Viime lauantaina synkkä romanialainen ja minä hyppäsimme professorin kyytiin ja matkasimme Montrealiin kyläilemään Moan luona. Moa on projektimme tutkija, johon tutustuin viime vuonna seminaarissa Norjassa ja jolta olen vuokrannut tämän Québecin asuntoni sekä synkän romanialaisen ainoa ystävä. Moa on myös puolitoista kuukautta vanhan Liam-pojan äiti. Siitä johtuen päätimme palata takaisin kotiin jo seuraavana päivänä, sillä isäntäperheellämme tuntui olevan riittävästi stressiä arjen pyörittämisessä ilman vieraitakin. Niinpä ensikosketukseni Montrealiin käsitti vain Moan kodin sekä sunnuntai-iltapäivänä parin tunnin verran kävelyä keskikaupungilla. Montrealin metro on muuten käsittämättömän meluisa laite, jossa on pakko keskustella huutamalla. Ensimmäinen kuva on tyypillistä lähiönäkymää. Ihmiset tuntuvat rakastavan porrasrakennelmiaan. Voin vain kuvitella, miten liukkaita ne ovat talvella. 
Kävimme syömässä lounaan Schwartz's-nimisessä paikassa, josta saa paikallisten ja kaikkien matkaoppaiden mukaan kaupungin parasta savulihaa. Aiemmin jopa maan parasta, mutta torontolaiset pannahiset ovat pistäneet paremmaksi. Maineen vuoksi paikkaan piti jonottaa. Jälleen kerran kenties suurten odotusten tai kenties savuliha-asiantuntemattomuuteni vuoksi en ollut aivan vakuuttunut oliko se nyt kaiken hössötyksen arvoista. Mutta lihaa tuli syötyä niin, että kinkkupaketti maannee koskemattomana jääkaapissani vielä muutaman päivän. Moa-parka, kasvissyöjä koko elämänsä ajan, jäysti pelkkää leipää...
Lyhyen kävelylenkin perusteella en sanoisi Montrealia kauniiksi kaupungiksi, mutta jotain ilmapiirissä kuitenkin oli, mikä miellytti minua. Yksi pääkaduista oli revitty auki katutöiden vuoksi ja se oli suorastaan luokattoman huonossa kunnossa. Rakennuksetkin olivat vähän nuhjuisia ja synkkä romanialainen julistikin, ettei edes Romaniasta löydy yhtä ankeaa seutua. Jos aikaa olisi jäänyt shoppailulle, olisin löytänyt vaikka kuinka paljon kivoja putiikkeja. Québecin ja Montrealin välisen eron huomasi muutamassakin asiassa. Ensinnäkin oli ihanaa kuulla englantia ympärillään. Montrealin väestöstä sentään melkein kolmasosa on englanninkielisiä, kun Québecissä heitä on vain muutama prosentti. Toisekseen katukuva oli paljon kirjavampi, vastaan käveli vaikka millä tavalla pukeutuneita ihmisiä. Québecissä minua tuijotetaan kuin kummajaista jos kuljen punaiset korkokengät jalassa. Jostain kumman syystä naiset siellä eivät käytä korkokenkiä, vaikka kaupat ovat niitä pullollaan. Québecin väestö on huomattavan homogeenistä, mutta muutenkin siellä on enemmän pikkukaupungin mentalitettia. Montrealissa taas asuu suurin osa provinssin maahanmuuttajista. Moa valitti, että Montrealissa, kuten missä tahansa suurkaupungissa, erilaisuuden sietämisen ja välinpitämättömyyden välinen raja on olematon. Kukaan ei välitä eikä kukaan ole kiinnostunut sinusta. Olen joskus aikaisemmin ihmetellyt québeciläisten yletöntä kohteliaisuutta. Nyt sen puuttumisen huomasi konkreettisesti: kukaan ei metrossa vaivautunut antamaan istuintaan Moalle, joka kantoi sylissään pikkuvauvaa.
Nyt menen katsomaan Dexterin uusimman jakson ja maistamaan kurpitsaolutta. Luitte oikein, kurpitsaolutta. Jos Suomessa siidereissä kokeillaan kaikkia mahdollisia makuyhdistelmiä, täällä sitä harrastetaan oluissa. Tämän pitäisi kuulema olla hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti