Enimmäkseen tulee vietettyä aikaa samanmielisten ihmisten kanssa. Parhaimmilla ystävilläni on samantyyppiset arvot ja näkemykset tärkeinä pitämiini asiohin. Jopa työkavereiden kanssa olemme monista asioista hyvin samoilla linjoilla, mitä nyt joistain pienistä poliittisista eroista tulee naljailtua kahvipöydässä. Siksi onkin virkistävää ja haastavaa keskustella välillä toisella tavalla ajattelevien kanssa. Omat argumentit terävöityvät ja samalla ravistautuu irti siitä harhasta, että kaikkihan näin ajatettelevat.
Edellisessä postauksessa mainitsin romanialaispariskunnan, jotka ovat vastikään muuttaneet Quebeciin. Eilen istuimme heidän luonaan iltaa, joka venähti pitkäksi kun ajauduimme väittelemään siten, että yksi teema johti toiseen. Isäntämme ovat koulutettuja, kriittisiä ja ajattelevia, mutta monista heidän asenteistaan näkyi se, miten ympäröivästä yhteiskunnasta omaksutut näkemykset on helppo nielaista sellaisenaan, kyseenalaistamatta. Sama näkyy varmasti myös minusta, suomalaisuuteni, eurooppalaisuuteni, luterilaisuuteni ynnä muut taustallani vaikuttavat ryhmät varmasti selittävät, miksi pidän joitakin asioita itsestäänselvyytenä.
Otetaan esimerkiksi vaikka romanikysymys. Kaikki tapaamani romanialaiset ovat puhuneet romaneista sävyyn, joka minun korvaani kuulostaa rasistiselta. Romaniassa on romaneja parisen miljoonaa ja he ovat köyhintä ja yhteiskuntaan integroitumattominta kansanosaa. Romanit ovat siis romanialaisille ongelma, joka pitää jotenkin ratkaista. Ulkoministeri ehdottikin taannoin ratkaisuksi kaikkien romanien lähettämistä Egyptin autiomaahan. Tämä kertonee keskustelun tasosta jopa korkeimpien poliittisten päättäjien keskuudessa. Isäntiemme mielestä romanit ovat laiskoja, työntekoa karttavia ja varasteluun taipuvaisia. Tarkensivat sentään, että eivät pidä näitä geneettisinä taipumuksina, vaan romanikulttuurin tuotteina. Vielä jäi ilmaan kysymys siitä, mikä on syy ja mikä seuraus. Voisiko romanien vuosisatainen syrjiminen olla johtanut siihen, että romanikulttuurissa ihaillaan enemmän valtayhteiskunnasta eristäytyvää elämäntapaa, johon koulutus ja työnhaku ei kuulu?
Toinen kuuma peruna oli seksuaalivähemmistöt ja sen määrittely, mikä on normaalia. Romaniassa homoseksuaalisuus oli vielä viisi vuotta sitten kriminalisoitu lailla, joten asenneilmasto ja keskustelun taso on siellä jotakuinkin sama kuin kolme vuosikymmentä sitten Suomessa. Ja tietenkin kirkonmiehet vaativat voimakkaimmin rikospykälän säilyttämistä.
Kolmas väittelyn aiheemme oli minulle yllätys, sillä kaikki kolme romanialaista pöydän ympärillä olivat sitä mieltä, että ihmisestä johtuvaa ilmastonmuutosta ei ole olemassa. Puhuivat ilmaston luontaisesta pitkän aikavälin lämpötilanvaihteluista, asiantuntijoista, jotka esittävät vastakkaisia näkemyksiä, yhden asian ja yhden totuuden ilmapiiristä, jossa ilmastonmuutosskenaariot ovat vallanneet apokalyptisen uskonnon aseman. Väittivät, että he eivät voi uskoa tutkimuksiin, joita eivät voi itse todentaa, koska eivät ole ilmastontutkimuksen spesialisteja. Minä pidin tätä tarpeettomana kyynisyytenä. Miten valtioiden tasolla koskaan voitaisiin tehdä päätöksiä yhtään mistään, jos poliitikot eivät voisi luottaa asiantuntijalausuntoihin, joiden perusteella päätöksiä valmistellaan? Yksi piti hybriksenä sitä, että ihminen kuvittelee kykenevänsä hallitsemaan ilmastoakin. Tässä olikin suurin eromme: ne, jotka eivät usko ihmisen vaikuttaneen ilmastonmuutokseen, pitävät naurettavana pyrkimyksiä säädellä luontaista muutosta. Minä puolestani näen asian niin, että valistuksen ja teollistumisen aikakaudesta alkanut kehitysusko on vihdoin saavuttanut lakipisteensä ja on havahduttu huomaamaan sen seuraukset. Pyrkimykset hillitä ilmastonmuutosta eivät näen ollen ole ylpeyttä, vaan häpeää, huonoa omaatuntoa ja tarvetta saada korjatuksi edes osa itse aiheutetuista tuhoista.
Jossain vaiheessa kävi ilmi, että Romaniassa koko kysymys ilmastonmuutoksesta ei ole juurikaan esillä, joten kukaan heistä ei ollut lukenut tai keskustellut asiasta erityisen paljoa. Suomessahan aiheelta ei ole voinut välttyä viimeisten vuosien aikana. Totta on, että kriittisille kommenteille ei ole mediassa ollenkaan sijaa, kukapa meillä enää uskaltaisi kritisoida ilmastonmuutoksen olemassaoloa. Juuri siksi olinkin niin hämmentynyt huomatessani, että peruslähtökohdastakin voidaan olla eri mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti