torstai 2. huhtikuuta 2009

Murphyn laki

Murphyn laiksi kutsutaan periaatetta "jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen". Tänään on ollut juuri sellainen päivä.

Tietokoneeni virtalähde on oikutellut jo useamman kuukauden. Yhtäkkiä huomaan koneen käyttävän akkua, vaikka virtajohto onkin siinä kiinni. Viime aikoina näin on tapahtunut joka kerta kun olen liikuttanut konetta vähänkään. Niinpä olen joutunut kääntelemään ja vääntelemään virtajohtoa, kunnes kone taas ottaa siitä virtaa. Tänä aamuna kääntelin sitä viimeisen kerran: johto tuntui yhdestä kohdasta kuumalta, sitten se rupesi savuamaan ja samassa leimahti liekkeihin. Ei muuta kuin äkkiä johto irti koneesta ja seinästä. Liekehtivät sähkölaitteet ovat ympäröineet meitä viime aikoina, sillä olen onnistunut saamaan tulen aikaiseksi mikrossa ja romanialainen leivänpaahtimessa.

Päivän ensimmäinen tehtävä oli siis uuden virtalähteen hankkiminen. Löysin sellaisen eräästä elektroniikkaliikkeestä ja maksoin itseni kipeäksi. Veroineen se maksoi 160 dollaria eli euroissa satasen. Pari sataa päälle ja olisin saanut jo uuden tietokoneen... Myyjän mielestä vanha johto näytti siltä, että joku olisi nakertanut sitä, mutta kiistin syyllistyneeni moiseen.

Päivän toinen vastoinkäyminen liittyi pyöräilyyn. Viime viikolla hyppäsin pyörän selkään ensimmäistä kertaa talven jälkeen ja havaitsin takakumin melkein tyhjäksi. Pyysin kollegalta lainaan pumppua, mutta se osoittautui väärän kokoiseksi. Tänään löysin kaupasta pumpun, jonka suutin tuntui olevan sopivan kokoinen pyöräni venttiiliin. Mutta jokin kuitenkin mättää, sillä puolen tunnin taistelun jälkeenkään en saanut rengasta täyttymään hitusenkaan vertaa. Pyöräilen siis edelleen tyhjällä kumilla. Lisäksi kanadalaisissa pyörissä ei tunnuta harrastavan lokasuojia, mikä tekee sateella pyöräilystä erityisen epämiellyttävää. Tänään tietenkin satoi kotimatkalla.

Mielialaa kohentaa nyt hieman se, että tämä pahuksen kallis virtajohto toimii. En nimittäin pärjäisi mitenkään loppuaikaa täällä ilman tietokonetta. Ja keittiöstä (siis tuosta keittiöksi nimetystä olohuoneen nurkkauksesta) leijailee parhaillaan sienirisoton tuoksu. Ja Jyp on enää yhden voiton päässä finaalipaikasta.

2 kommenttia:

Marketta kirjoitti...

Onpa hyvä, että olette olleet lähettyvillä lieskojen kohotessa... Kuulostaa pelottavalta.

Kurattomia kelejä ja liekittömiä kirjoituspäiviä!

BB kirjoitti...

Jyppi finaalissa Kärppiä vastaan!! On tätä hetkeä odoteltu. Laitoin uuden Jypin fanilipun tilaukseen. (vanha Jyp HT No smoking team, jonka olet bb.lle aikoinaan hommannut Hämäläisten hämmästyksesi).