Oletteko koskaan panneet merkille miten eri tavalla eri maissa vastataan puhelimeen? Unkarilainen kälyni sanoo aina "kyllä, olkaa hyvä". Täällä vastataan poikkeuksetta "oui, allô" eli "kyllä, haloo", mikä kuulostaa sekä typerältä että epäinformatiiviselta. Aivan kuin puhelimeen vastaaja haluaisi pitää henkilöllisyytensä salassa niin kauan, että toinen osapuoli arvaa oikein. Takavuosina Suomessa joillakin oli vieläkin ärsyttävämpi tapa vastata latelemalla puhelinnumeronsa. Kyllä minä tiedän, mihin numeroon soitin, kun juuri ne numerot näpyttelin, torvi, mutta en edelleenkään tiedä, kenen kanssa puhun. Minä vastaan edelleen puhelimeen reippaasti suomalaisittain sanomalla nimeni. Useimmiten se aiheuttaa sen verran hämmennystä, että joudun huhuilemaan perään "allô". Hämmennys tosin johtunee suurimmalta osin siitä, että melkein aina kun puhelimeni soi, se on väärä numero. Tai sitten joku tiedustelee Moaa.
Eräs paikallinen tuttavani teki minulle kokoelman québeciläisestä musiikista. Kuunneltuani pari kertaa läpi nuo 50 kappaletta, joudun toteamaan, että joko minulla ja hänellä on erilainen musiikkimaku tai sitten täällä tehdään kertakaikkiaan laimeaa musiikkia. Ranskankielinen rock ei kuulosta erityisen vakuuttavalta. Tein ystävälleni vastaavanlaisen kokoelman suomalaisesta musiikista, kaikkea Pelle Miljoonasta Redramaan ja selostukset kustakin artistista. Ystäväni piti erityisesti Maaritista ja Jipusta ja sanoi, että täällä naislaulajat ovat järjestään celinedionkamaa. Totta on, että radiosta ei tule juurikaan musiikkia minun makuuni. Tapanani oli aamuisin bussissa selata kanavia läpi, mutta kaikkialta tuli samaa höttöä. Niinpä pidättäydyn tätä nykyä omissa levyissä. Radiokanavilla on muuten sääntö, että tietyn prosenttimäärän soitetusta musiikista tulee olla ranskankielistä. En ole tosin kertaakaan onnistunut kuulemaan yhtään englanninkielistä biisiä, että sääntöä vissiin noudatetaan innolla. Kielisäännöistä puheen ollen, täällä noudatetaan myös kylttidirektiiviä. Kun laki yksikielisyydestä hyväksyttiin 30 vuotta sitten, ei englantia saanut enää käyttää ollenkaan kylteissä. Englanninkielisen vähemmistön purnattua tästä aikansa, sovittiin, että kylteissä sai lukea myös englantia. Sitten alkoi napina siitä, kumpi kieli on näkyvämpi kylteissä. Niinpä lain mukaan englanninkielisen tekstin tulee olla pienemmällä kuin ranskankielisen ja tarvittaessa fontteja tullaan mittailemaan mittanauhan avulla. Québecissä tätä ei kylläkään huomaa, sillä täällä kaikki on pelkästään ranskaksi, mutta Montréalissa kiinnitin huomiota asiaan. Älkääkä naurako, nämä on kuulkaa elämän ja kuoleman kysymyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti