa Kanadaa ja erityisesti Quebecin osavaltiolta. Se on tieraivoon (road rage) verrattavissa oleva ilmiö. Ihmiset tappelevat verissä päin harvoista vapaista parkkipaikoista ja aurausajoista. Joku oli uhannut aseella naapuria, joka oli luonut lumet hänen pihalleen.
Olin eilen pitkästä aikaa messussa. Vanhan kaupungin anglikaanikirkossa on joka sunnuntai englanninkielinen jumalanpalvelus. Ei mikään kovin suuri yhteisö, mutta todennäköisemmin eläväisempi kuin paikallisissa katolilaisissa kirkoissa. Kirkkokansa oli keskimäärin keski-ikäistä ja kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Minä erotuin tietenkin uutena joukosta, joten pappi tuli heti messun jälkeen hieromaan tuttavuutta. Jumalanpalveluksesta ei saa niin paljoa irti, jos joutuu kieli keskellä suuta miettimään miten päin tässä kuuluu olla. Usein pappi antoi selkeitä ohjeita esimerkiksi siitä, miten meidän oli tarkoitus kiertää kirkkoa palmunlehvien kanssa. Hassuista punavalkoisista kaavuista huolimatta tunnelma oli hieman epämuodollisempi kuin keskiverrossa suomalaisessa luterilaisessa messussa, jossa ei uskalleta sanoa yhtään ainoaa sanaa, jota ei ole kirjattu kirkkokäsikirjaan. Saarnaa ei muuten ollut, mutten tiedä oliko tämä poikkeuksellista, sillä tällä kertaa luettiin koko passiokertomus siten, että vuorosanat oli jaettu seurakuntalaisten kesken. Onnistuin kuin onnistuinkin mokaamaan jotenkin. Yhdessä vaiheessa eteeni ilmestyi nainen pidellen tarjotinta, jossa oli valkeita lappuja. Yhtään ajattelematta nappasin yhden lapuista itselleni. Nainen tuijotti hetken hölmistyneenä ja purskahti sitten röhönauruun. En vieläkään tiedä mistä papereista siinä oli kysymys, mutta ilmeisesti toimin vastaavasti kuin olisin ottanut kolehtihaavista rahaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti