Olen ollut laiska ja saamaton blogin päivittämisen suhteen sitten kotiinpaluuni. Mitä enemmän aikaa edellisestä päivityksestä kuluu, sen enemmän kasaantuu asioita, joista voisi kirjoittaa ja niinpä seuraavasta kirjoituksesta tulee sillisalaattia. Yritän olla ottamatta paineita päivityksestä, tämähän on harrastus, jonka pitäisi olla hupia. Musiikkiopistonkin lopetin siinä vaiheessa, kun myönsin sen vievän enemmän voimia kuin tuovan. Mikä harrastus se sellainen on, jossa pitää käyttää aikaansa tylsiin kotitehtäviin (musiikinteoria...), tuntea syyllisyyttä vähästä harjoittelusta, stressata puolivuosittaisia matineoita ja etenkin jatkuvasti edessä olevia uusia tutkintoja. Kyllä helpotti, kun ilmoitin, että tämä oli sitten viimeinen vuosi.
Kesä on mennyt sinkoillessa sinne tänne. Romaniasta palattuani kirjoitin vimmalla esitelmää pohjoismaisen gnostilaisuustutkimusverkoston seminaariin, joka pidettiin tänä vuonna Helsingissä. Sekin oli ja meni jo. Kokouspaikkamme oli hotelli Vuoranta, joka on kuin mikä tahansa ankea 70-luvun suomalainen lomakeskus synkkine rakennuksineen, joihin sisälle pääsee valoa mahdollisimman vähän ja hoitamattomine pihapiireineen. Iltamenot jäivät tänä vuonna vähemmälle hankalien kulkuyhteyksien johdosta. Siitä huolimatta oli ilahduttavaa tavata taas samoja mukavia ihmisiä, joiden kanssa on vietetty seminaareja jo muutama vuosi peräjälkeen. Leirimäisissä olosuhteissa ihmisiin tutustuu aika hyvinkin, niin että joistakuista seminaarituttavuuksista on syntynyt ystävyyksiä. Kanadassa kovasti kadehdittiin tämäntapaista verkostoitumismahdollisuutta. Siellä saman alan opiskelijat ja tutkijat eri yliopistoista eivät ole juuri missään tekemisissä keskenään saati sitten muunmaalaisten kanssa. Tämä verkosto on sen sijaan suonut mahdollisuuden tutustua käytännössä kaikkiin pohjoismaisiin ja vähän muihinkin gnostilaisuuden kanssa tekemisissä oleviin tutkijoihin. Kun kontaktit on kerran luotu, niin yhteistyö eri yliopistojen välillä tullee jatkossakin olemaan luontevaa.
Seminaarin urakoituamme kävimme sukulaisvierailuilla. Ensin suuntasimme Muurameen vanhempieni luokse. Romanialainen ihastui saunaan niin, että halusi sinne joka ilta. Muurame-cityn päänähtävyydet ja tarkalleen ottaen koko kylä tuli esiteltyä parin tunnin kävelylenkin aikana. Muun ajan otimme rennosti. Opin, että polvisuojat ovat välttämättömät, jos aikoo leikkiä hevosta lapsi selässä. Muuramesta matka jatkui Tampereelle serkun ja kummipojan hoteisiin, joista jälkimmäisen loputon energia oli suuri ihmetyksen aihe. Kummipoika on kummitätiinsä tullut siinä, että pitää sokerista, pizzasta ja valkosipulista. Quebecistä Suomeen kotiutunut teekkariystäväni vei meidät Tampere-kierrokselle, joka sisälsi Pyynikin näköalatornin, tuomiokirkon, Pyynikin puutaloalueen ja Hervannan. Tampere on Helsingin jälkeen ehdoton suosikkini Suomen kaupungeista, mutta romanialaiseen se(kään) ei tehnyt vaikutusta. Hän oli sitä mieltä, että Suomessa ei taida olla oikein mitään nähtävää Helsingin lisäksi. Lisäsi tosin diplomaattisesti, että luonto on varmasti kaunista. Sitä ei vain ole tullut nähtyä.
Moni asia on jäänyt välistä tänä kesänä huonojen säiden takia. Olisi ollut kivaa käydä puistossa piknikillä, toisenkin kerran Suomenlinnassa, retkellä jossakin lähistön kivassa kesäkaupungissa tai vaikka ulkoilmaelokuvissa, mutta mikään ei innosta sateisella ja kolealla ilmalla. Toisaalta nautin kovasti siitä, että saan olla ihan vain kotona kaiken hässäkän ja reissaamisen jälkeen. En silti pistäisi pahaksi, jos aurinko välillä suvaitsisi näyttäytyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti