paluu arkeen

Paluu Québeciin oli ankea: taivaalta vihmoi vaakasuorassa räntää ja jalat upposivat nilkkoja myöten loskaan. Toissapäivänä kuitenkin pakkanen kiristyi ja lumi asettui maahan. Se pehmentää kulmia ja häivyttää yksityiskohdat, jotka tekevät Québecin kaupunkikuvasta Helsingistä eroavan. Yhtäkkiä on kuin olisi Suomessa.

Olin eilen seuraamassa väitöstilaisuutta. Synkän romanialaisen maanmies väitteli Athanasiuksen trinitaarisesta Kristus-keskeisyydestä. Tällä kertaa sali oli tupaten täynnä, pääasiassa väittelijän sisaria ja veljiä Kristuksessa. Kyseinen romanialainen on siis munkki, jonka kirkko lähetti tähän yliopistoon tekemään väitöskirjaa. Munkkiparka sai pyyhkeitä väitöskirjan liian hengellisestä otteesta. Oli kuulema omaksunut Athanasiuksen ajattelutavan ja tyylin niin hyvin, että välillä oli vaikea erottaa kumpi puhui. Loppupuheenvuorossa munkki kiitteli niin kauniin sanoin perhettään, että melkein tuli tippa linssiin. Puhe päättyi tietenkin trinitaariseen ylistykseen.

Palataanpa hetkeksi San Diegoon. Ehdin loppujen lopuksi juuri ajoissa pitämään esitelmääni, joka kirvoitti paljon kehuja. Kaupunkiin tutustuminen jäi vähälle, kun päivät täyttyivät esitelmäsessioista. Osa papereista oli tylsää kuunneltavaa, mutta erityisen hienoa oli nähdä raamatuntutkimuksen suuria nimiä livenä. Kas tuossa Pearson, King, Pagels, deKonick - ja tuossa vilahti John Dillon! Kirjanäyttely erityisesti oli eksegeetin taivas. Tuhlasin kirjoihin rahaa 150 dollaria ja vaatteisiin ainoastaan 60 dollaria. Korjasin tämän epätasapainon tosin heti palattuani, kun kävin shoppaamassa talvitakin. Iltaisin harrastimme toimintaa, jolle annoin nimen reception hopping eli kiersimme vastaanotolta toiselle tsekkaamassa, missä on parhaat tarjoamiset ja kiinnostavin seura. Suomalaiset eksegeetit olivat kiitettävän hyvin edustettuina, meitä oli laskujeni mukaan melkein 20.

San Diegossa oli kylmempää kuin odotin. Pyrin sitkeästi kulkemaan ilman takkia, mutta sandaalit jätin suosiolla kaappiin. Aurinko sentään paistoi ja keskipäivällä siitä oli mukava nauttia kahvimuki kädessä meren rannalla. Tuo ensimmäinen kuva on konferenssihotellimme takapihalta. Ihan mukavat puitteet!

Viimeisenä päivänä teimme päiväretken Meksikon puolelle Tijuanaan. Rajalle pääsi paikallisjunalla puolessa tunnissa. Sitten vain käveltiin rajan yli kenenkään kyselemättä mitään. Ensimmäisenä rajan takana silmille hyppäsivät lukemattomat apteekit. Sieltä olisi saanut halvalla troppia mihin tahansa vaivaan. Jos San Diego oli kliininen perusamerikkalainen kaupunki pilvenpiirtäjineen, oli Tijuana sotkuisempi, värikkäämpi ja matalampi. Kaupungin arki iski vastaan kun kävelimme huorakortteleiden läpi. Tytöt olivat masentavan nuoria. Kuulema neljä suurinta syytä Tijuanan väestönkasvuun ovat lääkkeet, huumeet, salakuljetus ja prostituutio. Mitäköhän paikalliset ajattelevat meistä huolettomista turisteista, jotka tulemme ihastelemaan meksikolaista värimaailmaa ja kävelemme sen jälkeen tullin läpi takaisin "paratiisiin", josta niin monet rajan takana vain haaveilevat?