sumua päin

Jokin taho taisi kuulla valitukseni kylmyydestä, sillä sää on äkillisesti lauhtunut huomattavasti, huomenna pitäisi jo huidella kymmenessä plusasteessa. Tarkennettakoon vielä, että minulla ei muuten olisi mitään pakkasta vastaan, mutta asuntoni kylmenee sitä mukaa kuin ilma ulkona ja se ei ole kivaa. Sunnuntaina lauhtunut sää näkyi sumuna - tai siis oikestaan ei näkynyt. Usva kietoi näkyvistä koko kaupungin, joka oli muutenkin aavemaisen autio. Vain yksinäinen kirkonkello kumisi jossakin. Odotin koko ajan vaistomaisesti jotakin kauhuelokuvan efektiä, mutta sellaista ei ilmaantunut.

Uhmasin usvaa ja kävelin vanhan kaupungin ja puiston läpi taidemuseoon, jossa oli viimeistä päivää Picasso-näyttely. Täytyy tunnustaa, että tämä oli vasta ensimmäinen museokäyntini Québecissä, mutta kaupungin muut museot eivät niin järin kiinnostavilta vaikutakaan. Picasso oli tapansa mukaan hupaisa, Pariisi 1900 pittoreskiä, mutta kiinnostavin osasto näyttelyssä oli inuiittitaide. Odotin tosin jotakin muinaistaidetta, mutta nuokin oheiset valaanluu-ukot ovat 1970-luvulta... Vasta nyt tajusin, että asun tosiaan maassa, jossa on eskimoita ja jääkarhuja, jopa Québecin provinssin alueella, joka ulottuu melko pohjoiseen. Maailman 150 000 inuitista valtaosa asuu Kanadassa. Se näkyy myös paikannimistössä: Nunavut, Nunavik, Nunatsiavut. Tämän päivän lehdessä sattui olemaan artikkeli inuiittien itsemurhista, joiden lukumäärä kasvaa nuoremman sukupolven piirissä. Koko 1960-luvun aikana Nunavutin inuiittien parissa tapahtui yksi ainoa itsemurha. Toista on nyt modernisaatiopolitiikan aikana, joka pakottaa alkuperäisväestön irti juuriltaan, perinteisistä elämäntavoistaan ja elinkeinostaan, kaupunkeihin ahdistumaan. Tilastojen mukaan inuitit päättävät itse päivänsä 11 kertaa todennäköisemmin kuin keskivertokanadalaiset.

Museosta palattuamme kuljimme kaupungin toisen "pilvenpiirtäjän" ohi ja romanialainen vinkkasi, että siellä on näköalahissi. Pitihän sekin käydä kokeilemassa ja näkemässä sama sumu myös 100 metrin korkeudesta. Taidan kokeilla sitä vielä toistamiseen vähän kirkkaammalla kelillä. Harmaan ja tihkusateisen iltapäivän kruunasi kuitenkin ehdottomasti tämä bongaamani McDonalds. Niitä ei ole kovin montaa koko Québecissä, mutta kun sellainen on pystyyn pistetty, niin se on tehty tyylillä. Yksi viktoriaaninen BigMac, kiitos.