Romanian sietämättömät helteet jäivät taakse Itävaltaan matkatessa ja ilmasto alkoi muistuttaa erehdyttävästi tyypillistä suomalaista kesäsäätä. Sama sateinen ja kolea sää jatkui myös Ranskan puolella, mutta se tuntui nyt täysin sivuseikalta. Tämä on minun maani, oi kyllä!
Ensimmäinen konkreettinen ero Saksaan ja Itävaltaan nähden rajan ylitettyämme oli liikenneympyröiden moninkertaistuminen. Rajalta majapaikkaamme oli nelisenkymmentä kilometriä ja matkan varrella vähintään yhtä monta liikenneympyrää. Pian alkoivat myös viinitarhat, olimmehan saavuttaneet Alsacen kuuluisan viinialueen. Majapaikan olin valinnut melko arpomalla löydettyäni googlesta ranskalaisen nettisivuston, jossa oli listattu B&B-paikkoja ympäri maata. Rajasin vain alueen ja sen jälkeen selailin paikkoja, jotka sopivat budjettiin ja jotka näyttivät lupaavilta. Päädyimme pieneen maalaiskylään nimeltä Ammerschwir ja sen parempaa valintaa emme olisi voineet tehdä aluetta tuntienkaan. On kuin olisimme pudonneet ajassa parisataa vuotta taaksepäin. Kylä on täynnä värikkäitä keskiaikaisia taloja ja päällimmäisenä vallitsee rikkumaton rauha – turistit kansoittavat muutaman kilometrin päässä sijaitsevat matkaoppaiden mainostamat kohteet Ribeauvillen ja Riquewihrin. Täällä vieraita on niin vähän, että jokainen kyläläinen tervehtii meitä vastaan tullessaan. Viereisen kaupunginportin katon päällä asuu haikara. Kieli soljuu mukavasti eikä samanlaista kynnystä ranskan puhumiseen jostain syystä ole kuin Québecissä. Lieneekö syynä ymmärrettävämpi murre.
Helsingissä on vain kourallinen Michelin-tähden saaneita ravintoloita, eikä meillä ole ikinä varaa niihin. Tiesin toki, että Michelin-ravintolat ovat keskittyneet Ranskaan, mutta hämmästykseni oli suuri, kun tästä tuhannen asukkaan kyläpahasesta löytyi jopa kaksi ravintolaa, jotka on mainittu Michelin-oppaassa. Illastimme kaksi kertaa peräkkäin niistä toisessa enkä ole kuuna päivänä syönyt yhtä hyvin! Etanoita, jänistä, piparjuuritahnaa, ankanrintaa… Järjettömän maukas ruoka tekee onnelliseksi, mutta samalla masentaa: en koskaan pysty loihtimaan itse mitään yhtä hyvää. Tai katsotaan, päätimme aloittaa harjoittelun ranskalaisen keittiön parissa kotiin palattuamme.
Ruoan lisäksi täällä on tietenkin ilahduttanut viini. Jokaisessa kadunkulmassa on paikallisen viiniyrittäjän maistelu- ja ostopiste. Maistaminen on ilmaista, mutta olemme silti ottaneet periaatteeksi ostaa aina maistelun päätteeksi yhden pullon mukaamme. Kahden päivän jäljiltä automme takakontissa on kahdeksan pulloa alsassilaista valkoviiniä, pääasiassa rieslingiä. Olen kehittynyt niin hyväksi rypäleiden tunnistamisessa, että osasin jopa sanoa ravintolan jälkiruokasorbetista, mitä rypälelajiketta siinä oli käytetty… Toisin sanoen olen maistellut paikallisia viinejä kiitettävän ahkerasti.
Onneksi otimme mukaan varsin pienet matkalaukut, jotta tavaratilaa riittää viinin hamstraamiselle. Vielä on nimittäin jäljellä Burgundy sekä Champagne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti