Pääsen kuin pääsenkin matkustamaan perjantaina, sillä ystäväni veritulppa ei ole lähtenyt vaeltelemaan saati tunkeutumaan syviin verisuoniin. Hyvä niin, sillä terveydelleni - ainakin mielenterveydelleni - olisi ollut haitallisempaa viettää vielä enemmän aikaa sairaalassa. Tänään minulla oli sovittu aika sairaalan yhteydessä olevalle ulkoiselle klinikalle. Siitä huolimatta istuin odotushuoneessa tunnin, jonka jälkeen toimenpidehuoneessa puoli tuntia odottamassa lääkäriä, joka lopulta saapui ja yllättyneenä totesi, että ai eikö sulta vielä olekaan otettu ultraäänikuvia? Oli kuulema heidän mokansa. Eikun aloitetaan alusta. Seuraavaksi odotin ultran odotushuoneessa, sitten toimenpidehuoneessa, kunnes olin taas tutussa ensiavun odotushuoneessa (jonka telkkarissa pyöri taas Kauniit ja rohkeat) ja vielä sain puolisen tuntia odottaa toimenpidehuoneessa, kunnes lääkäri tuli ja sanoi, että kaikki on kunnossa ja poistui alle minuutin kuluttua.
Mutta tällä kertaa varsinainen aikomukseni on hehkuttaa romanialaisia elokuvia. Lauantaina katsoin rainan nimeltä California dreamin', joka sijoittuu 90-luvun lopulle pieneen romanialaiseen kylään. Joukko amerikkalaisia NATO-sotilaita on saattamassa sotakalustoa junalla Romanian läpi Kosovoon, kun itsepäinen asemavirkailija pysäyttää matkanteon ja sotilaat joutuvat jäämään kylään muutamaksi päiväksi odottamaan tullipapereita. Paikalliset tytöt haaveilevat paremmasta elämästä Amerikassa, poliitikot kalastelevat hyötyä ulkomaisista vieraistaan ja antiamerikkalainen asemapäällikkö kysyy "missä olitte kun tarvitsimme teitä?". Lopussa jenkit lähtevät ja jättävät jälkeensä sekasorron. Teemat ovat toisenlaisia kuin suomalaisissa elokuvissa, mutta tunnelma oli muuten melko samanlainen.
Tänään kävimme katsomassa leffan, joka pyörii näemmä Suomessakin parhaillaan: 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Rankka, intensiivinen, eleetön elokuva, joka kertoo Ceausescun ajan Romaniasta, jolloin abortti oli kiellettyä, joten opiskelijatytöt hankkivat sellaisen pimeästi. Ahdistavaa katsottavaa, mutta samalla ilmeisen tarkkaa kuvausta kommunistisesta ajasta. Synkkä romanialainen yltyi muistelemaan, että juuri tuollaista se oli: jatkuvaa turvattomuutta, kaikkialla pimeää, koko ajan pitää vilkuilla olan yli kuka on takana. Hän kuuluu siihen onnekkaaseen sukupolveen, joka on saanut kokea vapaan Romanian, mutta muistaa vielä sen toisenlaisena ja ymmärtää kontrastin suuruuden eikä voi olla pohtimatta maailman epäoikeudenmukaisuutta. Olen kuullut paljon anekdootteja kommunistiajoista, mutta tarinoin niistä lisää jonakin kylmänä talvi-iltana (Québec-blogini näyttää muuttuvan Romania-blogiksi :-) No, kerrotaan nyt yksi tarina. Synkän romanialaisen erään ystävän isä kuoli 70-luvulla. Tai tarkkaan ottaen murhattiin. Hänet löydettiin tienpientareelta suu täynnä multaa, mikä on merkki siitä, että henkilö ei ole tajunnut pitää suutaan kiinni. Kyseinen henkilö oli baptisti ja hänestä tuli seurakunnassaan lähes pyhimys, mies, joka uhrasi elämänsä, koska ei suostunut vaikenemaan. Muutama vuosi sitten hänen poikansa halusi nähdä isäänsä käsittelevät asiakirjat ja onnistui saamaan ne käsiinsä (arkistoja ei suinkaan ole vielä avattu julkisiksi). Papereista selvisi, että hänen isänsä oli työskennellyt salaisen poliisin vakojana. Entisestä pyhimyksestä tuli yhdessä yössä syntipukki, halveksittu vasikka. Mitä ihmiset eivät muista tai halua nähdä on, että tuohon aikaan melkein joka toinen toimitti eteenpäin tietoja lähiympäristöstään. Harva teki sitä vapaaehtoisesti ja pakottamatta. Vaihtoehtoja ei vain ollut. Tämänkin tarinan päähenkilö tapettiin, koska hän halusi päästä eroon tehtävästään. Ceausescun diktatuuri edellytti täydellistä kontrollia ja mikäpä oli paras tapa pitää yllä valvontayhteiskuntaa ja pelon ilmapiiriä kuin laittaa ihmiset vakoilemaan toinen toisiaan. Kylläpä lapsuuden Suomi tuntuu lintukodolta ja Rusi-jupakat lastenleikiltä näiden tarinoiden rinnalla.
4 kommenttia:
Hienoa, että pääset kuin pääsetkin jälleen lentokoneeseen!
Synkkä romanialainen on kyllä melkoisen kiinnostava persoona, jonka kuulumisia ja sanomisia on ilo lukea. Valitettavaa, että hänelle ilmeisesti mikään paikka maailmassa ei ole hyvä. Omat muistikuvani Romaniasta (vuodelta 1997) eivät ole kovin ruusuisia, niiden perusteella olisin varmasti hyvin onnellinen Kanadassa.
Hyvää seminaarimatkaa!
Samoin olen hyvin iloinen puolestasi, että vaivan laatu on tarkentunut ja pääset matkalle. Kukapa sitä haluaisi sairaalassa aikaansa viettää.
Kommentti Romaniaan. Minä jostain syystä symppaan kyseistä maata ja kansaa, omat kokemukseni matkalta vuonna 2004 olivat todella hyvät. Toisaalta hirvittävä historian painolasti saattaa yksilöiden elämässä vaikuttaa hyvin eri tavoin.
Minkä näköinen sr muuten on, millainen habitus?
Täytynee vähän puolustella synkkää romanialaista. Kyllä se on oikeasti kovasti kiintynyt kotimaahansa ja kuvailee sitä niin kauniisti, että olen lupautunut kyläilemään sen kotimaisemissa ensi kesänä. Se ei vaan näe omaa tulevaisuuttaan siellä, kukaan koko maassa ei tee tämän alan tutkimusta. Synkkä romanialainen on sitä mieltä, että ulkoisten puitteiden puolesta se voisi asua missä vaan, kunhan vain rakkaat ihmiset olisivat lähellä. Dilemma piileekin juuri siinä, että kotia ja ystäviä ei saa liikuteltua työn perässä toiselle puolelle maapalloa.
Mitä tulee Lotan kysymykseen, niin laitan joskus tänne valokuvan, mutta pyydän siihen ensin luvan. Ja sitä ennen minun täytyy tunnustaa, että kirjoitan siitä täällä...
Onnea matkaan ja hyvää konffaa!
Tuo mainitsemasi 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää palkittiin juuri jollain merkittävillä elokuvajuhlilla ja just eilen katsoin siitä juttua. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, vaikkakin varsin rankalta elokuvalta. Mutta juuri sellainenhan Romania on ollut. Kaikessa karuudessaan ja kieroutuneisuudessaan Ceausescun aika jollakin kierolla tapaa kiinnostaa. Ehkä se on se "toinen todellisuus" mikä siellä on vallinnut - siis todellisuus, joka on lopulta meidän näkövinkkelistä täysin käsittämätön.
Lähetä kommentti