Suomen kielessä on paljon hienoja sanoja, joita tulee käytettyä valitettavan harvoin ja hiljalleen niiden olemassaolon unohtaa kokonaan. Esimerkiksi salskea-sanan bongasin jostakin kirjoituksesta, jossa paheksuttiin, miten anglismit syrjäyttävät käyttökelpoiset suomalaisperäiset sanat, tässä tapauksessa tuo syrjäyttäjä oli "hyvännäköinen". Lukkarinrakkaus on termi, jonka merkitys on monelta hukassa. Google tarjoaa sille tasan yhden selityksen, jota sitten on lainailtu monessa muussa linkissä: "Lukkarinrakkaus tarkoittaa erityistä, jopa hyvinkin puolueellista kiintymystä johonkin asiaan, paikkakuntaan tms."
Minun lukkarinrakkauteni kohdistuu kotiseudun jääkiekkojoukkueeseen. Nuoruus oli erityisen omistautumisen aikaa erilaisille asioille. Jyp (silloinen Jyp HT) sijoittui jotakuinkin hevosille ja seurakuntanuorille omistautumisen väliin. Aktiivinen fanikauteni oli lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi. Kohtalon ivaa oli se, että Jypin alamäki alkoi siitä, kun kiinnostuin jääkiekosta. Edellisenä keväänä Jyp nimittäin pelasi finaalissa Jokereita vastaan, mutta ensimmäisellä fanivuodellani hankittiin pronssia ja siitä lähtien mitalipeleistä ei ole ollut toivoakaan.
Minulla oli tietysti pelipaita ja lippu ja tiesin kaikki mahdolliset faktat oman joukkueen pelaajista. Kaikki kotiottelut piti päästä katsomaan paikan päälle ja välillä käytiin vierasmatseissakin. Faniseura järjesti välillä bussikyytejä Kuopioon ja kerran vuodessa Jyväskylästä Turkuun matkusti kokonainen juna Jypin faneja. Se oli aika absurdi kokemus jo silloin. Eräässä Hämeenlinnassa käydyssä ottelussa tutustuin espoolaiseen ja pietarsaarelaiseen tyttöön, jotka luoja ties mistä syystä olivat päättäneet ryhtyä kannattamaan juuri Jyppiä. Siihen aikaan se oli tietenkin mielestäni aivan luonnollista. Mieleenpainuvin kaikista vieraspeleistä oli välieräottelu HPK-Jyp, jonka voittajalle oli luvassa finaalipaikka. Neljä tyttöä ja yksi isä matkustivat pikkubussilla Hämeenlinnaan. Voi sitä hyytävän pettymyksen määrää, kun kiekko valui jatkoajalla Jypin maalivahdin suojuksista sisään. Kotimatkalla kaikki istuivat hiljaa ja masennusta jatkui vielä muutama päivä. Ymmärrän hyvin niitä, jotka eivät halua katsoa Suomen MM-pelejä siitä syystä, että pettymys tappion johdosta on niin voimakas. Koska Suomen joukkueen kanssa pettymys on väistämätöntä...
Muut kiinnostuksen kohteet syrjäyttivät sitten vähitellen jääkiekkoharrastuksen ja Hipposhallissa tuli käytyä yhä harvemmin. Muutama vuosi sitten lahjoitin pelipaitani Keuruulle muuttaneelle opiskelukaverille, joka otti tavakseen käydä Jyväskylässä lätkämatseissa ja joka ilahtuneena ryhtyi myös käyttämään paitaa, vaikka olikin todellisuudessa Tappara-fani. Eräällä joululomalla kotiseudulla vieraillessani menin katsomaan hänen kanssaan matsia. Halli oli entisellään, vaikkakin tuntui pienemmältä kuin aikoinaan. Uutta olivat lähinnä cheerleader-tytöt, mikä tuntui vähän nololta ilmiöltä tuossa kotikutoisessa hallissa. Voin vaikka vannoa, että päätykatsomon huutosakissa olivat edelleen samat naamat. Edessämme hyppelehti nainen, jonka kanssa vaihdoimme muutaman sanan. Tulin maininneeksi, että itse olin ollut katsomassa Jypin kotimatsia viimeksi reilu kymmenen vuotta sitten, johon hän vastasi seuranneensa joka ikisen kotipelin vuodesta 1976 lähtien. Silloin ei vielä edes ollut jäähallia, vaan katsojat hytisivät ulkoilmassa kaukalon laidalla. Nyt opin, mitä todellinen fanius on. Hetken päästä nainen kääntyi minuun päin ja kysyi, miksen ollut käynyt peleissä niin pitkään aikaan. Tulin siihen tulokseen, että oikea vastaus ei tässä tilanteessa ole, että "kiinnostus lopahti". Mumisin siis jotain muualla asumisesta.
Näiden jääkiekkomuistojen siivittämänä totean, että 16 vuoden alamäki on ohi ja Jyp on vihdoin finaalissa. Uutinen ilahdutti minua siinä määrin, että aion katsoa netti-tv:stä finaaliottelut. Yksi pelaajista (tai ainakin yksi, en ole ihan kuusella näistä asioista) on muuten vielä sama kuin faniaikoinani: Sinuhe Wallinheimo oli silloin Jypin kolmosmaalivahti sekä kaupungin tavotelluin poikamies, jonka nappasi lukion liikunnanopettajamme.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jääkiekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jääkiekko. Näytä kaikki tekstit
lauantai 4. huhtikuuta 2009
lauantai 17. toukokuuta 2008
kolmetoista vuotta, ihan suotta
USA-ottelun jälkeen tuumasin, että voisin tarjota itselleni syntymäpäivälahjaksi paikan puolivälieräottelun katsomossa. Lippujakin näytti nettilippukaupassa vielä olevan. Mutta ei ollut enää aamulla. Toiveikkaana lähdimmme kuitenkin kohti hallia, jos vaikka sen kulmilla norkoilisi lippuaan myyviä. Meinasi tulla kiire, sillä emme mahtuneet tupaten täyteen bussiin joten jouduimme ravaamaan puolijuoksua jalkaisin hallille, jonne saavuimme kun peli oli jo alkanut. Ihmetys oli suuri, kun lippuja olikin saatavilla lippuluukulla. Lehterille kivuttuamme emme enää pitäneet sitä ihmeenä, sillä hallissa oli tyhjää vaikka kuinka. Tiedä häntä miksi varausjärjestelmä väitti ottelua loppuunmyydyksi. 57 dollaria ei ole lainkaan paha summa mm-semifinaalista, mutta kyllä siihen hintaan olisi pitänyt nähdä edes yksi Suomen maali. Ei auta, Venäjä oli kertakaikkiaan parempi joukkue ja sen tekemät maalit olivat komeita. Perun aikaisemmat puheeni siitä, että kotisohvalta ottelun näkisi paremmin. Kyllä vaan paikan päältä peliä hahmottaa kokonaisuutena paremmin, vaikka olimmekin lähellä katonrajaa. Suomalaiskannattajia oli yllättävän vähän. Tuntui, että jopa ruotsalaispaitaisia katsojia oli enemmän kuin suomalaisia, venäläismassoista puhumattakaan.
perjantai 9. toukokuuta 2008
pomppivaa kiekkoa
Kanadalaisia ei -ainakaan vielä- tunnu mm-kiekko kiinnostavan. Kanada-Slovenia -ottelua seurasi televisiosta vajaa parisataatuhatta katsojaa, kun taas Montreal Canadiensin pudotuspelia tuijotti silmä kovana yli kaksi miljoonaa katsojaa pelkästään ranskankielisellä kanavalla (Québecin provinssin asukasluku on yhteensä 7 miljoonaa). Nyt kaikki kanadalaisjoukkueet ovat jo pudonneet NHL:n play offseista, joten ehkä kiinnostus siirty hiljalleen maajoukkueeseen. Kaupungilla kisat eivät juuri näy. Turisteja on tavallista enemmän, mutta se voi johtua yleensäkin vuodenajasta. Törmäsin tosin lähiapteekissani Venäjän joukkueen pelaajaan, joten ilmeisesti ainakin osa joukkueista on majoittuneessa näillä tienoin.
Tietokonenörttiyteni on kohonnut asteella, kun olen selvittänyt, miten pystyisin katsomaan Suomen otteluita netistä. Televisiosta niitä on turha etsiä, jos täällä näytetään hädin tuskin edes Kanadan matseja. Kävi ilmi, että täällä ja täällä on linkkejä, jotka saa näkyviin lataamalla pari ohjelmaa. Helppoa kuin mikä. Kuvanlaatu ei aina ole kovin kummoinen ja kanavat voivat olla mistä päin maailmaa tahansa. Ensimmäiset kaksi ottelua seurasin tanskalaisella selostuksella. Oli sivumennen sanoen poikkeuksellisen apaattinen kommentaattori. Kolmannen matsin aikana opin uutta jääkiekkoterminologiaa englanniksi. Suomessa ollessahan paras ratkaisu on katsoa suoraa lähetystä YLEn sivuilta. Ehdin hyvän aikaa harmitella sitä, ettei lähetystä voi seurata ulkomailta käsin, kunnes Tuomas vinkkasi, että lataamalla yliopistolta VPN clientin ja loggautumalla sisään, näyttää koneeni verkko-osoite olevan yliopistolta ja siis Suomen sisältä. Tänään ilo oli ylimmillään, kun Suomi voitti Latvian tutun taukoamattoman Mertarannan selostuksen siivittämänä. Olen aivan varma, että kun Mertaranta päättää jättää nämä hommat uusille tulokkaille, seuraa siitä samanlainen maansuru kuin Arvi Lindin eläkkeelle jäämisestä.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008
kiekkoraportti
Jääkiekon seuraamisessa paikan päällä on oma viehätyksensä, mutta kieltämättä jäin kaipaamaan hidastuksia, lähikuvia ja Mertarannan tasaista papatusta. Kun Suomi teki ensimmäisen maalinsa, emme olleet aivan varmoja, että mitä tapahtui, kun yleisö oli yhtä hiljaa kuin muutenkin. Vasta hetken päästä tajusimme, että kyllä se punalamppu vaan vilkkuu. Seuraavaa maalia saimmekin odottaa ottelun viimeiselle minuutille asti. Loppua kohti jännitys tiivistyi, oli rangaistuslaukausta ja maalivahdin pois ottamista ja se viime hetken kavennusmaali, mutta Kanada oli silti parempi. Vehanen ei vakuuttanut maalivahtina, Suomen ali- ja ylivoima takkusi ja kaiken kaikkiaan peli vedettiin läpi vähän vasemmalla kädellä. Tästä on pitkä matka mm-finaaliin. Eniten hämmennyin kuitenkin siitä, että suurin osa pelaajista oli minulle aivan tuntemattomia. Sen siitä saa kun ei katso lätkää kuin kerran vuodessa.
tiistai 22. huhtikuuta 2008
jääkiekkohuumaa
Enää 11 päivää jääkiekon mm-kisojen alkuun. Ylihuomenna Suomen joukkue saapuu tänne. Suureksi harmiksi Suomi pelaa alku- ja jatkolohkon ottelut Halifaxissa, jonne on täältä parin päivän ajomatka, joten siellä ei noin vain piipahdeta peliä katsomassa. Quebeciin Suomi saapuu uudelleen vasta jos onnistuu pääsemään mitalipeleihin asti, sillä välierä, pronssiottelu ja finaali pelataan täällä. Alkusarjan peleihin lippuja saisi halvimmillaan 20 dollarilla, mutta finaalilipusta joutuu pulittamaan suolaisen summan, jos sellaisen jostain onnistuu hankkimaan. Tietysti matseja voi seurata televisiosta, mutta epäilen, että Kanadan yleisradioyhtiön ykkösprioriteettina ei ole lähettää Suomen pelejä. Täytyy tutkia konsteja, joilla pelejä voi katsoa netin kautta. Sitäpaitsi Suomelle käy kuitenkin huonosti jos historia toistaa itseään. Olen liian monena vuonna istunut samojen kavereiden kanssa samassa baarissa katsomassa screeniltä, kuinka Suomi häviää finaalissa. Tällä kertaa ainakin paikka ja seura ovat uutta, vaikka lopputulos olisikin sama.
Mutta yhtä matsia olen sentään menossa seuraamaan paikan päälle. Lauantaina Suomi pelaa viimeisen harjoitusmaaottelun Kanadaa vastaan Quebecin jäähallissa, jonne menen teekkariystäväni kanssa haastamaan 15 000 Kanadan kannattajaa huutokisassa. Oletan, että paikan päällä ei ole järin valtaisia laumoja suomalaiskannattajia. Hauskaa tulee!
NHL-jääkiekosta en ole vieläkään jaksanut innostua. Kävin viime viikolla katsomassa screeniltä Montreal-Boston playoff-matsin, mutta seurasin sitä vain laimeasti. Paikalla oli muuten yllättävän paljon porukkaa, jotka kannattivat Bostonia ihan vain siksi, että vastustivat Montrealia. Oman kaupungin joukkue on monille sydäntä lähinnä eikä sen häviämisestä NHL-liigasta olla vieläkään toivuttu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)