keskiviikko 28. marraskuuta 2007

käsikirjoitusten lumoissa

Heti alusta asti olen huomannut, että täällä tehdään vähän erityyppistä tutkimusta kuin Helsingissä. Lavalin yliopiston Nag Hammadi -projekti on toiminut 70-luvulta lähtien ja toimittanut kriittisiä editioita Nag Hammadin koptinkielisistä käsikirjoituksista. Se tarkoittaa, että tyypit tutkailevat valokuvia käsikirjoituksista tai sulkeutuvat arkistoihin aitojen käsikirjoitusten äärelle tutkimaan niitä ultraviolettilampun kanssa, sen jälkeen väittelevät keskenään siitä, minkä kirjaimen osa mikäkin viiva tekstissä on ja lopulta julkaisevat oman näkemyksensä siitä, miten alkuteksti menee sekä käännöksen siitä kommenteineen. Tekstien editointi jatkuu yhä, sillä projekti ei ole vielä julkaissut läheskään kaikista teksteistä editiota. Myös opiskelijoita kannustetaan tekemään nimenomaan tällaista perustyötä lähteiden parissa. Projektin viikottain kokoontuva seminaari keskittyy nimenomaan rekonstruoimaan aukkokohtia ja olemaan erimielisiä käännösvariaatioista. Oma tutkimukseni pyörittelee paljon enemmän teologisia kysymyksiä ja keskustelee tutkimuskirjallisuuden kanssa. Tunnen itseni suorastaan huonoksi ihmiseksi kun käytän niin vähän alkuperäisiä lähteitä sillä intensiteetillä, millä ihmiset ympärilläni täällä.

Tänään oli taas seminaaripäivä. Herr Funkilla, tuolla itäsaksalaisella koptin ylijumalalla, on vahvoja mielipiteitä: "Roskaa! Täysin virheellinen tulkinta! Hän on väärässä! Sanoo milloin yhtä, milloin toista." Vaatii aika paljon pokkaa olla eri mieltä hänen kanssaan. Seminaarin jälkeisessä keskustelussa tosin jouduin esittämään vastalauseen. Herr Funk on selvästi asunut liian kauan Kanadassa, sillä hän väitti, että joulupukki tulee Kanadasta. Pöyristyttävää! Auttakaa minua äkkiä löytämään aukottomia todisteita, jotka saavat hänet vakuuttuneeksi joulupukin yhteydestä Korvatunturiin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö se enää riitä, että ruotsalaiset yrittää viedä meiltä joulupukin!
Näytä herr professorille se "Rare Exports"-video! Mielestäni se on aika vahva todiste. Karu kyllä ja särkee ehkä joitakin tabuja, mutta niinhän todisteet usein... ;ob
Milloin tulet joulunviettoon?