yhtä juhlaa

Vuosi vaihtui ja juhlakausi on taas takanapäin. Tammikuu on ehkä marraskuun jälkeen masentavin kuukausi, sillä kesään tai ylipäänsä mihinkään arjen katkaisevaan tapahtumaan on toivottoman pitkältä tuntuva aika. Kanadassa talvi saavuttaa pahimman teränsä vasta näillä main ja jatkuu ja jatkuu vielä kuukausikaupalla. Onneksi muutaman päivän päästä pääsen pakenemaan tätä pohjoisamerikkalaista Siperiaa Helsingin lämpöön. -10 astetta ei tunnu enää missään. Täällä lehdessä ohjeistetaan tehokkaimpia lumenluontitekniikoita ja kehotetaan pitämään parvekkeet puhtaina, sillä ne voivat todistetusti romahtaa lumen painosta.


Joulun tienoille kasautui yllättävän paljon sosiaalisia rientoja illalliskutsujen merkeissä. Joulua ja uutta vuotta vietimme romanialaisten ystäviemme kanssa romanialaisittain. Sekä jouluna ja uutena vuotena kuuluu valvoa ja syödä läpi yön. Autenttisiin romanialaisiin perinteisiin kuuluisi päätyä näiden öiden jälkeen sairaalaan vatsahuuhteluun ylensyönnin takia, mutta tämän tradition jätimme välistä. Jouduin itse asiassa heittämään loput juustokakusta roskiin, kun emme saaneet kaikkea sitä syötyä viikon aikana. Sydämeni vuotaa verta. Romanialaisten iltojen lisäksi vierailimme professorini luona vanhassa kaupungissa menneen ajan charmia ja vaurautta huokuvassa kivitalossa. Professorin mies, ranskalainen pianisti, kertoili meille tarinoita purjehdusreissuiltaan ympäri maailmaa. Edellinen purjehdus oli viimekeväinen reissu Etelä-Amerikan ympäri ja lopuksi lentäen Pääsiäissaarille. Kiitettävä suoritus 65-vuotiaalta. Myös Herr Funk saavutti tuon iän pari päivää sitten ja kävimme juhlistamassa sitä illallisella. Työkaverini ovat saaneet tuta leipomiani kakkuja, pullia ja pipareita runsain määrin, mutta Herr Funk on ehdottomasti kiitollisin yleisö. Epäherrasmiesmäisesti hän kehui minua naisystäväänsä paremmaksi kokiksi jälkimmäisen kuullen ja toivoi minun palaavan takaisin Québeciin niin pian kuin mahdollista.

Juhlapyhät kirvoittivat romanialaiset muistelemaan lapsuutensa joulua. Joulupukki ei Romaniassa tullut kylään keskelle illanviettoa, vaan jätti lahjat vaivihkaa parvekkeelle yön kuluessa, ehkä osittain siksi, ettei niissä olosuhteissa pukille löytynyt uskottavia vermeitä. Kenellä 80-luvun Romaniassa oli joulupukin kostyymi, kun kaikesta muustakin oli pulaa? Pääasia kuitenkin oli, että lapset saivat lahjoja. Kaikki romanialaisen tavanneet tietävät hänen olevan varsinainen bibliofiili ja samanlainen hän on ollut lapsesta asti. Noin kolmevuotiaana hän kanniskeli kainalossaan joka paikkaan mukanaan paksua historiankirjaa. Hän osasi kaikki tarinat ulkoa ja mielellään kertoi niitä kaikille vastaantulijoille. Niinpä hänen lempinimensä oli tuossa iässä Älykkö. Taatusti mieliinpainuva on ollut taaperoikäinen romanialainen resitoimassa juhlavasti sormi ojossa: "Moldova ei ole minun eikä sinun, vaan meidän lastemme ja lastenlastemme".