je me souviens, je me souviendrai

Vuosi Kanadassa on takana ja on aika tehdä jonkinlainen tilinpäätös. Monet ovat arvelleet, että on varmaan haikeata lähteä täältä. Itse asiassa ei ole. Osittain varmaan siksi, että en koe erityisemmin juurtuneeni tänne ja osittain siksi, että tiedän viettäväni täällä aikaa myös ensi vuonna. Siksi ei ole ollut pakottavaa tarvetta juosta vielä hiki hatussa läpi lempipaikkoja viimeistä kertaa. Orleansin saarelle voin mennä viettämään kaunista kesäpäivää ensi vuonnakin ja lempiravintolanikin ovat kaikki paikallaan vielä seuraavalla kerralla. Joitain pieniä juttuja jään toki kaipaamaan, kuten lähileipomoa, josta harva se aamu on kipaistu hakemassa tuoreet leivät tai croissantit.

Päällimmäisenä tunteena on tyytyväisyys siitä, että päätin lähteä vuodeksi lähes toiselle puolelle maailmaa ja kaiken lisäksi ypöyksin. Ei se ollut ihan helppoa varsinkaan alkuun, mutta kokemus on tuonut varmuutta ja iloa siitä, että pärjään monenlaisissa olosuhteissa vieraassa maassa. Ranskaa en oppinut niin paljon kuin olin odottanut, mutta sentään pärjään sillä arkitilanteissa.

Myös töiden suhteen vuosi on ollut hyödyllinen, ennen kaikkea siksi, että olen päässyt tutustumaan toisenlaiseen tapaan tehdä tutkimusta - paljon teksti- ja kielilähtöisempään kuin Helsingissä, jonka tutkimuskulttuuri on hyvin amerikkalaisvaikutteista. En laita niitä arvojärjestykseen, mutta itse koen kiinnostavammaksi sen tyylin, minkä olen jo aiemmin omaksunut. Lavalin kirjastoon tutustuttuani silmäni ovat avautuneet myös sen suhteen, miten puutteellisin eväin olen aiemmin työtäni tehnyt. Helsingin kirjaston valikoima ei riitä alkuunkaan väitöskirjaa varten. Täältä on löytynyt melkein kaikki, mitä olen etsinyt ja ne loputkin olen saanut kätevästi hankittua kaukolainoina muista kirjastoista. Se on ilmainen palvelu toisin kuin Helsingissä, jossa ulkomailta lainaan tilatusta kirjasta pitää pulittaa 25 euroa/kappale!

Tulin tänne yksin, mutta lähden pois kaksin. En osannut odottaa, että rakastuisin oikein toden teolla, mutta niin vain kävi ja olen siitä onnellinen. Jotkut tarkkaavaiset blogini lukijat osasivat aavistaa draaman kaaren jo ennen minua.

Juuri nyt olen väsynyt koko päivän jatkuneesta pakkaamisesta ja siivoamisesta, mutta onnellinen huomenna odottavasta paluulennosta Suomeen. Kiva päästä taas kotiin, jossa odottavat tutut ja ennen kaikkea omat tavarat, puhumattakaan keittiöstä, jossa ei tarvitse käyttää jatkuvasti luovuutta korvatakseen puuttuvat välineet. Erityisen mukavaa on nähdä ystäviä uusine lapsineen, vauvamahoineen tai kaljuineen sekä palata ihan oikean ja eläväisen työyhteisön pariin.

Aion kirjoittaa blogia jatkossakin, ehkä vähän harvemmalla tahdilla. Kesällä matkustan kuukaudeksi Romaniaan ja arvelen sieltä riittävän tarinoitavaa. Ja kyllähän arjessa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista missä tahansa.