Jos kirjoittaisin dekkarin, sijoittaisin sen tapahtumat ehdottomasti Epernayn maanalaisiin shamppanjakellareihin! Kuvitelkaa, kaupungin alapuolella risteilee satoja kilometrejä tunneleita, joissa pulloja kypsytetään. Pelkästään Moet&Chandonin talon alla on 28 kilometriä tunneleita kolmessa tasossa. Ilma on niissä kuulema juuri oikeanlainen shamppanjan kypsytykseen, tasainen 10-12 asteen lämpötila vuoden ympäri ja sopiva ilmankosteus. Kellarit ovat sokkeloisia labyrintteja, joihin eksyy helposti ilman opasta tai opasteita. Valaistus on hämärä, nurkkiin ei näe ja tunnelma on mystinen: tänne pitää ehdottomasti sijoittaa pari murhaa, jotka tietenkin kietoutuvat kansainväliseen salaliittoon shamppanjan miljoonabisneksen ympärillä...
Kellareista kiinnostavampi oli Achille Princierin pienempi kellari, jossa saimme liikuskella omin päin. Innokkaimmin tosin tutkimme seinien graffitteja, siis niitä tyyliin "Jussi was here", mutta nämä olivat ranskaksi ja toistasataa vuotta vanhoja.
Toisen Epernay-päivän aloitimme siis vierailulla Achille Princierille, ja sitten olikin jo lounaan aika. Ruokailun jälkeen mies päätti ottaa kylvyn hotellihuoneessamme. Hän laittoi veden valumaan ja tuli huoneen puolelle nakuttelemaan tietokonetta. Ei mennyt kuin muutama minuutti, kun siivooja koputti ovelle ja kysyi onko joku suihkussa. Vesi nimittäin tippui alakertaan. No, oli käynyt niin, että suihku oli kierähtänyt ammeen pohjalla ylösalaisin ja suihkutti vettä suoraan lattialle. Ranskalaisissa kylpyhuoneissa ei siis tosiaan ole mitään viemärisysteemiä, tässäkin vaan pelkkä puulattia. Suoraan huoneemme alapuolella oli hotellin respa, jossa yritettiin pelastaa tulostimia ja tiekokoneita vesivahingoilta ja vettä kerättiin ämpäreihin. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt ne joutuvat uusimaan koko lattian. Jos nimittäin suomalaisessa talossa vesi valuu alakertaan asti, niin silloin rakenteet ovat jo pilalla. Mutta ranskalainen rakentaminen taitaa olla toisenlaista; jos vesi valuu lattian läpi parissa minuutissa, ei siellä välissä taida juuri olla eristäviä kerroksia, jotka voisivat mennä pilalle... Joka tapauksessa olimme tapauksesta niin noloissamme, että emme enää kehdanneet näyttää naamaamme hotellin henkilökunnalle vaan luikimme vastedes sisään ja ulos takaovesta. Harmi sinällään, sillä olisimme halunneet illastaa hotellin ravintolassa.
Iltapäivän ratoksi mies halusi käväistä Reimsissä, joka sijaitsee vain 30 kilometrin päässä. Hyppäsimme siis autoon ja lähdimme ajamaan kohti isoa kaupunkia. Perillä muistin, miksi olin halunnut välttää suurkaupunkeja reissullamme. Vieraassa kaupungissa ajaminen on ahdistavaa, etenkin tässä tapauksessa kun koko keskusta oli yhtä suurta tietyömaata eikä navigaattorista ollut mitään apua. Yritin löytää rautatieaseman parkkipaikan, mutta jouduin kiertämään koko aseman alueen pariin kertaan, ennen kuin onnistuin löytämään sivutien, josta luikahtaa sisään. Kiertelimme jonkin aikaa keskustassa ja ihmettelimme etenkin jättimäistä katedraalia, joka muistutti paljon Pariisin Notre Damea. Tämä katedraali oli kärsinyt pahoin pommituksissa ja jouduttu rakentamaan osin uudestaan ja siksi sisältä löytyi modernin taiteilijan kädenjälkeä, päätyikkunan lasimaalaukset olivat nimittäin Marc Chagallin käsialaa.
Jos Reimsiin saapuminen oli ollut ongelmallista, niin sieltä poispääseminen vasta haastavaa olikin. En millään meinannut löytää tietä ulos parkkipaikalta, sillä kaikkialla oli vain tietöitä. Sain jo puolittaisen paniikkikohtauksenkin kun olin auton kanssa ahtaassa paikassa eikä ulospääsyä näkynyt missään. Kun se lopulta onnistui, vannoin, että tämän matkan jälkeen kierrämme loput suurkaupungit kaukaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti